- Liittynyt
- 18.7.2007
- Viestejä
- 64
Lehdistö tiedottaa:
TYTTÄREN DEBYYTTI VALONTUOJA JULKAISTAAN SYYSKUUSSA
Melkoisesta kulttisuosiosta jo vuosia nauttineen Tyttären odotettu debyyttialbumi Valontuoja julkaistaan vihdoin syyskuussa. Levyn julkaisee Shadow World Records.
Helsingin Studio Kuussa äänitetyn levyn on tuottanut Absoluuttisen Nollapisteen Aake Otsala, kysytty nuori tekijä, joka on aiemmin vääntänyt nuppeja muun muassa Jarkko Martikaiselle ja Sydän, Sydämelle. Albumilta lohkaistu Surulliset silmät nousi toukokuussa Suomen viralliselle singlelistalle.
Valontuojan kappalelista on seuraava:
1. Pimeässä vaeltaja
2. Surulliset silmät
3. Murheen murtama
4. Hetken päästä
5. Lopetussoitto
6. Laulu on kuollut
7. Nurkka
8. Valontuoja
9. Adagio
Tytär on ylpeä raskasmielisestä esikoisestaan: "Pyrittiin muokkaamaan tätä suomalaisen rockmusiikin kenttää vähän uuteen suuntaan", toteaa bändin johtohahmo, laulaja-kitaristi Wile ja jatkaa: "Tummanpuhuvampaan tietenkin, kun on Tyttärestä kysymys".
Kuopiolaislähtöinen ja sittemmin helsinkiläistynyt Tytär syntyi vuonna 2000, omien sanojensa mukaan "kitkemään hulluus maasta ja kirjoittamaan siitä lauluja". Iskelmän ja Agents-rakkauden ohella yhtye tuo raskaaseen rockiinsa vaikutteita modernista metallista, ja luo yhtälöstä jotain aivan uutta kopioimatta esikuviaan. Persoonallista mutta sitäkin tarttuvampaa soundia värittää ajaton vetopasuuna.
Valontuoja on tilattavissa ennakkoon Levykauppa Äxästä.
www.tytar.com | www.myspace.com/tytar | www.shadowworld.fi