Uskallatko vaihtaa työpaikkaa taantuman aikana?

[alppix]

Kuinka moni on miettinyt työpaikanvaihtoa nyt taantuman aikana, mutta ei ole uskaltanut sitä tehdä? Tarkoitan tilannetta jossa on vakituinen työ, mutta saa tarjouksen muualta. Nyt kun tuntuu olevan melko hankala sanoa mistään firmasta millainen niiden tilanne on ja mihin siellä ollaan menossa.

Kysymys kuuluukin, vaihtaisitko työpaikkaa taantuman aikana jos saisit tarjouksen muualta? Miksi et vaihtaisi / miksi vaihtaisit?

Itselläni tilanne on tavallaan ajankohtainen siitä näkökulmasta että asun aivan muualla kun siellä missä työpaikka on, vaihtamalla tämä asia parantuu paljonkin.. IT alalla ollaan. Ainut tapahan se on toisaalta miettiä hyödyt ja haitat omalta kannalta sekä mahdolliset riskit ja kuinka todennäköisesti ne tapahtuvat. Tai sitten pistää silmät kiinni ja antaa vain mennä.

 

[Rommi]

Kattele virman tuloskehitystä, investoinnit ja kysele työntekijöiltä mihin se mahdollinen tuleva firma on menossa. Ikäähän sillä uudella firmalla sais olla.

Jos saat kunnon referenssit uudesta hommasta, mikä auttaa jatkoa niin miks ei. Kokonaisuus toki huomioon ottaen.

 

[Mika1979]

Itsellä ei oikeastaan syyt/käyttäytyminen työpaikan vaihtoon eroa taantuman ja ei-taantuman välillä.
Jos sellaista miettisin niin samat asiat ovat puntarissa joka tapauksessa:
- palkka
- toimenkuva
- tulevaisuus jne.

Totta kai tekisin tarkan kartoituksen siitä firmasta, johon olisin mahdollisesti vaihtamassa. Ja näin taantuman aikana sen tekisin varmasti erityisen tarkasti. Miettisi kyseisen alan tulevaisuutta, kyseisen firman tulevaisuutta.. Myöskin työhaastattelussa yrittäisin selvittää enemmän asioita kuin "normaaliaikana".
Headhuntereiden yhteydenottoja vaikuttaisi tulevan kuitenkin samalla tavalla kuin muullonkin ja varmasti hyviäkin paikkoja on tarjolla taantumankin aikana.

Eli juurikin tuollaisen riskianalyysin kuin mainitsitkin. Absoluuttisen varmastihan ei mitään pysty ennakoimaan.

 

[Rommi]

Tosiaan voi miettiä sitäkin, että jos se uus virma menee nurin et mitä siitä jää käteen. Saako hyvät reffit vai jääkö vaan paskaa käteen ja hidastaa omaa uraputkea.

Klisee: Big Picture :D

 

[warblow]

:/

Omakohtaisesti pyöritellyt päässä samoja kysymyksiä.

Olen tällä hetkellä työnteon kanssa aika patti tilanteessa. Fyysinen ja psyykkinen terveys aika vaakalaudalla heittelee kunto puolelta toiselle. Psyk.tutkimukset menossa jo toista vuotta, ja herää kokoajan vaan enemmän kysymyksiä työnsuhteen. Paperilla tällä hetkellä, tai tutkimuksen alla:

-Kaksisuuntainen mielialahäiriö (vahvistettu diagnoosi, sopivaa lääkitystä ei ole)
-ADD tutkimuksissa vahvat viitteet (lääkitys/kuntoutus ei kannattaavaa koska ikää 23-vuotta. Olen siis oppinut elämään oireiden kanssa, ja rakentanut selviytymiskeinot.)
-Muistin työstössä ja "tallentamisessa" todettu synnynnäinen vaurio. Vaurioalue: audiaalinenmuisti ja lukumuisti. noin 40 -70% heikompi kuin normaaleila. ADD tähän lisäksi aika bueeno. xD

Fyysiset sairaudet
-Astma ( todettu 5-vuotiaana. pysyvä lääkitys)
-Refluksitauti (epäily tutkimukset alkamassa)

