Vapaa-ajan pukeutuminen

Pro Nutrition Fire Kick, 20 x 25 ml -20%
Liittynyt
11.11.2005
Viestejä
197
Tuon treenivaate-threadin innoittamana päätin aloittaa uuden threadin aiheesta, josta en ennen ole nähnyt keskustelua.

Eli siis kiinnostaisi tietää, että miten te pukeudutte arkisin ja vapaa-ajalla silloin, kun ette ole salilla? Oletteko aina sporttisia?

Itse joudun arkisin kouluun pukeutumaan siististi, ja on pakko laittaa kauluspaita sekä joko housut (ei farkut) tai pitkä hame. Sääntö ei kuitenkaan häiritse minua yhtään, koska itse asiassa tykkäänkin pukeutua vähän hienommin.

Koulun jälkeen menen lähes aina salille, joten laitan salivaatteet kotona piipahtaessani päälle ja niillä mennään... Mm. nyt viikonloppuna kotona pyöriessäni pidän myös sporttisia vaatteita, koska ne ovat joustavia ja mukavia.

Jos taas olen menossa esim. ostoksille tai kavereiden kanssa jonnekin, niin laitan yleensä farkut ja jonkinlaisen topin tai paidan. Saatan soveltaa välillä ns. vapaa-ajan vaatteita kouluvaatteiden kanssa, riippuen siitä, minne olen menossa. Suuret kaulukset villapaidoissa ja salsa-hameet ovat myös minun juttuni.

Ja isoja vöitä mm. simpukoilla koristeltuina käytän aina. Samoin koruja laitan joko paljon, tai en ollenkaan, riippuen siitä kuinka paljon on aikaa valmistautua lähtöön.

Ja väreistä sen verran, että sininen ja ruskea ovat tällä hetkellä suosikkeja - lähes kaikki nyt syksyn ja talven aikana ostamani vaatteet ovat joko sinisiä tai ruskeita. Mustaa minulla on ennestäänkin kaappi pullollaan - sehän käy aina.
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
Hmm... Aina kun puhutaan pukeutumisesta, olen silloin paikalla! :)

Mä rakastan vaatteita, kenkiä, asusteita... Näitä omistankin joka lähtöön. Melko paljon tulee vapaa-ajalla (kotona) käytettyä rentoa, joustavaa tai muuten mukavaa vaatetusta. Suosikkimerkkejäni nimetekseni näihin kuuluu mm. Pro Fitness, Uncle Sam, Better Bodies, David jne... Siis oikeastaan samat kuin treenivaatteissakin. Kaupungille tai kouluun lähtiessä vedän usein ylleni farkut (ehdottomasti mukavimmat löytämäni farkutkin tulevat PF:ltä!) ja neuleen, tai jonkin topin ja villatakin. Aika basic-pukeutumista siis, perusvaatteita multa löytyy paljon eri väreissä, sitten vaan yhdistelen sopiviin kenkiin ja vyöhön.

Monet tietävätkin minut kenkäfriikiksi (:nolo:), erityisesti pidän korkeista piikkikoroista ja -kärjistä. Mutta jos käytännöllisyydestä puhutaan kenkienkin osalla, käytän kesäaikaan kivoja tennareita (joita myös on joka takkiin ja päähineeseen sopivaa sävyä). Lenkkareissa ja tuulipuvussa en todellakaan esiinny missään muualla kuin lenkkipolulla. Tykkään pukeutua siististi, mutta ennenkaikkea mukavasti ja sellaisiin vetimiin, joissa on miellyttävä olla.

Vielä muutama sana väreistä. Kestosuosikkeja ovat tietysti musta ja punainen, pidän myös ruskeasta ja vaaleansinisestä. Vaaleanpunaista ja pinkkiä käytän jonkin verran, nyt erityisen in on turkoosin (ja viehreän) eri sävyt.

