- Liittynyt
- 26.11.2009
- Viestejä
- 557
Noniin, tätä on jatkunut sen verran pitkään että ajattelin sen tännekkin laittaa. Maaliskuun alusta asti on alkanut sietämätön niskaan ja kyynärvarteen vihlovaa särkyä. Mulla on aina ollut lajitaustan vuoksi oikea puoli yläkropasta enemmän aktiivinen, joten jossain vaiheessa siellä on enemmän voimaa ollut, mutten enää usko senkään tähän vaikuttavan, jo pitkään ollut voimat tasoissa. Aamuisin kun herään, joudun pitämään oik. olkapäätä 5cm korkeammalla kuin vasempaa, on sellainen tunne, että ei vittu solisluu menee poikki, jos lasken hartian. Herään usein öisin siihen kun hartianseudulle sattuu, joudun ottamaan vasemmalla kädellä oikeasta kiinni ja vaihtamaan asentoa.
Maaliskuun lopulla, otin viikon sairaslomaa töistä. Kävin yksityisellä työterveyslääkärillä, joka koitti refleksit. Oikean puolen värttinä eikä kyynärhermo reagoinut millään tavalla vaikka kuinka vasaralla hakkasi. Silloin kipu oli pahinta, niskan liikutteleminen sattui ja kun oikealle puolelle niskaa painoi kovaa, tuntui ja tuntuu edelleen vajaa sentin kokoista pituussuunnassa muljuvaa lihasta, eli vetää myös niskan jumiin. Tolloin en pystynyt nostamaan oik. kättä kuin parisenkymmentä senttiä ja kipu alkoi ottaa vastaan. Uskoakseni pahin ja se ongelma alue, on hartian alla ja toinen kohta on lavan alla. Siellä on reilut sentinkokoiset kipupisteet joissa tuntuu ''puiselta'' kun sinne painaa vaikka helvetisti kaverin kyynärpäällä. Olen käynyt kuukauden sisään parviikkoa sitten 5x hierojalla, joka hieroo työkseen bodareita. Itkin verta, kun joka kerta teki helvetin kiepää ja sitä yläselkää ja niskaa tosiaan otettiin tunti joka kerta mutta vaikka 110kg jässikkä kyynärpäällä koko painollansa yhteensä sen 5 tuntia sitä murjoi niin ei ongelma poistunut. Hieronnan jälkeen koko oikea puoli oli sellainen että kun sormella tökkäsi tuntui ihan puutuneelta. Muutenkin hierottaessa vas ja oik puolen erot olivat siinä ettei oikealla puolella ole juuri yhtään enää tuntoa. Pidin miltein kuukauden huhtikuun lopulla taukoa, etten tehnyt selkä lainkaan. Kävin avannoissa, lenkillä ja tein liikkuvuussarjoja selälle. Ei auta. Tämä urheiluhieroja sanoi, ettei ole vastaavaa nähnyt eikä enää keksi mitä pitäisi koittaa. Voi olla, että tää voi vetää myös rinnan puolelta? Sitten tuli tossa jossain puolessa välissä tauko myös penkkiin, oikea takaolkapää alkoi pistellä sen verran ettei esim. 3x30x20kg lämmittelysarjat ja siihen päälle 3x12 dipit auttaneet sitä lainkaan.
Treenaanko silti, vaikka kipuja on? En enää tiedä mitä helvettiä tässä pitäis tehdä. Aivan uutta mulle, ettei palaudu lainkaan ja se että vaikka on totaalilepoa, niin homma ei hellitä. Käsittämätöntä.
Tämä oli näin aamuvitutuksessa kerrottua ja jotain oleellista tuon sekatekstin pohjilta jäi varmasti uupumaan joten kysykää ihmeessä täydentävästi jos jotain ajatuksia jollain asiaa kohtaan on.