Työskentelen ohjaajana perhekodissa. Työterveyshuollon ylilääkärin mielestä työsuhteeni voi jatkua koska olen sosiaalinen ja avoin ihminen. Olen keskustellut oireista ja niiden vaikutuksista työnantajan kanssa samoin lääkäreiden. Työ kulissini ja psyykkinen jaksaminen töissä on riittävän vahvaa. Oirehdintaa ei muistia lukuunottamatta ole edes havaittu muun työkaveripiirin tai asukkaiden yhdeydessä. Ainoastaan todettu erikoiseksi persoonallisuudeksi. Positiivisessa mielessä siis. Nuorten kanssa tulen hyvin toimeen. Mutta lääkäri myös ilmaisi että, jos minulla ei olisi 5-vuoden työkomeusta kyseiseltä työpaikalta. Hän ei uskaltaisi suositella minua esim. Toiseen vastaavaan yksikköön. Mutta toisaalta taas kukaan hänen asiakkaistaan työterveyshuollossa ei ole tullut keskustelemaan onko eettisesti oikein että mielenterveyskuntoutuja tekee itse töitä alalla. Tämä vahvisti entisestään hänen kantaansa että sovin alalle, koska suurin osa hoitajista kärsii mielenterveys ongelmista, eikä heillä todellakaan ole jaksamusta pohtia asiaa eettiseltä kannalta, puhumattakaan ongelmiensa vaikutuksista asiakkaisiin vuorovaikutuksessa.

Vaikka minulla siis on omia ongelmia kykenen ne siirtämään syrjään työpäivän ajaksi ja panostamaan nuorten ongelmiin ja murheisiin. Mutta itse taas mietin että tekeekö se minulle hyvää keskittyä muiden ongelmiin kun itsellä on taakkaa harteilla? Toisaalta taas tekee erittäin hyvää välillä siirtää omat murheet syrjään, ja keskittyä auttaa muita. Saa niin sanotun paussin karusta arjesta. Omissa pohdinnoisa miettinyt myös sitä, että söisi täyden uskottavuuden koulutukselta ja työltä jos kuntoutan mielenterveysongelmaisia takaisin elämään/työelämään enkä itse saisi kuntoutujana saisi toimia samoin.

Mutta no ongelmanahan tässä on se etten haluaisi koko ikääni tehdä vain tätät työtä, koska se on psyykkisesti raskas työ. Mutta tilanteeni takia en tuski saa toista työpaikkaa mistään. työterveyseläkkeelle jäänti olisi myös yksi vaihtoehto, mutta johan tulot romahtaisivat, enkä kykenisi millään 600e eläkkeellä perhettäni eleättämään, ainakaan tällä elintasolla. Uudelleen koulutus olisi myös mahdollinen, mutta joutuisin johonkin sekunda työhön mistä ehkä saisi palkkaa ja kohtelu olisi varmasti vammaisen tasolla, koska työnantaja saa paperit terveydentilasta ennen kun kerkeää tutustumaan minuun henk.koht. Vai mitä meinaatte kun luukulle lyödään paperi että:

tuleva työntekijänne:
Henkilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö vaatii tukitoimenpiteitä työyhteisössä, henkilöllä myös keskittymishäiriöitä ja vaatii selkeät ohjeet työtehtävissään. Tulevalla työntekijällä aivoissa synnynäinen vaurio joka vaikuttaa suurimmalta osin muistiin, henkilölle ei voi antaa vaativia muistiin liittyviä työtehtäviä. Henkilö ei myöskään saa altistua eläin ja kasvi pölyille työ tehtävissään astman vuoksi. Irtookohan kuin hyvin duunia Saanko siis kasata pahvilaatikoita, vai maalata kukkakuvioita tulitikku askeihin

Lukemanne perusteella voitte myös todeta, etten luki/kirjoitushäiriön vuoksi sovellu myöskään kirjanpitohommiin xDD Mutta eiköhäntää tästä kun saa noi paperi hommat valmiiksi tuolla psyk.puoellla. ja eihän tähän mailmaan olla tultu vain töitä tekemään. Pitää koittaa otaa ilot irti kaikesta muusta sitten voihan sitä kesäisin sitten poimia marjoja ja syksyllä sieniä ^^ harmi kun tuli tuo uusi eu laki että harrastus kalastajat eivät saa enää myydä saaliitaan.

 

[Hippaheikki]

Tämä vahvisti entisestään hänen kantaansa että sovin alalle, koska suurin osa hoitajista kärsii mielenterveys ongelmista, eikä heillä todellakaan ole jaksamusta pohtia asiaa eettiseltä kannalta, puhumattakaan ongelmiensa vaikutuksista asiakkaisiin vuorovaikutuksessa.

