- Liittynyt
- 22.7.2013
- Viestejä
- 129
Katoin tuossa a-studiota ja tuon keskiviikkoisen "vaalien välissä"-ohjelman. Paljon puhetta vanhuksista ja niiden terveydenhuollosta yms.
Eniten ehkä "kosketti" se 94-vuotiaan haastattelu, jossa hän puhui jotain tyyliin: "ei tekemistä, yksinäisyyttä, maata vain" yms..
Milloin vanhuus muuttui "pelkäksi kuoleman odottamiseksi"? Itse ainakin jos kuvittelen itseni vanhukseksi, niin aion mm. harrastaa niin pitkään, kuin terveydeltäni pystyn. EDIT: Tässä joku a-studio http://yle.fi/uutiset/miksi_97-vuotias_ei_paase_vanhainkotiin/6845672 , liekkö sama jonka katsoin, en katsonut.
Miksi vanhuksilla ei ole tekemistä? Silloin kun mulla ei oo tekemistä, niin kehitän sitä. Teen mistä tykkään jne. harrastan. Tapaan kavereita, treenaan, luen jotain, katson elokuvaa tms. mistä kukin nyt tykkääkin. Miksi vanhukset ei toimi samoin? Kuka niitä estää katsomasta leffoja, tapaamasta kavereita, vetämästä itse jumppia (viitaten siihen, että 94-vuotias "valitti" jumpankin loppuneen), lukemasta jotain, kuuntelemasta musiikki tms..? Miksi vanhukset "ei nauti" elämästä? Mikä järki on elää "vain selvitäkseen", kun voi kehittää jotain järkevää/mielekästä tekemistäkin? Onko vanhukset pudonneet niin pahasti kelkasta, että eivät osaa nauttia elämästä ja sen pienistä iloista, vaan elämästä on tullut kuoleman odottamista? Surullista.
Toki se on ymmärrettävää, suurin osa vanhuksista taitaa olla pula-aikana eläneitä tms. kovia kokeneita. Kroppakin on heikko ja yleinen terveys myös jne.
Mutta silti. Mitä on se, että ei ole tekemistä ja ollaan yksin? Miksi vanhukset ei kehitä sitä tekemistä itse ja tapaa myös jotain läheisiä oma-aloitteisesti? Mitä on tuo "vanhusten asenne", että odotetaan että muut järjestää sitä tekemistä ja ehkä niitä tapaamisiakin?
Okei, jos ikää on se +80 niin varmaan alkaa niitä kavereita poistumaan. Se toki luo varmaankin tyhjiön, loogista. No sitten pitää lähteä tekemään niitä kavereita yms. tuttavuuksia - jos siis ei halua olla yksin. Ei siinä minun mielestä voi jäädä vaan yksin köhnöttämään ja valittamaan yksinäisyyttä (kun lapset ja lastenlapset käy kerran jouluna) - jos ei itse yritä olla olematta yksinäinen. Hanki vanhus harrastus, jokin uusi ja terveydellesi/kunnollesi sopiva. Jos minulta kuolisi salaman iskusta kaikki läheiset, niin ainahan minä voin silti yrittää luoda uusia sosiaalisia suhteita ja onhan minulla vielä tekemistäkin harrastusten parissa. Jotenkin on vaan jollain tavalla minusta surullista, että kaikki vanhuksen elämä pyörii sen ympärillä, että kuka omista lapsista/lastenlapsista käy seuraavaksi. Siinä sitten viikkoja odotellaan pahimmissa tapauksissa..
