Matsithan tossa tuli jo aika hyvin käsiteltyä, heitetään kehään vielä general raporttia paikanpäältä.
Overeemin ja Packalenin takia tuli ostettua liput (omalta osaltani) ensimmäistä kertaa paikan päälle ihmettelemään. Ensin vaihtui Overeemin vastustaja, ja sitten Teemu meni rikkomaan itsensä harjoituksissa. Mutta olkoon, varmasti hyvä ilta muutenkin tulossa.
Matkan kohokohta oli varmasti kun puolenpäivän aikaan bongattiin Olenik Kunstkameran eläintieteellisen museon lippujonosta. Itelläni on ollut aina vähän erilainen käsitys kamppailijoiden valmisteluista ja pre-game rituaaleista, joten tämä kohtaaminen hiukan yllätti. Matkakumppanini oli meistä se rohkeampi ja uskalsi herraa ja tämän vaimoa (?) lähestyä toivottamaan onnea matsiin, hän hyvin kohteliaasti kiitti mutta sanoi "Thank you, but not now. Only after fight". Vitsillä heitinkin illan jälkeen että kaveri pilasi Olenikin ottelun häiritsemällä pre-game rituaalit.
Tapahtumapaikasta ei ollut oikeastaan mitään ennakkokäsitystä. Pietarissa jonkun verran matkustaneena paikka on tullut tutuksi pirssin ikkunan kautta, ja oletuksena halli on nykyajan standardit täyttävä kompleksi. Paikalle päästyä mieleen tuli vähän Helsingin jäähalli, vähän Kekkosmainen harmaa bunkkeri, kiskoja oli lukumääräisesti ihan kiitettävä määrä. Missään nimessä emme lähteneet paikanpäälle vetämään peltejä kiinni, mutta paikallinen palvelukulttuuri kyllä pysäytti kokeneemmankin Pietarin-matkaajan.
Yhtä bisseä sai odottaa jonossa noin puoli tuntia, jonon ollessa noin 20-30 henkeä. Bisseä ei edes mennyt paljon, mutta venäläisille maistuu leivokset kahvin tai teen kera. Tämä hoidettiin niin, että heillä oli kolmea kojua kohtaan yksi kahvikone, jota käytettiin erikseen jokaista kahvi- tai teekupposta varten. Lisäksi leivokset ja pikkupurtavat lämmitettiin erikseen yksi kerrallaan kojujen jakamassa mikrossa. Yhden asiakkaan palvelemiseen meni yleensä noin 2-3 minuuttia.
Venäläinen palvelumentaliteetti pääsi huippuunsa prelimineiden loppupuolella, kun yhdestä kojusta pääsi olut loppumaan. Siellä haahuillut nuori neiti vaihtelevasti naamavärkin/fiiliksen/jonkun algoritmin mukaan asiakkaille joko että bisse oli loppu, tai syvästi huokaillen lähti hakemaan sitä asiakkaille jostain areenan syövereistä. Komeina Suomalaisina saimme toki omat bissemme ostettua, mutta ei ennenkuin olimme odottaneet jonossa 40min, jonka jälkeen odotimme tiskillä toiset 10min kun neiti kävi jossain verhojen takana kaatamamassa meille tuopposet.
Venäjällä ei puhuta enkkua, se ei tosin tule varmaan yllätyksenä kenellekään. Asioiminen kyllä yleensä järjestyy, mutta se vaatii pitkää pinnaa ja avointa mieltä. Hallilla puhuimme keskenämme suomea, ja tilattaessa enkkua, kumpaakin käyttäessä tuli paikallisilta Igoreilta selän takana kuittailua. Mutta so be it.
Hallissa meillä oli ihan ok paikat, alakatsomon 13. rivi. Ainostaan lukkopainit oli helpompi katsoa screeniltä, kehään näkyi yllättävän hyvin. Kyseessä on kuitenki aika pieni halli, joten jumbolla olevia screenejä ei nähnyt, koska UFC:n omat valotelineet peittivät sen. Hallilla oli jokaisessa nurkassa isot screenit, mutta pitkässä päädyssä istuneena tuli niskat kipeäksi kun piti kokoajan vilkuilla n. 80 astetta vasemmalle tai oikealle.
Kaiken kaikkiaan kuitenki ihan jees reissu, paljon ei tosin jäänyt käteen. Todennäköisesti osallistun taas seuraavaan Pietarissa järjestettävään tapahtumaan, vaikka vähän anti-kliimaksinen olikin. Suosittelen Hotel Vedenskyä, asiallinen hotelli vajaa 10min kävelymatkan päässä hallilta.
Kesäkuussa Tukholmaan, toivotaan että siltä reissulta jää enemmän käteen.