Tuo alleviivattu tekstin kohta kiinnitti huomioni. Eipä tuolla taida olla todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Onko sun vai lääkärin valistunut kanta? Itselläni on jo aikalailla kokemusta ko. alalta enkä kyllä ole nähnyt mitään mikä viittaa moiseen.

Muutoin fiksua pohdintaa oli. Tsemppiä koitoksiin - tollanen suoruus oikeassa elämässä vaatii aikalailla rohkeutta.

 

[alppix]

.. joutuisin johonkin sekunda työhön mistä ehkä saisi palkkaa ja kohtelu olisi varmasti vammaisen tasolla, koska työnantaja saa paperit terveydentilasta ennen kun kerkeää tutustumaan minuun henk.koht.

Tähän varmasti auttaa jos hankkii useamman suosittelijan.

Tulojen romahtamisen riski sekä uuden paikan löytäminen vaikuttaa itselläni ehkä eniten tuohon työpaikan vaihtoon. Mitäs jos ei työnantajan mielestä sovellukkaan uuteen hommaan? Ainahan sitä voi etsiä sitten uuden paikan, mutta itselläni tilannetta hankaloittaa vielä se, että paikkakunta josta töitä haluaisin on hieman huono kehnon työllisyystilanteen takia. Pahimmassa tapauksessa joutuisin lähtemään takaisin sinne mistä tulinkin, mutta huonommilla eduilla / palkalla.

Ei oo helppoo tää, mutta toisaalta. Jos ei niitä riskejä ota niin eipä mikään muutukkaan.

 

[Weak]

Alkuperäiseen kysymykseen: Veikkaisin, että jos firmaan HAETAAN uusia työntekijöitä, menee sillä kohtuullisen hyvin ja näinollen tulevaisuus näyttäisi hyvältä. Asiaa korostaa mielestäni lisää myös se, jos tarjolla on suoraan vakituinen sopimus.

 

[TroynPaluu]

Omakohtaisesti pyöritellyt päässä samoja kysymyksiä.

Olen tällä hetkellä työnteon kanssa aika patti tilanteessa. Fyysinen ja psyykkinen terveys aika vaakalaudalla heittelee kunto puolelta toiselle. Psyk.tutkimukset menossa jo toista vuotta, ja herää kokoajan vaan enemmän kysymyksiä työnsuhteen. Paperilla tällä hetkellä, tai tutkimuksen alla:

-Kaksisuuntainen mielialahäiriö (vahvistettu diagnoosi, sopivaa lääkitystä ei ole)
-ADD tutkimuksissa vahvat viitteet (lääkitys/kuntoutus ei kannattaavaa koska ikää 23-vuotta. Olen siis oppinut elämään oireiden kanssa, ja rakentanut selviytymiskeinot.)
-Muistin työstössä ja "tallentamisessa" todettu synnynnäinen vaurio. Vaurioalue: audiaalinenmuisti ja lukumuisti. noin 40 -70% heikompi kuin normaaleila. ADD tähän lisäksi aika bueeno. xD

Fyysiset sairaudet
-Astma ( todettu 5-vuotiaana. pysyvä lääkitys)
-Refluksitauti (epäily tutkimukset alkamassa)

Työskentelen ohjaajana perhekodissa. Työterveyshuollon ylilääkärin mielestä työsuhteeni voi jatkua koska olen sosiaalinen ja avoin ihminen. Olen keskustellut oireista ja niiden vaikutuksista työnantajan kanssa samoin lääkäreiden. Työ kulissini ja psyykkinen jaksaminen töissä on riittävän vahvaa. Oirehdintaa ei muistia lukuunottamatta ole edes havaittu muun työkaveripiirin tai asukkaiden yhdeydessä. Ainoastaan todettu erikoiseksi persoonallisuudeksi. Positiivisessa mielessä siis. Nuorten kanssa tulen hyvin toimeen. Mutta lääkäri myös ilmaisi että, jos minulla ei olisi 5-vuoden työkomeusta kyseiseltä työpaikalta. Hän ei uskaltaisi suositella minua esim. Toiseen vastaavaan yksikköön. Mutta toisaalta taas kukaan hänen asiakkaistaan työterveyshuollossa ei ole tullut keskustelemaan onko eettisesti oikein että mielenterveyskuntoutuja tekee itse töitä alalla. Tämä vahvisti entisestään hänen kantaansa että sovin alalle, koska suurin osa hoitajista kärsii mielenterveys ongelmista, eikä heillä todellakaan ole jaksamusta pohtia asiaa eettiseltä kannalta, puhumattakaan ongelmiensa vaikutuksista asiakkaisiin vuorovaikutuksessa.

