Suomalaisia sotarikollisia tuomittiin sotavankien pahoinpitelyistä, omaisuusrikoksista, virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä ja sotavankien tapoista. Kaikki tuomiot olivat suhteellisen tarkkaan selvitettyjä ja yksilöityjä ja niistä annetut tuomiot perusteltuja.
Toisin kuin Saksassa ja eräissä muissa maissa, Suomessa syytteitä tai tuomioita ei luettu rodullisista puhdistuksista, rotuerottelusta, ihmisoikeuksien polkemisesta tai sotavankien järjestelmällisestä surmaamisesta. Eikä Neuvostoliitto sen kaltaisia syytteitä esittänytkään.
Oikeusministeriön sotarikosasiain osaston henkilökunta oli kokenutta virkamieskaartia, lakimiehiä. Tutkimuskeskus toimi Helsinkiin siirtyneenä vuoteen 1948 asti. Tutkimuskeskuksessa toimi enimmillään yli sata rikostutkijaa.
Korkeimmat rikostutkijat olivat poliiseja tai upseereita. Sotarikostutkimukset hoidettiin valvontakomission alkupainostuksen jälkeen omin voimin ja omissa tuomioistuimissa ilman poikkeuslainsäädäntöä.
Muihin Saksan rinnalla sotineisiin ja sodassa häviölle jääneisiin valtioihin verrattuna Suomi selvisi varsin helpolla, esimerkiksi Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa teloitettiin satoja ihmisiä. Suomessa vain lista 1:n vankeja ja sotasyyllisiä kohdeltiin asiattomasti ja moraalisesti arveluttavalla tavalla.
-----------
Marja-Leena Mikkolan "Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-1944"
yksi aika hyvä teos suomalaisten keskitysleireista karjalassa.
"Ainakin vuosina 1941-1942 suomalaisilla oli selkeä "kalevalaishenkinen" rotuoppitoiminta meneillään miehitetyssä Itä-Karjalassa. Karjalaiset ja suomensukuiset erotettiin muusta vankiväestöstä, ja venäläisperäisiä kohdeltiin huonoiten. Asia muuttui vasta 1943 Saksan sotamenestyksen käytyä heikommaksi ja Punaisen Ristin moitittua leirioloja. "
Myös Suomessa on historian aikana ollut kolmeen kertaan keskitysleirejä, ensimmäisen kerran vuonna 1918 sisällissodan aikana. Heti sisällissodan jälkeen Suomen armeija vangitsi tappion kärsineitä punakaartilaisia sotavankileireille noin 75 000, joista noin 12 000 kuoli nälkään ja sairauksiin – osittain maassa jo muutenkin vallinneen puutteen ja elintarvikepulan seurauksena. Niin kutsuttu "espanjantauti", influenssa, levisi leireillä heikkokuntoisten parissa tappaen heitä suurin määrin. Tautia ei osattu diagnosoida, joten joissain lähteissä sairauksiin kuolleiden määräksi on arvioitu vain 500 henkeä, merkittävämpänä isorokko. Suurin osa leirikuolemista kuitenkin johtui leirien ala-arvoisesta alusrakenteesta, kuten liian ahtaista ja kylmistä selleistä. Vankien raaka kohtelu oli suurin syy kuolemiin vankeja siirrettäessä leireihin. Joillain leireillä kuolleisuus oli huomattavan suurta, kuten Tammisaaressa (30,5 %) ja Lappeenrannassa (22,1 %).
