Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Koiran suu ja äänihuulet ovat sellaiset, että niillä ei voi tuottaa ihmisen puhetta muistuttavia äänteitä, papukaija taas voi.
Näin. Ja lisäksihän papukaijat kai luonnossakin käyttävät selviytymiskeinona kuulemiensa äänten matkimista, joten niillä on siihen luontainen taipumus. Heitänpä oman tyhmän kysymyksen, että mitä varten papukaijat muuten tekevät näin? Mitä hyötyä niille on olla hyviä matkimaan?
 
Voisiko joku kokenut sään tulkitsija / arvelija / ammattilainen kertoa, että salliiko ensiviikon sää laskettelun levillä? Jos ei niin tullaan maximaalinen yybervitutusniskassa leviltä pois:)
Ois nimittäin ihan ok jos ois kaikki rinteet auki ensviikon, niinkuin oli viimevuonna. Ps. olin samalla viikolla viime vuonna levillä.

Kokeile huvikses www.foreca.de:tä, sieltä saat 10 päivän sääennusteen. Jopa Leville.
 
Mitäs katsastusmies sanoo, jos autossa ei ole ollenkaan takapönttöä paikoillaan?
Tietenki se hylkää sen ja ei pysty päästöjä ottamaan, mutta suorittaako muuten katsastuksen?
Halluis vikalistan hakia, ennenkö alkaa remppaileen.
 
Mitäs katsastusmies sanoo, jos autossa ei ole ollenkaan takapönttöä paikoillaan?
Tietenki se hylkää sen ja ei pysty päästöjä ottamaan, mutta suorittaako muuten katsastuksen?
Halluis vikalistan hakia, ennenkö alkaa remppaileen.

Eiköhän se muuten katsastuksen suorita. Miksei suorittaisi? Jos mussuttaa jotain, niin sanot vaan, ettet ole huomannut takapöntön puuttumista, oho.
 
Onko vitamiinitabletit tarkotus imeskellä, pureskella vai niellä kokonaisina?
Ei oo tullu ennen moisia syötyä, eikä paketissakaan lukenu.
 
Onko vitamiinitabletit tarkotus imeskellä, pureskella vai niellä kokonaisina?
Ei oo tullu ennen moisia syötyä, eikä paketissakaan lukenu.

Kumma jos ei lue, meinaan kun niitä on nieltäviä, pureskeltavia ja sitten on poretabletteja.
 
Onko vitamiinitabletit tarkotus imeskellä, pureskella vai niellä kokonaisina?
Ei oo tullu ennen moisia syötyä, eikä paketissakaan lukenu.

Minkä kokosia ne on? Meinaa poretabletteja ei tosta vaan pystyis edes nielee, ne on semmosis putkilopurkeissa (ainaki kaikki poretablettipurkit mitkä mä oon nähnyt.. :D)

Toi purkki näytti siltä et ne olis nieltäviä.
 
Muutama tyhmä kysymys:
Jos asettaa peilin siten, että näkee siitä takanaan olevan maiseman, niin pystyykä esim kiikareilla zoomaamaan peiliin ja nähdä maisema tarkemmin?

Miksi oma ääni kuulostaa ääninauhalla aina uskomattoman dorkalta?

Ja miten saa parhaiten vaatteeseen painetun kuvan poistettua?
 
Eipä oo vippejä lakipuolelle, ni laitan tänne:

Noniin, kolahti postiluukusta maksumääräys maksamattomasta sakosta. Pysäköintivirhe tapahtunut lapun mukaan 15.02.2009, ikävää vain että auton jota oli sakotettu olin jo tuolloin myynyt pari viikkoa takaperin, apina ostaja vaan ei ollut jaksanut rekisteröidä itelleen vielä tuohon päivään mennessä. Viikon kuluessa pitäisi korotettu pysäköintimaksu maksaa tai ulosottoon. Luovutustodistus on. Lapussa lukee myös "Maksukehotuksen johdosta vasta maksumääräyksen jälkeen tehtyä vastalausetta ei kuitenkaan tutkita". Tarkoittaako tämä sitä, että koska en ollut omistanut kyseistä autoa pysäköintirikkeen tapahtuma-aikana, enkä siten voinut alkuperäistä sakkolappuakaan koskaan omin silmin nähdä, valituksesta huolimatta joudun maksamaan sakon? Haluaisin jo nyt tietää miten menetellä, kun ennen maanantaita ei yhteyttä saa tonne sakotustoimistoon. Vituttaa enkä todellakaan halua maksaa sakkoja jotka ei mulle kuulu...
 
Luovari taskuun ja kyttikselle kertomaa mikä on tilanne. Ite en ainakaan maksais pennin jeniä jostain sakosta jonka esim sun tilanteessas uus omistaja on hankkinut.
 
Back
Ylös Bottom