Vaikka minulla siis on omia ongelmia kykenen ne siirtämään syrjään työpäivän ajaksi ja panostamaan nuorten ongelmiin ja murheisiin. Mutta itse taas mietin että tekeekö se minulle hyvää keskittyä muiden ongelmiin kun itsellä on taakkaa harteilla? Toisaalta taas tekee erittäin hyvää välillä siirtää omat murheet syrjään, ja keskittyä auttaa muita. Saa niin sanotun paussin karusta arjesta. Omissa pohdinnoisa miettinyt myös sitä, että söisi täyden uskottavuuden koulutukselta ja työltä jos kuntoutan mielenterveysongelmaisia takaisin elämään/työelämään enkä itse saisi kuntoutujana saisi toimia samoin.

Mutta no ongelmanahan tässä on se etten haluaisi koko ikääni tehdä vain tätät työtä, koska se on psyykkisesti raskas työ. Mutta tilanteeni takia en tuski saa toista työpaikkaa mistään. työterveyseläkkeelle jäänti olisi myös yksi vaihtoehto, mutta johan tulot romahtaisivat, enkä kykenisi millään 600e eläkkeellä perhettäni eleättämään, ainakaan tällä elintasolla. Uudelleen koulutus olisi myös mahdollinen, mutta joutuisin johonkin sekunda työhön mistä ehkä saisi palkkaa ja kohtelu olisi varmasti vammaisen tasolla, koska työnantaja saa paperit terveydentilasta ennen kun kerkeää tutustumaan minuun henk.koht. Vai mitä meinaatte kun luukulle lyödään paperi että:

tuleva työntekijänne:
Henkilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö vaatii tukitoimenpiteitä työyhteisössä, henkilöllä myös keskittymishäiriöitä ja vaatii selkeät ohjeet työtehtävissään. Tulevalla työntekijällä aivoissa synnynäinen vaurio joka vaikuttaa suurimmalta osin muistiin, henkilölle ei voi antaa vaativia muistiin liittyviä työtehtäviä. Henkilö ei myöskään saa altistua eläin ja kasvi pölyille työ tehtävissään astman vuoksi. Irtookohan kuin hyvin duunia Saanko siis kasata pahvilaatikoita, vai maalata kukkakuvioita tulitikku askeihin

Lukemanne perusteella voitte myös todeta, etten luki/kirjoitushäiriön vuoksi sovellu myöskään kirjanpitohommiin xDD Mutta eiköhäntää tästä kun saa noi paperi hommat valmiiksi tuolla psyk.puoellla. ja eihän tähän mailmaan olla tultu vain töitä tekemään. Pitää koittaa otaa ilot irti kaikesta muusta sitten voihan sitä kesäisin sitten poimia marjoja ja syksyllä sieniä ^^ harmi kun tuli tuo uusi eu laki että harrastus kalastajat eivät saa enää myydä saaliitaan.

Tämä oli kiinnostavaa luettavaa. Älä nyt ainakaan eläkkeelle edes yritä, tylsistyt etkä pääse sieltä pois, oletan. Sinuna hakisin ehkä jotain muita työpaikkoja enkä mainitsisi näistä vaivoistasi. Kaikilla on vaivoja ja useimmalla on varmasti diagnosoitava psyykkinen vika jos sille tielle lähdetään.

Miten jos siirtyisit vanhustenhoitoon?

 

[e_o]

Alkuperäiseen kysymykseen: Veikkaisin, että jos firmaan HAETAAN uusia työntekijöitä, menee sillä kohtuullisen hyvin ja näinollen tulevaisuus näyttäisi hyvältä. Asiaa korostaa mielestäni lisää myös se, jos tarjolla on suoraan vakituinen sopimus.

