Vituttaa niin ankarasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Klep
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Vituttaa niin ankarasti – ketju jossa höyryt päästetään ulos ennen kuin pää räjähtää

Meta description: Keskustelua arjen ärsytyksistä, vastoinkäymisistä ja tilanteista jotka nostavat verenpaineen – tänne saa purkaa ilman filtteriä.


Flagbig.GIF
 
Tekstariterrorismi. :curs:
Tekstareihin liittyy meikäläisenkin vitutus, eli se, että miksi joidenkin pitää pelailla ja vastata myöhemmin kuin mitä olisi mahdollista? Normaalisti tältä kyseiseltä henkilöltä tulee minuutin tai parin sisään vastaus, mutta silloin tällöin pitää ilmeisesti vähän odotuttaa meikäläistä. Vaikka juuri tällä nimenomaisella kerralla olisikin jotain tekemistä ettei voi saman tien vastata, ja näin ollen vittuunnun turhaan, niin tiedän hänen kuitenkin harrastavan tätä. Rasittavaa touhua.
 
Pää räjähtää ja räkä roiskuu pitkin seiniä

Kipeänä -> ei pääse reenaamaan -> paineet kasvaa.

Töissä mulla on paljon uusia jannuja, nuoria, innokkaita, saatanan sähläreitä. Kaikki on periaatteessa hyviä, älykkäitä ja varmaan oikeita rekrytointeja, mutta mulla ei pälli kestä sanoa samoista asioista 3-4 kertaa. Ei varsinkaan nätisti. Mikä vitun mulkku näissä nuorissa on kun eivät tajua termiä: esimiehen ohje. Kuvitteleeko ne pallopäät, että mää huvikseni koitan niille kertoa maailmanmenosta? Kyse on kaikkien kohdalla heidän omasta osaamisesta: minä koitan siirtää osaamista, kokemusta ja talontapoja, jotta jätkät pääsis mahd nopeesti tuottamaan ja tienaamaan itellekkiin fyffendaalia. Niin ei. Kun sanon ihan suoraan (sen ehkä vittu kolmannen kerran), että älkää menkö sellasiinjasellasiin asiakkaisiin, teidän osaaminen ei riitä/tuote ei sinne sovellu, niin eikö nää pallopäät sitten kuitenkin mene. Kuvitellen, että KYLLÄHÄn minä nyt vittu paperikoneen myyn ABB:lle, vaikkei sitä kukaan ikinä maailmassa ei ennen ole myynyt. Sitten itketään kun tulee hutireissuja ja pahamieli ja lotivaatio laskee ja minunvaan pitäisi kiltisti maksaa kilometrit, päivärahat ja hotellit kun nuijat tekee VASTOIN esimiehen ohjetta. Vittulan vittu.

Kestäisin jos edes pääsisin hikoilemaan, vääntämään rautaa tai pätkimään jotain turpaan, mutta saatanan keuhkotkin mulle vittuilee ja lääkäri uhkailee. Mielialalääkitystä mää tarviisiin, enkä antibiootteja.
 
Koko ajan pitäis vahtia perään. Mää olisin lähtenyt lastentarhan opettajaksi, jos mää haluisin vahtia ja pyyhkiä perseitä.

Eniten kai tässä vituttaa, että vika on kuitenkin minussa. :jahas: MINÄ en ole osannut ilmaista asiaa niin, että näille mun tulevaisuuden toivoille olisi mennyt jakeluun. Huokaus. Kiukkuilen kotona (papin edessä on luvannut kestää, kestäköön), jotta jaksan sitten huomenna sanoa sen neljäänen ja viidennen kerran kannustavasti. Ja vahtia hieman tarkemmin perään.
 
No minä täällä taas hei.

Jälleen kerran vituttaa - yllätys, yllätys - tuo mies. Se pihtaa. Aina vaan.
Ehkä tässäkin huushollissa oltais vähän paremmalla tuulella, jos vähän lemmittäis välillä :jahas:

Ja ei, en ole turkulainen, mutta on kumma jos tää vähän väliä uusiutuva mökä ja karjuminen ei kuulu sinne asti.
 
Aika pitkään oli kipeänä ja ei päässyt salille, nyt kun voisi niin masentaa ajatuskin. Duunipisteen yt:t edelleen vaiheessa ja ei tietoa jatkosta. Naisasiat...ei ole.

Nyt tarttis punkkua ja suklaata, mutta kun pesupallon pienennys niin ei.
 
Kauhee nuha.
Piti olla tänään elämäni ekat syväkyykkytreeni, pitemmän kaavan mukaan.
Tätä kirjoittaessa on nenäliinatollot sieraimissa, koska muuten valuu koko ajan, eikä mitään mahista aina rientää nenäliinalle, kun sitä kirkkaan valkoista räkää tulee kuin vettä hanasta. Silloin räät tipat tippuu, milloin matolle, milloin sohvatuolille.

Kaikkea on syöty ja juotu, että tää rampauttava nuha lähtee pois:
Echina-Forcea, raakaa valkosipulia, mukitolkulla kuumaa hunajajuomaa, mandariineja (C-vitsku), pussi mustikoita (eiks niis o jotain flavonoideja, vittu buranankin vetäsin huiviin, vaikkei mikään paikka säre, eikä o kuumetta.

Jos vielä huomenna hana vuotaa, niin kokeillaan niitä apteekin tuotteita. Nyt on jo apoteekit kiinni. Kyl vituttaa.
Huomenna pitäis mennä haistapaskan työllisyyskurssille, kertomaan: "mitä työ sinulle merkitsee?" - Vittu se merkitsee rahaa, mutta ei me läpi toi vastaus, vaan pitää keksiä kaikenmaailman tekofilosofista paskaa, joka ei liity mihinkään asiaan.
No onneks kurssi kestää vain neljä tuntia ja tää on niitä työkkäri kursseja jossa saa sen päätähuimaavan 9 euroa päivästä.
Menen kuitenkin sinne ainakin näyttäytymään, meidän läskiperse-ämmä vetäjälle, mut jos nuha on samanlainen kuin nyt, niin lähen vittuun sieltä ja ihan varmaan sanon sille tuhat hehtaari-hanuri ämmälle, että se 9 euroa tulee myös mulle, vaikka lähtisinkin aikaisemmin.

kurssikaverit ovat ihan OK, enkä minä niitä viitti tartuttaa virusteitse, kuten flunssa tarttuu (sanottiin Tieteen Kuvalehdessä)
 
Viimeksi muokattu:
Joo o, tällä hetkellä vituttaa aikalailla kaikki. Työt vituttaa, Helsinki vituttaa, vituttaa kun on niin laiska ettei saa oppareita valmiiksi, vituttaa raha-asiat, kaikki menee mitä tulee ja aika pakollisiin menoihin vielä, ei saa unta, ruoka ei maistu, koko ajan joku paikka paskana ettei pysty treenaamaan ja viina maistuu taas vähän liian hyvin. Verenpaineet on koholla, kai tässä jonkun taudin vielä kehittää nuorella iällä stressin ja muun paskan takia. Pitäis vaan ottaa itteänsä niskasta kiinni ja tehdä elämänmuutos, mut ei vaan vittu huvita.
 
Ei taho koulu sujua ja kirjotuksetkin lähestyy, tänään matikka päin persettä, saatanan saatana
 
Back
Ylös Bottom