Viidakon Tähtöset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Oranki
  • Aloitettu Aloitettu
Eiköhän se mystinen kapine löytynyt Amandan repusta, koska seuraavan jakson teaserissä porasi ja yhdessä Viidakon Tähtösten mainoksessa Amanda sanoo että "I`m back" tjsp
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Luulen sen olevan dildo, jolla tytöt ovat toisiaan hoidelleet vuoronperään illalla.

Oma veikkaukseni on se, että se oli kännykkä ja sen salakuljettanut saa potkut sarjasta. Sanna Suutaria ei ole vielä näkynyt ja hän on sarjassa uutisten mukaan. Luulenkin, että hän liittyy joukkoon ensi jaksossa koska rivit ovat harvenneet niin nopeasti. Luin juttua parista keskeyttäneestä sarjan kuvausten aikana ja siinä mainittiin yksi nimi
Alisa Ranta-aho
Marianne Kallion yhteydessä jonka epäilen olevan se, joka saa potkut ensi jaksossa.

Naisten rankkaus ekan jakson perusteella.

Panisin
+Katri Daler. Yllättävän timmi ja hyvärintainen. Kasvotkaan ei ole niin pahat mitä aikaisemmin katsellut. Pirteä.
+Laura Ahola. Saatanan hotin näköinen livenä. Kuvissa oli vähän tavis. Aika iloisen oloinen.
+Suvi Pitkänen. Ihan jäätävän hyvät tissit. Se ärsytti tosin miten saamaton se oli siinä tehtävässä.
+Johanna Pulkkinen. Vanha suosikki. Tosi kuuma mimmi ja jotenkin sellainen nukkemainen ja lapsekas ja se tuo sellaisen tosi hotin pervon lisän häneen.
+Kristiina Karjalainen. Aika kuuman näköinen, mutta vaikea sanoa enempää, kun oli niin vähän aikaa ruudussa. Olen kuitenkin alan ammattilainen ja sen vähän perusteella mitä häntä nähtiin voisin sanoa, että panisin.

Ehkä panisin
+/-Tiia Kiuru. Jotenkin ääliön ja feikin oloinen misu. Kroppakin on peruskamaa. On kuitenkin perusnätti, joten voisi päästä viereeni sänkyyn.
+/-Alisa Ranta-aho. Etukäteen suosikkejani ja olinkin aika pettynyt, kun hän oli niin transumainen livenä. Kuvissa tosi kuuma, mutta livenä pettymys. Ehkä voisin panna jos tulisi baarissa tarjoamaan pimpsaa ison jaon aikana, mutta en ajaisi hänen vuokseen pk-seudulta Jyväskylään.
+/-Sanna Suutari. Takavuosina oli aika hotti, mutta vuodet on jättäneet jälkensä. Kävi leikkelemässä itsensä kuntoon, mutta tuunausten tulokset ei ole vielä selvillä, koska ei ole näkynyt sarjassa. Palaan häneen vielä kunhan saadaan kuvamateriaalia lisää.

En panisi
-Amanda Harkimo. Ei oikein iskenyt. Liian laiha ja muodoton. Lisäksi vähän sellainen tekopirteä mekastaja.
-Marianne Kallio. Jotenkin niin vähä-älyisen oloinen, että isot kannutkaan ei pelasta.
-Tiina Jylhä. Tarvitseeko tätä edes selittää? Hyi saatana.
 
Ainut kenet tunnistin/tiesin entuudestaan oli Tiina Jylhä. Ilmeisesti pitäisi seurata BB:tä, että olisi tietoinen ketä osallistujat ovat... Mutta joo, kuinkahan käsikirjoitettu sarja on? Vai onko luotettu siihen, että valitaan osallistujia jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, että saadaan draamaa ja kissatappeluja? :rolleyes:
 
Olen katsellut vain mainoksia, mutta mikä sen yhden bruneten nenää vaivaa? Sen joka puhuu Teposta? Onko se oikeasti leikkauttanut sen semmoiseen pystyasentoon? Jos on luonnostaan sellainen, niin eihän siinä mitään. Mutta jos on leikkauttanut sen tuollaiseksi, niin.. vähän sama kuin ajaisi autolla konepelti auki.
 
En panisi
-Amanda Harkimo. Ei oikein iskenyt. Liian laiha ja muodoton. Lisäksi vähän sellainen tekopirteä mekastaja.
-Marianne Kallio. Jotenkin niin vähä-älyisen oloinen, että isot kannutkaan ei pelasta.
-Tiina Jylhä. Tarvitseeko tätä edes selittää? Hyi saatana.

Tunnettu kauneusalan ammattilainen voisiko enään kuumempi olla ? Tässä Timballe ja muille kumitissien kuolaajille silmäruokaa.

tiina_2valk2301in_503_vi.jpg

tiina_valk2301i9n_503_vi.jpg
 
Hauskaa viihdettä, mutta en mä Tiina Jylhän ja Mariannen lisäksi tunnista ketään, mutta mitä väliä sillä on. Tiina Jylhä on hauska tapaus, tulee mieleen Mickey Rourke Wrestlerissä :D Mä taidan olla Tiinan puolella näissä skaboissa :D
Tollasia perushoratsuja noi muut vaikuttais olevan. Julkisuudenkipeitä narsisteja jotka unelmoi tyyliin cheekistä.
 
Eilen olisi ollut Namussa Viidakon Tähtösten ekan jakson katseluilta jossa olisi ollut kaikki mimmit paikalla. Kylläpä vituttaa, kun en tiennyt tuosta.
10259911_693844880653998_1367853934664598944_n.jpg
 
Katselin pikakelauksella eilen illalla Matka-TV:stä tuon Viidakon Jätteet. Tiina Jylhän takia sitä voisi katsellakin, on sen verran kova kondis (oikeesti aika jytkyn näkönen mamma) ja äänikin kunnon viskibasso nykyään että sitä on ihan mielenkiintoista seurata.

En ollut ikinä kuullutkaan tästä Tiiasta (enkä kyllä kaikista muistakaan), oli ihan nevahööd mulle. Yllätyin kuinka vittumaisen oloinen se oli, hurjia kommentteja ja sitäkin hurjemmat meikit ym. Aika suttuisen oloinen mimmi.
 
Mun suosikki ekan jakson perusteella on Katrie. Paljon paremman näkönen "livenä" kuin noissa jonkun kaivamissa kuvissa, uskomaton kroppa ja vaikutti olevan hyvä tyyppi noin muutenkin. Laura ehkä kakkosena.

Inhokki oli se mikä lie Tia...hyi hitto mikä eukko. Aavistuksen kyyninen ja ylimielinen, eikä edes ulkoisesti miellyttävä.

Lisäksi huvitti kyllä, kun siellä porukka väänsi itkua, kun ilmeisesti yhden päivän jälkeen joku vaihtoi joukkuetta. :D Sekä sen blondibimbon tarina siitä, kun tuhatjalkainen ei ollut välittänyt mitään tähtösten leiristä, vaan oli tullut niiden alueelle. :lol2:
 
Hauskaa viihdettä, mutta en mä Tiina Jylhän ja Mariannen lisäksi tunnista ketään, mutta mitä väliä sillä on. Tiina Jylhä on hauska tapaus, tulee mieleen Mickey Rourke Wrestlerissä :D Mä taidan olla Tiinan puolella näissä skaboissa :D
On tuossa kyllä tiettyä yhdennäköisyyttä olemassa :D.
Eilen olisi ollut Namussa Viidakon Tähtösten ekan jakson katseluilta jossa olisi ollut kaikki mimmit paikalla. Kylläpä vituttaa, kun en tiennyt tuosta.
Tapekin päässyt kuviin :rock:. Kyllä luulis harmittavan kun moinen minkkilauma jäi nyt näkemättä :).
Katselin pikakelauksella eilen illalla Matka-TV:stä tuon Viidakon Jätteet. Tiina Jylhän takia sitä voisi katsellakin, on sen verran kova kondis (oikeesti aika jytkyn näkönen mamma) ja äänikin kunnon viskibasso nykyään että sitä on ihan mielenkiintoista seurata.
Mistäköhän johtuu tuo viskibasso :rolleyes:.

Kai tän netistäkin näkee jostain kohta ainakin. Voisiko tähän tuhlata ihan tunnin elämästään, mitä mieltä olette :)?
 
Ysärin alkuun asti oli kilpailulajina "paribodaus" tai jotain sinne päin. Tape voisi lämmittää lajin Tiinansa kanssa omassa liitossaan. Taas saataisiin Suomeen lisää Euroopan mestareita. Pari tuntuu tosin kovaa vauhtia muuttuvan homopariksi viskibassoineen. Toi Tiina on muuten pöllinyt alanaamansa Henry Saarelta.

Mut en voi käsittää, miksi ja ketkä noita ohjelmia ja etenkin tyyppejä seuraa. Alkaa tuntua, etten menettäisi mitään, jos Puuttini joku kaunis päivä tämän alueemme kansanäänestyttää itselleen. Voi kyllä käydä niin, että hän haluaa vain tämän alueen ja karkoittaa Suomen porukan uussuomalaisineen Ruotsiin.

Edit + v&n
 
siis onko toi tiina jylhä mies joka haluaa olla nainen, vai nainen joka haluaa olla mies?

No siis se on päälle 50 vuotias. Että jos nyt kattoo tuossa katukuvassa samanikäisiä, niin kyllä tuotakin "kumitissiä" polkisi huomattavasti mieluummin kun keskiverto 50 vuotiasta mätisäkkiä. Että näin.
 
Makunsa kullakin en muuta sano.
Oma mielipide on ,et polkisin sata kertaa mielummin vaikka sitä "keskiverto mätisäkkiä" kuin tätä "kauneusalan ammattilaista" jos pakkotilanne tulis. Ja ainahan vois plan beenä kääntyä homoks.;) En seuraa sarjaa koska ei voisi vähempää kiinnostaa.
 
En ole minäkään katsonut jaksoakaan. Jostain aikaisemmasta tuotantokaudesta jonkun jakson katsoin, kiitos riitti. Joo näpsäkän näkösiä tyttöjä mutta aivan täyttä jaskaa tuo sarja muuten seurata, joten ei jaksa napostella.

Ja jos palataan tähän panemiseen, niin ihan totuudella sanoen en panisi kumpaakaan esimerkkiä. Niin puutteessa en tule varmaan ikinä olemaan että pitäisi panna mitä tahansa mitä vastaan tulee. Sitä ihminen pärjää kyllä ihan panemattakin.
 
Pahan näkönen toi Jylhä tossa haastattelu kohdassa kyllä. Jotain sellaista luolamiesmäistä kasvoissa ja cameltoe vähän vilkkui kun kävelivät tehtävä paikalle.

Johanna P on kyllä tyhmä kuin saapas.

Katrie yllättävän hot nenästä huolimatta ja oma suosikki. Paras runko.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom