Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


modified sanoi:
Ainakin kiehumispiste muuttuu paineen mukaan. Mitä suurempi paine sitä korkeampi kiehumispiste. Siihen perustuvat esimerkiksi painekattilat. Jäätymispisteestä en ole aivan varma. Toisaalta koska vesi vie kiinteässä olomuodossa enemmän tilaa kuin nestemäisessä, ei se taitaisi toimia.
No tonhan mä sanoin jo omassa postissani. Ja sanoin myös, että vaikka vesi vie kiinteässä olomuodossa enemmän tilaa kuin nesteenä, voi se jäätyä silti vaikka tilaa laajenemiselle ei ole. Tällöin sen kiderakenne muuttuu, eikä laajenemista tapahdu. Tossa Ixa:n viestissäkin se tuli.
 
huooh kulmakarvat ovat sitä varten että hiki ei valuisi silmille ja on myös tutkittu (?) ihmiset tunnistavat toisensa myös kulmakarvojen perusteella. Miettikääpäs jos ihmisillä ei olisi kulmakarvoja

Kysymyksille jatkoa:

Minne hävisi ensimmäinen replyni, jonka tein quick replysta? :wall: Entä aiheuttaako itsetyydytys selkä sekä kasvuvaivoja?
Miksi leipä tippuu aina voipuoli alaspäin lattialle? mutta kissa tippuu jalat edellä?
Mitä tapahtuisi jos voileipä sidottaisiin kissaan? Miten tippuisi?:david:
 
Powerhousu sanoi:
Ei nyt ollut siitä kyse, vaan siitä, että se vesi jäätyy jo nollassa, oli paine mikä tahansa. Jos jäätymispiste muuttuisi, olisi vesi vuoren rinteillä nestemäisenä vaikka olisi pakkastakin jonkin verran.


Taitaa se vuorenrinteellä ja vuorenjuurella olevien paineiden ero olla kuitenkin niin pieni että ei se juurikaan vaikuta jäätymispisteeseen kovin huomattavasti. Vaikka toisaalta kyllä se kiehumispisteeseenkin jonkun verran vaikuttaa, hmm..pitääkin asiaa vähä miettiä..
 
sahtikievari sanoi:
Entä aiheuttaako itsetyydytys selkä sekä kasvuvaivoja?
Jos ihan tosi useesti ja erittäinhuonossa asennossa kyseistä toimintaa harrastat niin aivan varmasti aiheuttaa.

sahtikievari sanoi:
Miksi leipä tippuu aina voipuoli alaspäin lattialle? mutta kissa tippuu jalat edellä?
Ensimmäinen väittämä ei pidä paikkaansa joten siihen ei tartte vastata, mutta toiseen kysymykseen on olemassa helppo vastaus:

Pudotessaan kissa turvautuu oikaisurefleksiinsä, joka saa kissan kääntymään asentoon, jossa maahan törmääminen on mahdollisimman turvallista. Kissan ruumis reagoi putoamiseen kiertämällä ensin pään pystyyn asentoon, sitten etujalat naaman ja varsinkin leuan suojaksi, seuraavaksi eturuumin ja lopuksi takaruumin samaan linjaan pään kanssa. Häntä toimii potkurimaisena tasapainottajana. Kun kissa on lähellä maata, se oikaisee jalkansa ja köyristää selkänsä pehmentääkseen törmäystä.

