Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Edit: Nykyään saa kauneusleikkauksilla paranneltua pärstäänsä muutenkin.
Niin saa, mutta silloin kun biologinen evoluutio vielä vaikutti ihmisiin, niin ei ollut kauneusleikkauksia. Eli ne biologiset vietit ovat peräisin ajalta, jolloin maailma ja varsinkin ihmisten elämä oli kovin erilaista kuin nykyisin.

Sanoit myös, että eläimiähän me ollaan. No niin ollaan, mutta lisäksi olemme paljon muutakin. Eli meillä ihmisillä on myös paljon sellaisia ominaisuuksia, joita ei ole millään muulla eläimellä. Ja näillä puhtaasti inhimillisillä ominaisuuksilla on olennainen vaikutus käyttäytymiseemme myös parinvalinnassa. Tämä selittää kauneusihanteiden suurempaa vaihtelua ihmisten keskuudessa verrattuna muihin eläimiin.
 
Kyllähän epäsymmetria periaatteessa kertoo, että jossain vaiheessa kehitystä jotain on ollu pielessä. Naamahan voi periaatteessa muuttua vaikka taudin ansiosta, varsinkin aikana ennen nykyaikasta lääketiedettä, kun kaikenmaailman loisetkin on saanu rellestää ja tehdä tuhojaan.
 
Kitos sepitteistänne kauneudesta, valoitti asiaa jossain määrin.

Seuraava tyhmä kysymykseni joka alkoi mietityttämään kun puin uudet kalsarini päälle:

Miksi L-koon kalsarit puristavat kassejani vaikka vyötärön kohdalta ovatkin sopivat? :wtf: Kassini ovat mielestäni normaalikokoiset ja vyötärökin aika leveä.. vai onko niin että kaikki kalsarit ovat suunniteltu miehille ilman sukupuolielintä?

Tuntuisi kummalta ostaa XL kalsarit näin pienenä miehenä.. tai sitten siirryn suosiolla boksereihin.
 
siirry pois naisten osastolta.............,!
 
Juu, käytännöt vaihtelevat tosiaan aika paljon. Tässä muutamien kaupunkien sääntöjä: http://www.smoto.fi/index.php?option=com_content&task=category&sectionid=10&id=39&Itemid=39

Mutta tosiaan niin kuin tuli todettua, Turussa ei auta se lipukkeen jälkikäteen näyttäminen vaan se pitää olla MP:ssä kiinnitettynä. Itse yritin kyllä valittaa asiasta, mutta eipä auttanut...

Aika huvittava tuo turun käytäntö.. Kauankohan mahtaa pysyä lappu tankin korkissa ennenkuin joku siirtää sen omaan autoonsa? Joku vei mun autosta joskus jopa parkkisakkolapun siellä.. :lol2:
 
Jos ammattiliitot eivät olisi kilpailleet palkankorotoksilla tähän tilaan,

- olisiko suomessa halvempaa ?

- olisiko työpaikkoja enemmän ?
 
Miten saan kuivatettua puun hitaasti kotioloissa? Tarkoitus olisi siis välttää tai vähentää todennäköisiä halkeamisia ja ulkotiloihin porottaa aurinko koko päivän. Käärinkö johonkin kosteaan vai mitä?
 
Mistä johtuu että välillä kun käy juoksulenkillä ja on juossut jonkun aikaa, niin alkaa kylkeen pistämään ihan sairaan kovasti?

Sellasia olen itse kuullut, että epätasainen hengittäminen, pallean liika jäähtyminen ja liian täydella vatsalla juokseminen aiheuttais tollasta.
 
Miten saan kuivatettua puun hitaasti kotioloissa? Tarkoitus olisi siis välttää tai vähentää todennäköisiä halkeamisia ja ulkotiloihin porottaa aurinko koko päivän. Käärinkö johonkin kosteaan vai mitä?

Kuinka kuivaksi sä haluat sen puun? "Puusepänkuiva" on sellanen 8-10%, johon varmaan sen haluat koska kuitenkin meinaat veistellä siitä jotain :)
Ilmeisesti puu on nyt kovinkin märkä ja jos se on tarkoitus lopuksi sisätiloihin päätyä niin kuivata sisällä ihan vaan sellaisenaan, jos sulla ei sisällä mitään superkuivaa ole. Jos se on läpimäräksi kastunut niin voi olla että et halkeamilta välty, puulajista toki riippuen. Jos johonkin kosteaan sen käärit niin ehkä jouluna pääset sitä puuta käsittelemään :D
 
Jos haluan värjätä vaaleanruskeat hiukset blondiksi kotona, niin minkälaisella värillä tuo onnistuu parhaiten? Kannattaako ostaa värinpoistoa vai jotain vaalennusväriä. Olisi tietysti hienoa jos hiukset ei olisi keltaiset/oranssit operaation jälkeen... Jos tuo kotona onnistuisi niin ei tarvitsisi heti tilata uutta parturiaikaa.
 