Edit: Linkitänpä nyt vielä ton yhden ketjun, missä oli joskus keskustelua pukeutumisesta. http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=32849&highlight=sporttinen+tyyli
 
Mä viime viikolla just tajusin, että pukeudun nykyään tosi usein verkkareihin/treenivaatteisiin. Eli vaatteisiin, joissa olo ei käy tukalaksi. Yx mies multa eilen kysyikin, että osaanko mä nykyään pukeutua muihin kun verkkaireihin.. :rolleyes: "Käytätkö sä koskaan esim. sukkahousuja?" :lol2: Kyllähän mä niitä käytän, mut nytkin, kun on ollu näitä paukkupakkasia, niin toppahousut mulla on ollut jalassa.
Jos sit lähden kaupungille tai kavereiden kanssa johonkin, niin sit pukeuden yleensä farkkuihin tai johonkin mustiin housuihin (joskus harvoin minihame) ja toppiin tai johonkin neuleeseen. Joskus sit jakkupukuunkin.
Mä viihdyin pentuna AINA verkkareissa ja vaatteissa, jotka ei varmasti kiristäny mistään. Yläaste-/lukioikäisenä piti sit vetää paljon siistimpää vaatetta päälle, mut nyt sit on tullu taas tää verkkarivillitys. :rolleyes:
Mut mä olenkin yleensä vaan kotona, töissä ja treeneissä, joten eipä tarvitse paljoa pukeutumiseen panostaa. Paitsi töissä. Mut jos tarvitsee, niin osaan kyllä pukeutua siististi. Vaatehuone on täynnä vaatteita, mistä valita. Kun vaan joskus ehtisi niitä kaikkia käyttää. Mut ehkäpä tämä tilanne korjaantuu sit syksyllä, jos lähden opiskelemaan. :)
 
Työaikana pukeudun käytännöllisesti, koska olen duunissa päiväkodissa...silloin yleensä jotkut löysät farkut ja esim villapaita...ulos taas kaikki mahdolliset toppavaatteet, kun muksujen kanssa peuhaa:D .

Vapaa-aikana ja viihteellä tykkään pukeutua trendikkäästi, seuraan muotia ja tykkään käyttää naisellisia, kauniita vaatteita, myös silloin tällöin (kalliita) merkkejä...(Louis Vuitton ym). Rakastan myöskin kenkiä, laukkuja ja muita asusteita, eniten tykkään korkeakorkoisista teräväkärkisistä saappaista, mutta käytän myös matalapohjaisiakin kenkiä ja sporttisia asuja tarpeen vaatiessa. Lempivärit tällä hetkellä on valkoinen, khakinvihreä ja turkoosi. Eli taidan olla kuitenkin aika pinnallinen...:rolleyes:
 
Niin ja noista väreistä. Mä suosin aika paljon mustaa, punaista ja valkoista. Pinkki ja sininenkin on ok.
 
Kotona ollessa pukeudun hyvin rennosti. Saatan olla pelkissä alusvaatteissa ja topissa, tai sitten lisänä on jotkut rennot väljät housut joissa mukava löhötä. Koskaan en kotona ollessa pidä sukkia eli kuljen paljain jaloin [paitsi pari kertaa tässä talvella oli villasukat kun oli niin kylmä] :)

Kodin ulkopuolella pukeudun hyvin siististi ja 'asiallisesti'. Pidän aina suoria housuja, joko sellaisia missä on ne vekit edessä tai sitten normaaleja mustia hieman joustavia. Sellaisia mitkä ovat takapuolesta ihonmyötäiset, ja ehkä vielä reisistäkin mutta laskeutuvat sitten kauniisti alas.

Paitoina käytän joko kauluspaitoja, yleensä jotain stretch-tyyppisiä ja muotoonleikattuja, tai sitten avoimella ja anteliaalla kauluksella varustettuja, kauniisti leikattuja [ihonmyötäinen mutta EI tiukka] paitoja. Suurimmissa osissa vaatteistani on esim käännökset hihoissa tai vain 3/4 hihat, toisaalta osassa paidoista on ns. 'ylipitkät' hihat.

En koskaan pukeudu hameeseen, farkkuihin, verkkareihin enkä villapaitoihin, ne eivät ole minua.