Ruumiin oikaisu käy yleensä erittäin nopeasti ja siksi kissa yleensä putoaa jaloilleen. Aina oikaisu ei kuitenkaan onnistu tai törmäys on liian voimakas. Silloin seuraukset voivat olla hyvin vakavat. Esimerkiksi ikkunasta tai parvekkeelta putoavat kissat kärsivät erittäin usein mm. raajojen ja lonkan murtumia, kitalaen halkeamia, leuan sijoiltaan menoja ja sisäelimien vaurioita. Vaurioita voi tulla matalaltakin pudotessa, jolloin kissa ei ehdi oikaista itseään. On erittäin tärkeätä estää putoamiset ja sitä kautta kivuliaat ja kalliit seuraukset esimerkiksi verkottamalla parveke ja ikkunat.

sahtikievari sanoi:
Mitä tapahtuisi jos voileipä sidottaisiin kissaan? Miten tippuisi?

http://members.ozemail.com.au/~macinnis/butrdcat.htm
 
Relg sanoi:
Taitaa se vuorenrinteellä ja vuorenjuurella olevien paineiden ero olla kuitenkin niin pieni että ei se juurikaan vaikuta jäätymispisteeseen kovin huomattavasti. Vaikka toisaalta kyllä se kiehumispisteeseenkin jonkun verran vaikuttaa, hmm..pitääkin asiaa vähä miettiä..
Niin no, tossa aiemminhan sanottiin, -ainakin niin ymmärsin- että alipaine ei vaikuta veden jäätymiseen, mutta tarpeeksi suuri ylipaine laskee veden jäätymispistettä.

Edit: Tosta kissojen jaloilleen tippumisesta. Meidän kissat kyllä aina välillä putoilee ihan miten sattuu. Muutaman kerran olen nähnyt, kun kissa kävelee pöydällä nokka pystyssä, astuukin reunan yli ja tippuu kyljelleen maahan. Vähänkö on nolon näköisiä sen jälkeen. Ihan kuin katselisi ympärilleen, että ei kai kukaan nähnyt.
 
Powerhousu sanoi:
Tosta kissojen jaloilleen tippumisesta. Meidän kissat kyllä aina välillä putoilee ihan miten sattuu. Muutaman kerran olen nähnyt, kun kissa kävelee pöydällä nokka pystyssä, astuukin reunan yli ja tippuu kyljelleen maahan.

Se pitää viedä pikimmiten kissakorjaamolle, sillä kyseinen kisu on selkeästi mennyt epäkuntoon.
 
Mikä on se rakennus Kalliossa, kun tullaan Kurvista Hämeentietä pitkin, ennen Mäkelänkadun risteystä, sillan päällä punainen tiilirakennus? Sillä on sisäänkäynti ja about ainoat ikkunat sillalta, siis ullakolle. Osoite on Hämeentie 39.

Olen joskus itse tuota ihmetellyt. Nyt kaveri oli sattunut kysymään mikä rakennus se on, kun siinä oli joku röökillä oven edessä. Vastaus oli "Se ei sulle kuulu.". Muuten sillä ei ois mitään väliä, mutta ton jälkeen on pakko saada selville.
 
amf sanoi:
Ensimmäinen väittämä ei pidä paikkaansa

:anssi: Tää on kokeiltu juttu: Laitoin narulla meijän kissan selkään voileivän voipuoli ylöspäin. No kissahan jäi siihen leipineen levitoimaan lattian yläpuolelle.
Piti leikata naru poikki, ettei kissalle tullu pahoinvointia
 
Hjälp mig!! Nyt tarttis löytää netistä joku hyvä sivusto, mistä sais kasattua pikaisesti tilastomatikan perustermit. Mistä löytyis, anyone?
 
sahtikievari sanoi:
Miksi leipä tippuu aina voipuoli alaspäin lattialle?

Vahvaa mutua, mutta loogisesti ajateltuna syinä voi olla esimerkiksi:

1.) Leipä on melkein aina kädessäsi samoin päin ja samalla korkeudella. Kun se sitten tippuu, voisi kuvitella, että se ehtii pyörii pudotuksen aikana jokseenkin yhtä monta kertaa, ja päätyy näin useammin toisella puolelleen.

2.) Voipuoli on painavampi. (?)

3.) Mieleesi jäävät vain ne kerrat, kun leipä tippuu voipuoli alaspäin, vaikka oikeasti voipuoli jää ylöspäin yhtä usein.
 
Back
Ylös Bottom