Uutinen
Investointipankki: Öljyn hinta 200 dollariin
Tiistai 06.05.2008 klo 11:09
BLOOMBERG NEWS
Amerikkalainen investointipankki ennustaa raakaöljyn hinnan voivan nousta pahimmillaan jopa 200 dollariin tynnyriltä vuoteen 2010 mennessä.
Goldman Sachsin mukaan öljyn hintaa kiskoo ylöspäin tarjonnan niukkuus samaan aikaan, kun kysyntä lisääntyy koko ajan. Esimerkiksi Kiinan öljynkulutus on yli kaksinkertaistunut siitä, kun öljytynnyri maksoi 16,70 dollaria marraskuussa 2001.
Goldman Sachs nosti maanantaille päivätyssä raportissaan West Texas Intermediate -öljylaadun tynnyrihinnan kuluvan vuoden keskihintaennusteeen aiemmasta 96 dollarista 108 dollariin. Ensi vuodelle investointipankki ennustaa 110 dollarin tynnyrihintaa ja vuodelle 2010 jo 120 dollarin tynnyrihintaa.
Viime vuonna WTI-öljyn keskihinta oli 72,36 dollaria tynnyriltä.
-Todennäköisyys jopa 150-200 dollarin tynnyrihinnalle kasvaa merkittävästi seuraavien kahden vuoden aikana, vaikka hintapiikin lopullista suuruutta tai kestoa onkin vaikea ennustaa, raportin laatinut analyytikko Arjun N. Murti varoitti.
Murti on onnistunut ennustamaan öljyn hintakehityksen tähän asti varsin hyvin. Vuonna 2005, kun yhdestä tynnyristä öljyä maksettiin vajaat 57 dollaria, hän arvioi, että raakaöljyn hinta voi nousta vuoteen 2009 mennessä 105 dollariin tynnyriltä.
Tiistaina aamupäivällä WTI -öljylaadun tynnyrihinta kävi korkeimmillaan uudessa 120,36 dollarin ennätyksessä.