Toisen kerran keskitysleirejä perustettiin jatkosodan aikana, pääasiassa Itä-Karjalan suomalaisen sotilashallinnon alaisuudessa. Tällöin noin 40 % alueen ei-suomensukuisista siviileistä (venäläisiä, ukrainalaisia, jne.), eli vajaat 24 000, internoitiin leireihin. Koska työikäinen väestö oli joko kutsuttu aseisiin tai evakuoitu idemmäs teollisuuden työvoimaksi, olivat leiriläiset pääasiallisesti vanhuksia ja alaikäisiä lapsia. Venäläisen väestön sodanaikaisen valvonnan ohella näiden niin sanottujen siirtoleirien tavoitteena oli mahdollisesti myös alueiden väestön suomalaistaminen sodan voittamisen jälkeen. Leireille suljettiin venäläistä ja muuta "epäheimolaista" väestöä: naisia, lapsia ja vanhuksia oli vankeina enimmillään lähes 24 000. Heistä menehtyi noin 4 500–8 000 henkeä. Muun muassa professori Jalmari Jaakkola suunnitteli jatkosodan aikana Itä-Karjalan venäläisen väestön lähettämistä näiltä siirtoleireiltä sodan jälkeen itään.
Myös suomalaisia ääri-vasemmistolaisia aktivisteja ja kommunisteja sijoitettiin toisen maailmansodan aikana keskitysleirimäisiin olosuhteisiin mm. Karvian varavankilan Rihkaan siirtolaan ja Itä-Karjalan Koveroon.
-------------
Ja sitten vähän OTta. Ihmetyttää ihan saatanasti porukan ryssä retoriikka ja se, että moni tuntuu automaattisesti olettavan suomen/suomalaisten olevan jotenkin puhtaampia ja parempia. Huoh.
Antaa ihmisestä jotenkin ihan järkyttävän juntin kuvan, jos käyttää noita naapuri, ryssä yms. termejä.
Suomalaisia sotarikollisia tuomittiin sotavankien pahoinpitelyistä, omaisuusrikoksista, virkavelvollisuuksien laiminlyömisestä ja sotavankien tapoista. Kaikki tuomiot olivat suhteellisen tarkkaan selvitettyjä ja yksilöityjä ja niistä annetut tuomiot perusteltuja.
Toisin kuin Saksassa ja eräissä muissa maissa, Suomessa syytteitä tai tuomioita ei luettu rodullisista puhdistuksista, rotuerottelusta, ihmisoikeuksien polkemisesta tai sotavankien järjestelmällisestä surmaamisesta. Eikä Neuvostoliitto sen kaltaisia syytteitä esittänytkään.
Oikeusministeriön sotarikosasiain osaston henkilökunta oli kokenutta virkamieskaartia, lakimiehiä. Tutkimuskeskus toimi Helsinkiin siirtyneenä vuoteen 1948 asti. Tutkimuskeskuksessa toimi enimmillään yli sata rikostutkijaa.
Korkeimmat rikostutkijat olivat poliiseja tai upseereita. Sotarikostutkimukset hoidettiin valvontakomission alkupainostuksen jälkeen omin voimin ja omissa tuomioistuimissa ilman poikkeuslainsäädäntöä.
Muihin Saksan rinnalla sotineisiin ja sodassa häviölle jääneisiin valtioihin verrattuna Suomi selvisi varsin helpolla, esimerkiksi Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa teloitettiin satoja ihmisiä. Suomessa vain lista 1:n vankeja ja sotasyyllisiä kohdeltiin asiattomasti ja moraalisesti arveluttavalla tavalla.
-----------
Marja-Leena Mikkolan "Menetetty lapsuus - suomalaismiehittäjien vankeudessa 1941-1944"
yksi aika hyvä teos suomalaisten keskitysleireista karjalassa.