Pukeutumiseni on kaiketi linjakasta ja tyylikästä, vähäeleistä pääpiirteittäin mutta usein saattaa olla jokin jekku mukana. Käytän paljon laukkuja, sekä toisinaan joitakin koristeita/koruja elävöittämässä muuten niin asiallista kokonaisuutta. Väreissä eniten käytän mustaa ja punaista. Muitakin värejä kaapeista löytyy mutta näin kuitenkin enimmäkseen. Liituraita on kestosuosikkini, mutta olen uskaltanut ottaa yksivärisen kokonaisuuden lisäksi myös esim todella räväkällä kuvioinnilla olevia yläosia jne :)

Kengät valitsen kokonaisuuden mukaan, näin talvisaikaan pidän joko kiillotettuja siistejä varrellisia maihareita jotka sopivat oikeastaan asuun kuin asuun, tai sitten naisellisempia nilkkureita. Kesäisin käytän joskus tennareita mutta 95% sellaisia kenkiä joista näkyvät varpaat, eli sandaalit kunniaan ;)
 
Käytän yleensä vaatteita jotka ovat klassisia, niin että esim. sama villakangastakki menee enemmän kuin yhden talven. Olen huono ostamaan vaatteita enkä juokse kaikkien muotivirtausten perässä. Kun ostan jotain, sen pitää olla laadukasta, istuvaa ja tyylikästä. Ja merkillä ON väliä. Esim. H&M-tyyppiset kaupat eivät kuulu kauppavalikoimaani, sieltä en löydä mitään.

Talvisia puuvilla- ja neulepuseroita on pääosin lilan/punaisen/sinisen eri sävyissä. Kesällä on kiva käyttää valkoisia, hyvin istuvia t-paitoja (joissa on mielellään joku kiva ja pirteä painatus). Farkut on tärkeintä mitä vaatekaapistani löytyy ja ne on jalassa lähes joka päivä (kesällä ja talvella)!

Talvella pitää olla korkeakorkoiset kengät. Keväällä ja syksyllä käy lisäksi sporttiset tennarit ja kesällä varpaat paljastavat "läpyskät".
 
Minulla vapaa-ajan pukeutuminen on hyvin simppeliä, farkut ja yleensä trikoopaita. Työpaikka tarjoaa vaatteet työajalle, joten sitä ei pukeutumisessa tarvitse ottaa huomioon.

Merkillä ei minulle niin merkitystä ole, mutta parhaimmat paidat kyllä löytyvät urheilukaupoista ihan vapaa-aikaankin. Farkut minulla on aina jalassa, nyt panostin ja ostin kevääksi farkkuhameen. Josko sitä sitten vielä osa käyttää.

Talvella minulla on yleensä rusket nahkakengät, kesällä lenkkarit tai "jeesussandaalit". Korkeakorkoisia kenkiä omistan yhdet ja käytän niitä vain pakonsanelemana, minusta tulee erittäin kiukkuinen aina jossain vaiheessa (yleensä) iltaa jalkojen säryn takia.
 
Jaa, pitäisköhän käyttää määritelmää "rock-henkinen", kun en parempaakaan keksi. Olen vähän jakomielitautinen noiden tyylien suhteen, eli vaihtelee pahemman luokan goottiprinsessasta reisitaskuhousuihin ja Kotiteollisuus-huppariin. Housuja ja farkkuja, kaikenmittaisia hameita. Pääasiassa mustia vaatteita, mutta olen vähän yrittänyt laajentaa repertuaaria. Pitsihörhelöä ja korsettihässäkkää, toisaalta retrohommeleita ja ihan peruskamaakin.

Aika paljon riippuu siis tilanteesta. Kenkiä on kaikenlaisia maihareista korkkareihin ja läpsyihin. Salireissuilla sun muilla kävelenkaupassamatkoilla jotain rentoa, talvella toppatakki ja kesällä kypärä. Ei vaan jaksa rajoittua.

Ai joo, paras kuvaus olisi varmaan "perkeleellinen erikoisuudentavoittelija". Oon just niitä yliopistopellejä joita yleensä katsotaan nenänvartta pitkin että "luuleeks toikin muka olevansa jotenkin persoonallinen" :D .
 
Zone-sarja -42%
Itsellä vapaa-ajan pukeutuminen on yleensä aina farkut ja joku trikoo pusero, tahtoo vaan olla mahdotonta löytää muita hyvin istuvia puseroita, kuin perustrikoisia, ellei sitten tahdo olla olkapäät lytyssä, vaikkeivat nuo hartiat edes niin leveät ole. Aika usein nykyään käytössä myös ihan perussporttikamat tyyliin tuulipuvun housut ja toppis, kun tulee ulkoiltua aika lailla tuon pikku neidin kanssa sekä kotona aina ihan vaan jotkut jumppapöksyt ja muutenkin rennot kamat. Nykysellään tulee käytyä ulkona varsin harvoin, joten baarikamat odottelevat tuolla kaapissa parempia aikoja, niitäkin siis löytyy aika lailla, toppeja varsinkin. Loppuyhteenvetona voisin vielä todeta, että farkut on ehdottomasti se mun pukeutumisen kulmakivi, jonka ympärille sit rakennetaan tilanteen mukaan, tosin toki jakkujakin löytyy, kun tilanne sitä vaatii, niin ja väreistä ehdottomasti musta on ykkönen, sitten vihreä,vaaleanpunainen ja punainenkin kelpaavat.Kenkinä on melkeinpä aina nykyään tennarit, tosin ihan käytännölisyys syistä tai saappaat, piikkareita rakastan, mutta niitä ostellaan sitten myöhemmin.
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Aika mielenkiintoista lukea, että osa teistä pukeutuu esim. varsin klassisesti. Sellaista ei ikinä osaisi odottaa ihmisiltä, joita näkee salilla hiki pinnassa. Tapasin juuri muutama päivä sitten erään ohjaajan saliltani ihan vaan ruokakaupassa, enkä ollut tunnistaa häntä, kun olen hänet nähnyt vain kerran "omissa" vaatteissa, ja muuten aina salilla.

Itse unohdin mainita noista kengistä... Eli vannon korkojen nimeen kesät talvet, mutta sandaaleja löytyy kymmeniä, ja talvikenkiä vain muutamat, koska niitä käytän täällä ehkä n. 4 kk. Ostin juuri Kangaroo-merkkiset saappaat, jota ovat muuten ensimmäiset matalapohjaiset kengät (ei lenkkarit) jotka olen ikinä ostanut. Katsotaan, että osaanko niitä käyttää.

Merkeistä sen verran, että sporttisemmat vaatteet tulee ostettua Decathlon ja Forum -nimisistä liikkeistä, jos joku ne tuntee. Suurin osa muista vaatteistani on Zarasta ja Mangosta, tosin harrastan myös paljon pikkuputiikeissa käyntiä.

Todella kalliisiin vaatteisiin panostan vain juhliin mennessäni. Tämä tosin johtuu siitä, että olen töissä vain joinakin viikkoina viikonloppuisin, koska vielä opiskelen, eikä minulla ole varaa panostaa itseeni niin paljon. Luultavasti kunnon töitä saadessani kuitenkin vaatekaupatkin tulevat muuttumaan.;)
 
Vapaa-aikana pukeudun AINA farkkuihin ja johonkin perusneuleeseen kuten muutama muukin näköjään! (Joo, mä oon aika tylsä, ei sitä oikein jaksa panostaa kun töissä tai koulussa ei kummassakaan tarvitse olla niin kovin fiini.) Mitään urheilupöksyjä en pidä muualla kuin salilla. Lempparivärejä musta, punainen, ruskeat, nykyään myös välillä vihreä.

Baarireissut onkin sitten asia erikseen, silloin on kiva olla vähän seksikkäämpänä liikkeellä. Jos on joku sellainen perus "mennään parille"-meininki kantakapakassa, niin silloin toki edelleen farkut. Mutta jos on joku vähän isompi tapahtuma, keikka/bileet tms. niin laitan yleensä lyhyen hameen piikkarisaappaiden kera ja jonkun mageen topin. On se joskus kivaa olla vähän "beibempi" kun tuota farkkuröntöstelyä on 99% ajasta:)
 
Rowena sanoi:
Mutta jos on joku vähän isompi tapahtuma, keikka/bileet tms. niin laitan yleensä lyhyen hameen piikkarisaappaiden kera ja jonkun mageen topin. On se joskus kivaa olla vähän "beibempi" kun tuota farkkuröntöstelyä on 99% ajasta:)
Niinpä! Etenkin kun itse käyn niin harvoin missään, sitten kun saa aikaiseksi lähdettyä, siihen pitää kyllä panostaa sata lasissa! :D
 
Ihanaa keskustella pukeutumisesta:)
Mä olen vapaa-ajallani semmonen löhöäjä että vain joustavat, pehmeät ja lämpimät vaatteet on sillon ok. Inhoan sitä jos vaatteet kiristävät jostain! Verkkareita tai tuulipukuja en käytä, vaan enemmän urheiluvaatemerkkien jazzhousuja, löysempiä "joogahousuja", jne. Ja villasukat on aina jalassa!:D Kaikenlaiset villapaidat ja fleecetakit on myös ihania pitää ja lämpimiä. Koulussakin käytännöllisimmät vaatteet on ns. urheiluvaatteet, eli oikeastaan vaan viikonloppusin ja kaikenlaisiin erikoisiin menoihin tulee pukeuduttua klassisemmin ja "siistimmin". Laukut ja korkkarit on mun intohimoni:) Musta, punainen ja valkoinen on mun ehdottomat ikuiset suosikit, mutta tykkään kyllä ostella ja käyttää myös muita värejä, mm. ruskea, vihreä, turkoosi jne. Vaaleanpunaista ei tulla koskaan näkemään mun päällä, se ei vaan yksinkertaisesti sovi mulle ja mun ajatusmaailmalle!:eek: Muuten mun pukeutuminen on kyllä melko klassista, tää urheiluvaatevaihde on vaan jääny koulun myötä päälle. Enkä kyllä valita yhtään, mä näytän hyvältä urheiluvaateissa:D
 
Aikalailla pukeudun näköjään samanhenkisesti kuin moni muukin täällä:) .Kotona viihdyn mukavissa urheiluvaatteissa, sporttinen luukki. Tosin taidan muutenkin pukeutua aika sporttisesti, usein jalassa on farkut ja jokin trikoinen "tiukempi" pusero/neule, esim. pooloneule. Tykkään kyllä pistää välillä myös hameen päälle, usein farkkuminari tai jokin muu minari, talvella tähän settiin kuuluu tietty sukkikset(:jahas: ei ihan lempi asuste ) ja säärystimet. Värikkäistä vaatteista pidän kovasti, kuten pinkki, oranssi, kirkas vihreä, punainen ym. Joskus olis tosi kiva pukeutua vähän "hienomminkin", ei nyt ihan jakkupukuun mutta kuitenkin:rolleyes:. Koulussa vaan tuntee olon epämukavaksi ja epävarmaksi jos vaatteet eivät istu tai muuten ole hyvät päällä:( , eivät ole sitä "omaa juttua". Bilettämään lähtiessä vähän sexympää päälle:D
 
Kotona ollessa mulla on mahdollisimman mukavat ja löysät kuteet, eli jotain fleece-matskua tai collegea sekä ylä- ja alaosassa. Töissä lähes aina farkut ja t-paita, se on mun suosikki-asu ja varmaan päällä suurimman osan vuotta! Yläosa voi toki myös olla joku tyköistuva neule, trikoopaita tai kauluspaitakin. Ja alaosana joskus myös suorat housut. T-paidoista tykkään erityisesti sellaisista, joissa on joku painatus. Niitä löytyy bändilogoilla ja sarjishahmoilla ja ties millä kuviolla. Myös sporttiset t-paidat on kivoja. Paitoja löytyy kyllä joka värissä, samoin niihin sopivia vöitä.
Kesällä pukeudunkin paljon "tyttömäisemmin". Käytän paljon hameita ja hihattomia toppeja (jos siis säät vaan sallivat)... Housuista sitten jotain ohutta kangasta olevia kivoja vaaleita tai värikkäitä kesähousuja.
En juuri kiinnitä huomiota vaatemerkkeihin, jos joku on hyvännäköinen ja -tuntuinen, ostan sen. :)
 