Oma mummonikin valittelee aina silloin tällöin, että kun kukaan ei käy tms. ja televiosta tulee vilkaistua ne puoli yhdekän uutiset - muu on kuulemma melkoista humpuukkia. Tekemistäkään ei aina kuulemma ole - ainakaan tarpeeksi. Koska mummoni on ihan mukava vesseli ja tavallaan ihan reipas (ts. ei nössö) niin tokaisin päin naamaa, että Hilja (nimi muutettu), "jos ei kuule sulla oo tarpeeksi tekemistä, niin aloita joku harrastus. esim. jumppa tai joku josta tykkäät. ja voithan sinäkin käydä joskus kylässä, että et oo aina se, jonka luokse tullaan". No siitäpähän lähdin kahvilta sit pois ja seuraavan kerran ku 3 viikon päästä oli tämä mummoni jumpan aloittanut.
Paljon puhutaan mediassa tuosta vanhusten yksinäisyydestä. Itse siis ehdotan, että nimenomaan vanhukset aktivoituisivat itse ja "poistaisivat yksinäisyyttä" omilla keinoillaan. En minä nuorena yksinkertaisesti jaksa jutella jonkun vanhuksen kanssa hirmu pitkään ja usein jostain siskon veljen marjatan naapurin veijjon tyttäreen edesmenneestä miehestä, joka muuten oli sitä ja tätä ja tuota.. Nuori ja vanhus elää kuitenkin niin eri maailmoissa - ei vanhukset tajua nykytekniikasta tms. mitään. Kyllä minä silti kuuntelen vanhuksia mielellään silloin, kun se ns. tulee sopivin annosteluvälein. Eli esim. 3 viikon välein 1h, niin on jotain kerennyt toivottavasti kerennyt tapahtuakkin sen vanhuksen elämässä. Mitä on tuo vanhusten syrjäytyminen? Sukulaisten heikkouttako?(ei minun mielestä) Heitän röyhkeästi, että itseppähän syrjäytyvät ja ovat yksinäisiä, jos eivät itse osaa nauttia elämästä. Oma vika siis. Hankkisivat ja kehittäisivät mielekästä tekemistä enemmän itselleen. Vittuakos valittaa yksinäisyydestä ja siitä, että kukaan ei käy jos ei itse ole yhtään aktiivinen, ja mökröttää kotona päivästä toiseen.
Itse käyn mummoni luona varsin usein. Käyn siellä usein lähinnä sen takia, että oletan, että hän haluaa nähdä lapsenlapsensa kasvavan ja sitä kautta yritän tuoda hänelle silältöä elämään + ja onhan hän joskus valitellut, "kun kukaan ei käy". En niinkään sen takia, että itseä "kiinnostaisi aidosti" se perinteinen kahvittelu (mieluummin kahvittelen oman ikäisten kavereiden kanssa) ja turinoida. Vaikka toki minä ihan mielellään jutustelen sen tunnin verran, kun käyn, eikä se tunnu pakkopullalta. Ukkini luona kävin mieluummin, koska hänen juttunsa olivat minua läheisempiä/mielenkiintoisempia (ts. ehkä sukupuoli vaikuttaa ja sotajutut yms. oli mielenkiintoisia).
Ylipäätään, minua jossain määrin häiritsee, että vanhuksia kohdellaan vanhuksina. Tarkoitan siis sitä, että mielestäni "meidät on opetettu liian hyvälle" ja ikään kuin nostetaan vanhukset "jalustalle". Tyhmä vanhus on tyhmä vanhus, vaikka ikää olisikin 90v. Vanhuksia pitää mielestäni kohdella enemmän ihmisinä ja jos joku vanha ihminen valittelee yksinäisyyttä/tekemisen puutetta, niin minusta on aivan oikea sanoa hänelle ja haastankin teidätkin sanomaan sille omalle läheiselle vanhukselle (ehkä paremmin sanavalinnoin): "lopeta valittaminen ja hankihan kuule pappa/mummo vähän sisältöä elämääsi, käy vaikka jumpassa tai käy sinäkin tekemässä uusia tuttavuuksia. tee sitä mistä tykkäät ja elä elämääsi onnellisena, niinkuin itse tahdot elää".
Jotta ei mene liian vakavaksi ja pelkäksi tekstiksi, niin tässä hauska video.