"Ainakin vuosina 1941-1942 suomalaisilla oli selkeä "kalevalaishenkinen" rotuoppitoiminta meneillään miehitetyssä Itä-Karjalassa. Karjalaiset ja suomensukuiset erotettiin muusta vankiväestöstä, ja venäläisperäisiä kohdeltiin huonoiten. Asia muuttui vasta 1943 Saksan sotamenestyksen käytyä heikommaksi ja Punaisen Ristin moitittua leirioloja. "
Myös Suomessa on historian aikana ollut kolmeen kertaan keskitysleirejä, ensimmäisen kerran vuonna 1918 sisällissodan aikana. Heti sisällissodan jälkeen Suomen armeija vangitsi tappion kärsineitä punakaartilaisia sotavankileireille noin 75 000, joista noin 12 000 kuoli nälkään ja sairauksiin – osittain maassa jo muutenkin vallinneen puutteen ja elintarvikepulan seurauksena. Niin kutsuttu "espanjantauti", influenssa, levisi leireillä heikkokuntoisten parissa tappaen heitä suurin määrin. Tautia ei osattu diagnosoida, joten joissain lähteissä sairauksiin kuolleiden määräksi on arvioitu vain 500 henkeä, merkittävämpänä isorokko. Suurin osa leirikuolemista kuitenkin johtui leirien ala-arvoisesta alusrakenteesta, kuten liian ahtaista ja kylmistä selleistä. Vankien raaka kohtelu oli suurin syy kuolemiin vankeja siirrettäessä leireihin. Joillain leireillä kuolleisuus oli huomattavan suurta, kuten Tammisaaressa (30,5 %) ja Lappeenrannassa (22,1 %).
Toisen kerran keskitysleirejä perustettiin jatkosodan aikana, pääasiassa Itä-Karjalan suomalaisen sotilashallinnon alaisuudessa. Tällöin noin 40 % alueen ei-suomensukuisista siviileistä (venäläisiä, ukrainalaisia, jne.), eli vajaat 24 000, internoitiin leireihin. Koska työikäinen väestö oli joko kutsuttu aseisiin tai evakuoitu idemmäs teollisuuden työvoimaksi, olivat leiriläiset pääasiallisesti vanhuksia ja alaikäisiä lapsia. Venäläisen väestön sodanaikaisen valvonnan ohella näiden niin sanottujen siirtoleirien tavoitteena oli mahdollisesti myös alueiden väestön suomalaistaminen sodan voittamisen jälkeen. Leireille suljettiin venäläistä ja muuta "epäheimolaista" väestöä: naisia, lapsia ja vanhuksia oli vankeina enimmillään lähes 24 000. Heistä menehtyi noin 4 500–8 000 henkeä. Muun muassa professori Jalmari Jaakkola suunnitteli jatkosodan aikana Itä-Karjalan venäläisen väestön lähettämistä näiltä siirtoleireiltä sodan jälkeen itään.
Myös suomalaisia ääri-vasemmistolaisia aktivisteja ja kommunisteja sijoitettiin toisen maailmansodan aikana keskitysleirimäisiin olosuhteisiin mm. Karvian varavankilan Rihkaan siirtolaan ja Itä-Karjalan Koveroon.
-------------
Ja sitten vähän OTta. Ihmetyttää ihan saatanasti porukan ryssä retoriikka ja se, että moni tuntuu automaattisesti olettavan suomen/suomalaisten olevan jotenkin puhtaampia ja parempia. Huoh.
Antaa ihmisestä jotenkin ihan järkyttävän juntin kuvan, jos käyttää noita naapuri, ryssä yms. termejä.
Ryssä yms. sanojen käyttö muistuttaa tavallaan vähän sanan "vihollinen" käyttöä. Luodaan toiseus, jota pidetään alempiarvoisena, jolloin helposti unohtuu "heidän" ihmisarvo, oikeudet ja se, että loppujen lopuksi we are all the same. Jos ihmiset ymmärtäisivät, että esimerkiksi kansallisuus ei ole mitään muuta kun ihmisten luoma abstarkti instituutio, jolla ei loppujen lopuksi ole juurikaan kosketuspintaa "todellisuuden" kanssa, luulisin, että meillä olisi paljon vähemmän ongelmia rajanaapureittemme ja ulkomaalaisten kanssa.
Onneksi maailmanpolitiikassa nationalistiset ajatukset useimmiten ovat vain tekosyy, mutta yksilöiden tasolla ne määrittävät kanssakäymistämme muiden ihmisten kanssa aika paljonkin.
