Uusi uljaampi kalorilaskuri

Liittynyt
5.6.2008
Viestejä
2 733
Kalorit on kaloreita. Ei ne mitään muutakaan voi olla. Samaan aikaan on myös totta, että keho käyttää erilaiset ravinteet hyödykseen eri tavalla ja että 2000kcal nallekarkeista on eri asia kuin 2000kcal riisistä ja kanasta. Se ei silti tee kaloreista kilojouleja, metrejä taikka newtoneita. Energian yksikkö on energian yksikkö ja ruokavaliota suunnitellessa kalorit ovat hyvä apuväline mittaamaan päivittäistä energiansaantia.

Olipa kaloreista mitä mieltä tahansa, moni lienee samaa mieltä ainakin siitä että perinteinen "7000kcal/1kg läskiä"-hokema on pidemmän päälle epätarkka ja liian yksinkertainen kaava. Kehonpaino ja -koostumus muuttuu ajan myötä, peruskulutus laskee, aineenvaihdunta hidastuu, nestettä häviää, rasvan lisäksi myös lihasta katoaa yms. Lopulta voikin olla että ilman harkittuja muutoksia törmätään "säästöliekkinä" tunnettuun ilmiöön jossa hyvin alkanut dieetti tyssää kuin seinään.

Peruskulutuksen arviointiin on olemassa useitakin kaavoja, joista toiset lienevät tarkempia kuin toiset. Kaikki ovat kuitenkin "staattisia" ja ottavat huomioon ainoastaan laskentahetkellä vallitsevan tilanteen.

Ongelmaan on nyt tarjolla uusi ratkaisu: Java-pohjainen kehonpainosimulaattori

equation_to_calculate_calories_to_lose_weight.png


Kyseessä on jenkkiläisen NIDDK-instituutin tutkijoiden arvostetussa The Lancet-lehdessä julkaisema matemaattinen simulaattori, joka arvioi kehonkoostumuksen myös pidemmällä aikavälillä. Lähtöarvoiksi voidaan asettaa perinteisten iän, painon ja sukupuolen lisäksi mm:

  • Rasvaprosentti
  • Hiilareiden osuus energiansaannista
  • Perusaktiivisuustaso
  • Tavoitepaino ja käytettävissä oleva aika
  • Suolan määrä ruokavaliossa
  • "Epävarmuustoleranssi" kaloreiden arvioinnissa

Tuloksena on mahdollista saada vaikka mitä:

  • Päivittäinen kalorimäärä tavoitepainon saavuttamiseksi ajan funktiona
  • Lopputuloksena oleva paino/rasvaprosentti/BMI riippuen siitä minkä suhteen simulaatio ajetaan
  • Kauanko tietyn tavoitteen saavuttaminen kestää tietyllä muuttuvalla kalorivajeella

En ole itse testannut mutta päällisin puolin näyttää melko kätevältä. Tietysti tämä on puhtaasti laskennallinen työkalu (kuten kaikki aikaisemmatkin) ja edellyttää mm. täydellistä dieetin noudattamista. Peruskulutuksen laskemisessa on varmasti heittoa eikä tämäkään pysty ottamaan huomioon perintötekijöitä. Voisin kuitenkin kuvitella että monelle treenaajalle tämä voi olla todella tervetullut ja hyödyllinen apuväline.

Pistäkäähän kokeiluun ja kertokaa kokemuksia! :)

(Kyseessä on viime kesänä julkaistu juttu muta bongasin tänään uudesta Exercise Biology-blogin kirjoituksesta)
 
Kah, mielenkiintoisen oloinen työkalu. Otanpa testiin samantien. Kiitos linkistä.
 
Back
Ylös Bottom