Pointtini liittyi siis pääasiassa vanhusten yksinäisyyteen ja tekemisen puutteeseen. Mikäli terveydellisiä haittoja on, niin se toki on eriasia jne. mutta puutuinkin lähinnä tuohon yksinäisyys/tekemisen puutteeseen ilmiönä. No keskustelkaa te muut vaikka vanhustenhuollosta/yksinäisyydestä/tekemisistä yms. Tai lainatkaa jotain kohtaa, jota en ole miettinyt loppuun asti - niinkuin en olekaan. Tekstiä vaan tuli.
Itse vanhustenhuollosta olen pohtinut, että eikö voisi rakentaa ns. "isoja vanhustaloja" (eräänlaisia vastineita holiday clubeille), joissa vanhuksilla olisi enemmän oman ikäluokkansa ihmisiä yhdessä --> enemmän seuraa --> ohjattua ohjelmaa --> tekemistä --> helpompi terveydenhuolto jne. Tätä "ideaa" en kuitenkaan ole syvällisesti miettynyt oikeastaan sekuntiakaan.
Itse kunnioitan/arvostan lähtökohtaisesti vanhukset korkealle. He rakensivatkin tämän maan verellään. Silti he voivat ainakin jossain määrin syyttää itseään, jos ovat yksinäisiä ja elämästä puuttuu sisältöä. Mitäs ovat saamattomia. Olen tavannut paljon hyväkuntoisia +80v vanhuksia esim. uimahallin lauteilla hyvien juttujen parissa ja on oikein ilo katsoa, kun vanhus on vetreä ja "täynnä elämää" vielä siinäkin iässä. Niin ei vain valitettavasti ole useimmilla - omasta syystä, väitän minä.
Sekamelskeistä tekstiä ilman oikolukemista, mutta pakko oli "avautua", kun tuo a-studion vieraan (94v mummon) haastattelu sai aivot hyrrämään. Käskekää/ehdottakaa tekin nuorena sille läheiselle vanhukselle lisää tekemistä, mikäli hän vaikuttaa yksinäiseltä tms.
Eniten ehkä "kosketti" se 94-vuotiaan haastattelu, jossa hän puhui jotain tyyliin: "ei tekemistä, yksinäisyyttä, maata vain" yms..
Milloin vanhuus muuttui "pelkäksi kuoleman odottamiseksi"? Itse ainakin jos kuvittelen itseni vanhukseksi, niin aion mm. harrastaa niin pitkään, kuin terveydeltäni pystyn. EDIT: Tässä joku a-studio http://yle.fi/uutiset/miksi_97-vuotias_ei_paase_vanhainkotiin/6845672 , liekkö sama jonka katsoin, en katsonut.
Miksi vanhuksilla ei ole tekemistä? Silloin kun mulla ei oo tekemistä, niin kehitän sitä. Teen mistä tykkään jne. harrastan. Tapaan kavereita, treenaan, luen jotain, katson elokuvaa tms. mistä kukin nyt tykkääkin. Miksi vanhukset ei toimi samoin? Kuka niitä estää katsomasta leffoja, tapaamasta kavereita, vetämästä itse jumppia (viitaten siihen, että 94-vuotias "valitti" jumpankin loppuneen), lukemasta jotain, kuuntelemasta musiikki tms..? Miksi vanhukset "ei nauti" elämästä? Mikä järki on elää "vain selvitäkseen", kun voi kehittää jotain järkevää/mielekästä tekemistäkin? Onko vanhukset pudonneet niin pahasti kelkasta, että eivät osaa nauttia elämästä ja sen pienistä iloista, vaan elämästä on tullut kuoleman odottamista? Surullista.
Toki se on ymmärrettävää, suurin osa vanhuksista taitaa olla pula-aikana eläneitä tms. kovia kokeneita. Kroppakin on heikko ja yleinen terveys myös jne.
