- Liittynyt
- 5.6.2003
- Viestejä
- 29 708
- Ikä
- 45
http://www.porssisaatio.fi/default.aspx?path=4;160;260&id=1903
Tossa linkki Pörssisäätiön sivulle jossa otsikon aihetta käsitellään. Sivun lopussa linkki josta saa pdf-muodossa luettavaksi koko pätkän.
Mielestäni siinä oli hyvää peruslukemista suomalaisen omistamisen tärkeydestä ja että päättäjienkin tulisi kannustaa suomalaisia säästämään myös osakkeisiin pankkitilin sijasta. Nykyinen verotusjärjestelmä ei sitä tee.
Mutta eikös kuitenkin ole järkevä Suomalaisen omistaa myös osakkeita ulkomailta? En tässä ajattela hajaushyötyä yksin, vaan että silloinhan tulee osa yhtiön tuotosta kotimaahan, samoin kuin ulkolaisen omistama Suomalaisen yhtiön tuotto menee sitten sinne kyseiseisen omistajan kotimaahan.
Tietysti tuo ostaminen Helsingin ulkopuolelta on aina haasteellisempaa kun yritykset ei välttämättä ole tuttuja ja kielitaita ei aina riitä mihinkään syvällisempään yrityksen tutkimiseen.
Tällasta tuli mieleen tällä kertaa...jatkakaa.