Olen sellainen "farkkuvarvastossutyttö"....urheiluvaatteita vain ja ainoastaan treenatessa. Yritän kuitenkin pukeutua naisellisesti eritysesti kesällä, pidän paljon mekkoja silloin. Työssä mulla on aina samat vaatteet...aina valkoinen:( Siksi rakastan värejä. Tummaan ihonsävyyni sattuu lilat,oranssit,pinkit yms. Mutta useimmiten käyttämäni asu on tiukat kulahtaneet lantiofarkut:haart:
 
Suurimmaksi osaksi mun pukeutumista vois kuvata sanalla rento. Löysiä erivärisiä housuja tai sitten nätisti laskeutuvat (mutta ehdottomasti kiristämättömät) suorat housut. Kaiken värisiä toppeja, t-paitoja, kauluspaitoja, neuleita... Vuodenajan ja mielialan mukaan. Jalassa useimmin mukavat värikkäät lenkkarit.

Pidän myös hurjasti naisellisista vaatteista, hameista, koroista, pitsistä ja sen sellaisesta.. En vaan oikein arkena osaa niitä käyttää. Vain spesiaalitapauksissa ja silloin antaumuksella :D

En myöskään ole ikinä oppinut käyttämään asusteita, kuten huiveja, vöitä, koruja tai laukkuja. Eikä värikäs ja rento tyylini usein niistä mitään kostuisikaan kai :rolleyes: Hattuja käytän joskus, jos satun muistamaan.

bonuksena pari omakuvaa arkiston kätköistä, S-T tyypillisimmillään:
asu1.webp asu2.webp
 
Tänään tulin toppahousuissa töihin :rock:
...mutta vaihdoin ne pikapikaa pois ennen seittemää...

Viihtyisin hullun hyvin töissä tuulihousuissa tai verkkareissa.. Mutta jokin kuitenkin estää niissä töihin tulemisen.. :nolo: Vaikken asiakaspalvelussa olekaan.. Töissä siis aina farkut ja joku peruspaita tai neule. Aina. Kengillä "farkkuasustakin" saa tyylikkäämmän, mutta aika usein jalassa on jonkin sortin tennarit. Kun ne on niin ylimukavia :rock:

Jos bilettämään lähtee, niin ne farkut lähtee myös silloin mukaan.. :rolleyes: Sillon vaan ehdottomasti ne piikkarit ja jonkin sortin toppi.

Salilla tykkään käyttää löysiä tuulihousuja ja tiukkaa hihatonta toppia.
...ja kotona yli-ihanat flanellipöksyt!!

Haluaisin pukeutua enemmän "beibemäisesti" mutta sit viime tingassa ennen kotoa lähtöä heitän sen hameen nurkkaan ja vaihdan farkut jalkaan. Ärsyttävää. Pitäs vaan olla rohkea ja olla välittämättä muiden mielipiteistä.
 
Farkut ja trikoopaita on yleisin. Muunlaisia paitoja en voi ruumiinmuotoni takia oikeastaan käyttääkään (kapee vyötärö, iso selkä ja mukamas paksut kädet ja olkapäät). Eikä nuo housutkaan ole sen mukavempia kun vyötärö ja reisi on yhtä paksuja :jahas:. Yritän näyttää siistiltä ja joskus onnistun näyttämään jopa tyylikkäältä. Rahatilanteen takia ostelen vaatteeni pääasiallisesti H&M:ltä, Lindexiltä ja Seppälästä. Sitten kun olen rikas ja kuuluisa ostan vain hienoja muotivaatteita... :jahas:

Tänään vaatetuksena lämpökerrasto, farkut, "villapaita", toppatakki, villasukat ja toppahousut. Terveisiä vaan Anu Saagimille ja viron tyttölöille. Siinäpähän tulette tänne 35 asteen pakkaseen ajelemaan fillarilla 6 kilometriä minihameissanne ja korkokengissänne ja näyttämään hyvältä.
 

Latest posts

Back
Ylös Bottom