Ite lähtisin vaalennusvärillä.
 
Puut on kaikki tämän vuoden sisällä kaadettuja ja vasta tukista palasteltuja kolmen viikon sisään, eli mun sanoin täysin märkiä. Lehtipuita kaikki, työstetty jo osittain koska taltta liikkuu leikiten eli paremmin märällä puulla (kaikkien ohjeiden vastaisesti). Eivät ne ennenkään ole vähän kosteasta pahasti sisällä halkeilleet mäntyä lukuunottamatta, mutta nyt ovat niin märkiä, että pieni himmailu olis ehkä paikallaan.
 
Kitos sepitteistänne kauneudesta, valoitti asiaa jossain määrin.

Seuraava tyhmä kysymykseni joka alkoi mietityttämään kun puin uudet kalsarini päälle:

Miksi L-koon kalsarit puristavat kassejani vaikka vyötärön kohdalta ovatkin sopivat? :wtf: Kassini ovat mielestäni normaalikokoiset ja vyötärökin aika leveä.. vai onko niin että kaikki kalsarit ovat suunniteltu miehille ilman sukupuolielintä?

Tuntuisi kummalta ostaa XL kalsarit näin pienenä miehenä.. tai sitten siirryn suosiolla boksereihin.

Sama ongelma. Vyötärön puolesta M-malli on yleensä sopiva, mutta kassien puolesta pitää käyttää L/XL kalsareita.
 
Jos haluan värjätä vaaleanruskeat hiukset blondiksi kotona, niin minkälaisella värillä tuo onnistuu parhaiten? Kannattaako ostaa värinpoistoa vai jotain vaalennusväriä. Olisi tietysti hienoa jos hiukset ei olisi keltaiset/oranssit operaation jälkeen... Jos tuo kotona onnistuisi niin ei tarvitsisi heti tilata uutta parturiaikaa.

Siis onko sulla värjätty se hius vaaleen ruskeeks vai onko se sun luonnollinen väri? Jos on värjätty hius niin ainoo vaihtoehto on värinpoisto ja siihen sitte jotain sävyä päälle jos haluu siitä keltasuudesta eroon. Jos taas se on sun oma väri, niin sitten lähtisin tekemään vaalennusvärillä, jossa on hieman tuhkaista vivahdetta. Se keltanen tulee siis aina kun vaalennetaan ja sillä tuhkalla saa taitettua sitä keltasuutta pois. Noitten kanssa vaan pitää olla tarkkana aina ettei taas mee liian tuhkaseks jolloin hyvällä tuurilla on keltanen tyvi ja latva on harmaa/sininen ;)
 
Oma väri on vaalean ruskea, mitä tarkoittaa tuhkainen vivahde? :jahas: Lukeeko se siinä paketissa?
 
Noh, eipä oo tullu moneen vuoteen edes vilastua noita kotiväripaketteja,kun itse olen alan ammattilainen, mut veikkaisin et niissä lukee jotain siitä tuhkasta. Väreistä kun puhutaan, niin ensin puhutaan siitä tummuudesta ja sen jälkeen vivahteesta eli se vaalea voi olla keltanen tai tuhkanen ym. vaikka se tummuus ei muutu.
 
Miten saan kuivatettua puun hitaasti kotioloissa? Tarkoitus olisi siis välttää tai vähentää todennäköisiä halkeamisia ja ulkotiloihin porottaa aurinko koko päivän. Käärinkö johonkin kosteaan vai mitä?
Katoksen alle ulos vaan niin on ensi kesäksi 15-20%.
Vähänkin järeämpi puunkappalekin halkeaa melko varmasti kuitenkin, vaikka kuivais hitaastikin(>vuosi)

Yksi vaihtoehto on tehdä itse siihen railot tai ytimeen asti ulottuva halkeama valmiiksi, luulen kyllä ettei tässä tapauksessa ole mahdollista.
 
Puut on jo puolikkaita/vähän yli puolikkaita, eli tavallaan ytimeen saakka on jo halkeama. Muita railoja ei sitten sallitakaan :D
Katoksen alle on kerrostalossa vaikea laittaa, ne on sitten vaan auringonpaahteessa koko päivän.
Kiitos kuitenkin neuvoista (vaikkei niistä mitään hyötyä ollutkaan :rolleyes:)
 
Back
Ylös Bottom