Mutta silti. Mitä on se, että ei ole tekemistä ja ollaan yksin? Miksi vanhukset ei kehitä sitä tekemistä itse ja tapaa myös jotain läheisiä oma-aloitteisesti? Mitä on tuo "vanhusten asenne", että odotetaan että muut järjestää sitä tekemistä ja ehkä niitä tapaamisiakin?
Okei, jos ikää on se +80 niin varmaan alkaa niitä kavereita poistumaan. Se toki luo varmaankin tyhjiön, loogista. No sitten pitää lähteä tekemään niitä kavereita yms. tuttavuuksia - jos siis ei halua olla yksin. Ei siinä minun mielestä voi jäädä vaan yksin köhnöttämään ja valittamaan yksinäisyyttä (kun lapset ja lastenlapset käy kerran jouluna) - jos ei itse yritä olla olematta yksinäinen. Hanki vanhus harrastus, jokin uusi ja terveydellesi/kunnollesi sopiva. Jos minulta kuolisi salaman iskusta kaikki läheiset, niin ainahan minä voin silti yrittää luoda uusia sosiaalisia suhteita ja onhan minulla vielä tekemistäkin harrastusten parissa. Jotenkin on vaan jollain tavalla minusta surullista, että kaikki vanhuksen elämä pyörii sen ympärillä, että kuka omista lapsista/lastenlapsista käy seuraavaksi. Siinä sitten viikkoja odotellaan pahimmissa tapauksissa..
Oma mummonikin valittelee aina silloin tällöin, että kun kukaan ei käy tms. ja televiosta tulee vilkaistua ne puoli yhdekän uutiset - muu on kuulemma melkoista humpuukkia. Tekemistäkään ei aina kuulemma ole - ainakaan tarpeeksi. Koska mummoni on ihan mukava vesseli ja tavallaan ihan reipas (ts. ei nössö) niin tokaisin päin naamaa, että Hilja (nimi muutettu), "jos ei kuule sulla oo tarpeeksi tekemistä, niin aloita joku harrastus. esim. jumppa tai joku josta tykkäät. ja voithan sinäkin käydä joskus kylässä, että et oo aina se, jonka luokse tullaan". No siitäpähän lähdin kahvilta sit pois ja seuraavan kerran ku 3 viikon päästä oli tämä mummoni jumpan aloittanut.
Paljon puhutaan mediassa tuosta vanhusten yksinäisyydestä. Itse siis ehdotan, että nimenomaan vanhukset aktivoituisivat itse ja "poistaisivat yksinäisyyttä" omilla keinoillaan. En minä nuorena yksinkertaisesti jaksa jutella jonkun vanhuksen kanssa hirmu pitkään ja usein jostain siskon veljen marjatan naapurin veijjon tyttäreen edesmenneestä miehestä, joka muuten oli sitä ja tätä ja tuota.. Nuori ja vanhus elää kuitenkin niin eri maailmoissa - ei vanhukset tajua nykytekniikasta tms. mitään. Kyllä minä silti kuuntelen vanhuksia mielellään silloin, kun se ns. tulee sopivin annosteluvälein. Eli esim. 3 viikon välein 1h, niin on jotain kerennyt toivottavasti kerennyt tapahtuakkin sen vanhuksen elämässä. Mitä on tuo vanhusten syrjäytyminen? Sukulaisten heikkouttako?(ei minun mielestä) Heitän röyhkeästi, että itseppähän syrjäytyvät ja ovat yksinäisiä, jos eivät itse osaa nauttia elämästä. Oma vika siis. Hankkisivat ja kehittäisivät mielekästä tekemistä enemmän itselleen. Vittuakos valittaa yksinäisyydestä ja siitä, että kukaan ei käy jos ei itse ole yhtään aktiivinen, ja mökröttää kotona päivästä toiseen.