Tilanne voi muuttua hyvin nopeasti. Mun työuralle mahtuu yksi pienehkö firma joka lisäsi työntekijämääräänsä 25% muutamassa kuukaudessa kun bisnes muka kävi niin kuumana. Vuotta myöhemmin jäljellä oli puolet alkuperäisestä työntekijämäärästä. Eikä kyseessä ollut mikään startup, vaan 15 vuotta alalla ollut erittäin vakaa yritys. Itse tajusin tilanteen ajoissa ja etsin uutta duunia ennen kuin koeaika päättyi, mutta monta työntekijää pistettiin pihalle 4kk koeajan viimeisenä päivänä.

Toinen tapaus oli saman kokoluokan firma jonka kanssa käytiin neuvottelut hyvin pitkälle, palkka ja toimenkuva oli jo sovittu ja kaikki oli muutenkin selvää kun firman puolelta ehdotettiin muutaman kuukauden aikalisää. Sovittiin niin ja sillä välillä firma meni nurin kun pääomistaja ei enää halunnut investoida lisää. Tuossa olisi voinut helposti käydä niin että ne olisivat hyvän tulevaisuuden toivossa ottaneet minut töihin ja olisin ehkä viikon ehtinyt käydä duunissa ennen konkurssia.

Mun mielestä tälläisenä aikana ei kannata duunia vaihtaa niin kauan kuin nykyinen homma on edes jotenkuten siedettävää. Vaihdon ja koeajan tuomaa riskiä pitäisi kompensoida selvällä palkankorotuksella, omalla kohdalla joku +20% alkaa vasta olemaan harkinnan arvoinen.

 

[warblow]

Tuo alleviivattu tekstin kohta kiinnitti huomioni. Eipä tuolla taida olla todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Onko sun vai lääkärin valistunut kanta? Itselläni on jo aikalailla kokemusta ko. alalta enkä kyllä ole nähnyt mitään mikä viittaa moiseen.

Muutoin fiksua pohdintaa oli. Tsemppiä koitoksiin - tollanen suoruus oikeassa elämässä vaatii aikalailla rohkeutta.

Oli ihan lääkärin kanta. Puhuttiin siis pitkään mielentervysallala tyskentelevistä ihimisitä. Siis juuri nämä hoitajat jotka tekee työtään, vain koska ovat sitä aina tehneet. Olisi pitänyt painottaa paremmin kyseistä kohtaa. Oli aika harhaan johtava. pahoitteluni

 

[warblow]

Tämä oli kiinnostavaa luettavaa. Älä nyt ainakaan eläkkeelle edes yritä, tylsistyt etkä pääse sieltä pois, oletan. Sinuna hakisin ehkä jotain muita työpaikkoja enkä mainitsisi näistä vaivoistasi. Kaikilla on vaivoja ja useimmalla on varmasti diagnosoitava psyykkinen vika jos sille tielle lähdetään.

Miten jos siirtyisit vanhustenhoitoon?

Hihi. kiitos kun vaivaudit kommentoimaan. Eläkkeelle jäänti on listallani viimeisin vaihtoehto, mielummin toisaan painan tehtaalla nappia päivästä toiseen kun jään näin nuorena eläkkeelle. Autolainatkin ja kaikki.

Olen miettinyt alan muita mahdollisuuksia. vanhusala, vammais, ensihoito ja osastotyö ei oikein tule muistiongelmien ja tarkkaavaisuushäiriön takia kysymykseen. Voisin hakea kyseisille aloille, mutta omatunto ja moraali estäisivät tämän kyllä täysin, puhumattakaan lääkäreistä. En voisi nähdä itseäni jakamassa lääkkeitä potilaille joille kyseinen lääke voi olla elämän ja kuoleman kysymys, tai että epähuomioissani annostelen sen väärin. tai unohdan annostella/antaa sen. Aamuraportilla käsiteltävät asiat tulevat suullisesti, jonka muistamiseesa minulla heikkous. Potilaiden määrä tälläisissä laitoksissa on korkeampi ja tilanteet saattavat rakentua ja muuttua nopeasti, jolloin minun on vaikea pysyä niissä perässä. Toki jos löytyisi vanhusalan yksikkö jossa haettaisiin hoitajaa vain psyktehtäviin olisi se minulle mainio vaihtoehto, mutta tälläistä tuskin löytyy.

Eläkkeelle jääminen ja kelan kautta uudelleenkouluts voisi olla yksi vaihtoehto. Mutta ennen näitä päätöksiä edessä olisi vielä finaali koitos ensikuun puolessavälissä, jolloin viimeinen iso jehu nyt minut arvioi ja tutkii. läsnä on: Oma terapeuttini, neuropsykolgi ja neurologi joka minua on tutkinut sekä yli-lääkäri.

Oma mielipiteeni on, että mielenterveysalalla oma "mieli" on se työkalu, jolla muita hoidetaan. Jos piilottelisin enkä yrittäisi korjata näitä ongelmia, en hoitaisi työtäni vastuullisesti. Koska en pitäisi huolta siitä välineestä, millä tätä työtäni teen.

 

[Mou]

Itse keväällä töitä hakiessani kysyin kyllä kylmästi, että miten tämä firma on saanut itsensä tilanteeseen, jossa se voi palkata ihmisiä, kun muualla potkitaan väkeä ulos. Nykytilanteessa tuo osoittaa, että työntekijäkin miettii asioita pitkäjänteisemmin, eikä siis hakijan pohjatonta epävarmuutta.

 

[TroynPaluu]

Hihi. kiitos kun vaivaudit kommentoimaan. Eläkkeelle jäänti on listallani viimeisin vaihtoehto, mielummin toisaan painan tehtaalla nappia päivästä toiseen kun jään näin nuorena eläkkeelle. Autolainatkin ja kaikki.

Olen miettinyt alan muita mahdollisuuksia. vanhusala, vammais, ensihoito ja osastotyö ei oikein tule muistiongelmien ja tarkkaavaisuushäiriön takia kysymykseen. Voisin hakea kyseisille aloille, mutta omatunto ja moraali estäisivät tämän kyllä täysin, puhumattakaan lääkäreistä. En voisi nähdä itseäni jakamassa lääkkeitä potilaille joille kyseinen lääke voi olla elämän ja kuoleman kysymys, tai että epähuomioissani annostelen sen väärin. tai unohdan annostella/antaa sen. Aamuraportilla käsiteltävät asiat tulevat suullisesti, jonka muistamiseesa minulla heikkous. Potilaiden määrä tälläisissä laitoksissa on korkeampi ja tilanteet saattavat rakentua ja muuttua nopeasti, jolloin minun on vaikea pysyä niissä perässä. Toki jos löytyisi vanhusalan yksikkö jossa haettaisiin hoitajaa vain psyktehtäviin olisi se minulle mainio vaihtoehto, mutta tälläistä tuskin löytyy.

Eläkkeelle jääminen ja kelan kautta uudelleenkouluts voisi olla yksi vaihtoehto. Mutta ennen näitä päätöksiä edessä olisi vielä finaali koitos ensikuun puolessavälissä, jolloin viimeinen iso jehu nyt minut arvioi ja tutkii. läsnä on: Oma terapeuttini, neuropsykolgi ja neurologi joka minua on tutkinut sekä yli-lääkäri.

Oma mielipiteeni on, että mielenterveysalalla oma "mieli" on se työkalu, jolla muita hoidetaan. Jos piilottelisin enkä yrittäisi korjata näitä ongelmia, en hoitaisi työtäni vastuullisesti. Koska en pitäisi huolta siitä välineestä, millä tätä työtäni teen.

Entä joku ihan täysin uusi ala joka ei vaadi pitkää uudelleenkouluttautumista? Toki jos tuollaisia rajoituksia ihan aidosti on, niin tulee ne huomioida etenkin jos voivat koitua jonkun toisen haitaksi (esim. tämä vanhusten lääkeasia). Selaa vaikka oikotien paikkoja ja hae kiinnostavilta tuntuviin. Miltä joku maalarin tai muun työ kiinnostaisi? Olisi rentouttavaa ja silmä(ja hermot) lepäisi hienoja uusia seiniä katsellessa. Jos lähellä on satama, hae ahtaajaksi. Saat hyvin rahaa ja kova äijähuumori piristää mieltäsi.

 

[Arzzka]

Vaihtaako työpaikkaa vai ei. Luvattu diiliä missä palkkaa tulisi 80 000 e /vuosi ja päälle 0-30 000 e bonuksia. Nettona tuosta jäisi käteen 3700-5100 e kuussa bonuksista riippuen (maksimibonus käytännössä mahdoton saavuttaa). Lisäksi omasta kämpästä voisi Suomessa saada jonkinverran vuokratuloja päälle. Duuni olisi Saksassa, ja meinaisi lähtöä Suomesta pysyvästi.

Tämmöisiä asioita ei pitäisi ajatella rahalla vaan sydämellä. Ulkomailla tuntee olonsa aina kuitenkin ulkomaalaiseksi. Olen kohta 3 vuotta Saksassa jo asunut lähetettynä työntekijänä enkä ole tänne täysin kotiutunut. Ajatus että ei voisi ikinä enää lämmittää omaa saunaa kotisuomessa tuntuu lohduttomalta.

 

[LoftYokel]

Vaihtaako työpaikkaa vai ei. Luvattu diiliä missä palkkaa tulisi 80 000 e /vuosi ja päälle 0-30 000 e bonuksia. Nettona tuosta jäisi käteen 3700-5100 e kuussa bonuksista riippuen (maksimibonus käytännössä mahdoton saavuttaa). Lisäksi omasta kämpästä voisi Suomessa saada jonkinverran vuokratuloja päälle. Duuni olisi Saksassa, ja meinaisi lähtöä Suomesta pysyvästi.

Tämmöisiä asioita ei pitäisi ajatella rahalla vaan sydämellä. Ulkomailla tuntee olonsa aina kuitenkin ulkomaalaiseksi. Olen kohta 3 vuotta Saksassa jo asunut lähetettynä työntekijänä enkä ole tänne täysin kotiutunut. Ajatus että ei voisi ikinä enää lämmittää omaa saunaa kotisuomessa tuntuu lohduttomalta.

Mielenkiinnosta kysyn, että miten työnantaja voisi määrittää loppuelämäksesi asuin/työntekomaan? EU-lainsäädäntö sitoo kuitenkin saksailaisia firmoja siinä missä suomalaisiakin, eikä mun mielestä täällä tämmönen onnistuis... (vai tulkitsinko kirjoituksesi liian ehdottomasti?)

 

[Arzzka]

Tottakai Suomeen voisi aina palata, kunhan ensin etsisi itselleen uuden työn jostakin. Tämänhetkisessä tilanteessa on vielä työpaikka ja koti Suomessa odottamassa.

 

[Keljumus]

Tottakai Suomeen voisi aina palata, kunhan ensin etsisi itselleen uuden työn jostakin. Tämänhetkisessä tilanteessa on vielä työpaikka ja koti Suomessa odottamassa.

Perhettä ei ilmeisesti ole? Kyllähän tuo 80-100k€/vuodessa kuulostaa sellaiselta potilta, että hetken aikaa kannattaa miettiä. Muutaman vuoden jos kärvistelisit ja sijoittelisit osan palkasta niin voisit vaikka jäädä eläkkeelle neljänkympin korvilla...

Tuskin tuollaisia liksoja muutenkaan maksellaan tumpeloille ja hyville tekijöille nyt löytyy Suomestakin työtä vaikka suhdanne olisi millainen, jos kesken kaiken menee lopullisesti hermo saksalaisiin.

 

[aaronp]

Tottakai Suomeen voisi aina palata, kunhan ensin etsisi itselleen uuden työn jostakin. Tämänhetkisessä tilanteessa on vielä työpaikka ja koti Suomessa odottamassa.

Kuinka Saksassa menee tuloverotus kun asuu yksin ilman perhettä?

En toki tiedä nykyistä ansiotasoasi mutta itse en ainakaan muuttaisi työnperässä jollain nelosen nettotuloilla. Tämä siis sillä olettamuksella että mikään muu ei muutossa innostaisi.

Itsekkin mietin kolmisen vuottasitten sitä jos olisimme rouvan kanssa muuttaneet keski-eurooppaan minun työni perässä. Itse työskentelin ja työskentelen vieläkin rahoitusalalla jossa minun erityisosaamisalueellani työskenteleville maksetaan keskimäärin alkaen +150te & x€ bonukset vuodessa, silloin päätimme jäädä Suomeen koska kiihotus muuttoon ei ollut niin suuri. Tulevaisuudessa kun lapsi/mahd.tulevat lapset hieman kasvavat, muutamme kohtuullisella todennäköisyydellä hetkeksi ulkomaille työni perässä jos saan hyvän tarjouksen.

 

[Arzzka]

Sinkun verot ovat huomattavasti kovemmat mitä lapsiperheellä, mutta progressio on silti lievempi kuin Suomessa. Sosiaalimaksut ovat kuitenkin kovat Saksassa Suomeen verrattuna, joten kokonaispidätys omasta bruttopalkastani tulisi olemaan yli 50%.