Itse käyn mummoni luona varsin usein. Käyn siellä usein lähinnä sen takia, että oletan, että hän haluaa nähdä lapsenlapsensa kasvavan ja sitä kautta yritän tuoda hänelle silältöä elämään + ja onhan hän joskus valitellut, "kun kukaan ei käy". En niinkään sen takia, että itseä "kiinnostaisi aidosti" se perinteinen kahvittelu (mieluummin kahvittelen oman ikäisten kavereiden kanssa) ja turinoida. Vaikka toki minä ihan mielellään jutustelen sen tunnin verran, kun käyn, eikä se tunnu pakkopullalta. Ukkini luona kävin mieluummin, koska hänen juttunsa olivat minua läheisempiä/mielenkiintoisempia (ts. ehkä sukupuoli vaikuttaa ja sotajutut yms. oli mielenkiintoisia).
Ylipäätään, minua jossain määrin häiritsee, että vanhuksia kohdellaan vanhuksina. Tarkoitan siis sitä, että mielestäni "meidät on opetettu liian hyvälle" ja ikään kuin nostetaan vanhukset "jalustalle". Tyhmä vanhus on tyhmä vanhus, vaikka ikää olisikin 90v. Vanhuksia pitää mielestäni kohdella enemmän ihmisinä ja jos joku vanha ihminen valittelee yksinäisyyttä/tekemisen puutetta, niin minusta on aivan oikea sanoa hänelle ja haastankin teidätkin sanomaan sille omalle läheiselle vanhukselle (ehkä paremmin sanavalinnoin): "lopeta valittaminen ja hankihan kuule pappa/mummo vähän sisältöä elämääsi, käy vaikka jumpassa tai käy sinäkin tekemässä uusia tuttavuuksia. tee sitä mistä tykkäät ja elä elämääsi onnellisena, niinkuin itse tahdot elää".
Jotta ei mene liian vakavaksi ja pelkäksi tekstiksi, niin tässä hauska video.
Pointtini liittyi siis pääasiassa vanhusten yksinäisyyteen ja tekemisen puutteeseen. Mikäli terveydellisiä haittoja on, niin se toki on eriasia jne. mutta puutuinkin lähinnä tuohon yksinäisyys/tekemisen puutteeseen ilmiönä. No keskustelkaa te muut vaikka vanhustenhuollosta/yksinäisyydestä/tekemisistä yms. Tai lainatkaa jotain kohtaa, jota en ole miettinyt loppuun asti - niinkuin en olekaan. Tekstiä vaan tuli.
Itse vanhustenhuollosta olen pohtinut, että eikö voisi rakentaa ns. "isoja vanhustaloja" (eräänlaisia vastineita holiday clubeille), joissa vanhuksilla olisi enemmän oman ikäluokkansa ihmisiä yhdessä --> enemmän seuraa --> ohjattua ohjelmaa --> tekemistä --> helpompi terveydenhuolto jne. Tätä "ideaa" en kuitenkaan ole syvällisesti miettynyt oikeastaan sekuntiakaan.
Itse kunnioitan/arvostan lähtökohtaisesti vanhukset korkealle. He rakensivatkin tämän maan verellään. Silti he voivat ainakin jossain määrin syyttää itseään, jos ovat yksinäisiä ja elämästä puuttuu sisältöä. Mitäs ovat saamattomia. Olen tavannut paljon hyväkuntoisia +80v vanhuksia esim. uimahallin lauteilla hyvien juttujen parissa ja on oikein ilo katsoa, kun vanhus on vetreä ja "täynnä elämää" vielä siinäkin iässä. Niin ei vain valitettavasti ole useimmilla - omasta syystä, väitän minä.
Sekamelskeistä tekstiä ilman oikolukemista, mutta pakko oli "avautua", kun tuo a-studion vieraan (94v mummon) haastattelu sai aivot hyrrämään. Käskekää/ehdottakaa tekin nuorena sille läheiselle vanhukselle lisää tekemistä, mikäli hän vaikuttaa yksinäiseltä tms.
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: