Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Niin en epäile laisinkaan etteikö olisi kelvannut. Vastasin vain asiaa kohtalaisen laajasti tutkineena naisena tuohon aiemmin esitettyyn kysymykseen. Väittäisin että Suomessa n. 1/4 kosii sormuksen kanssa. Eli ei todellakaan yleistä.

Hinnasta viis. Jokainen päättäköön sen tapauskohtaisesti. Joskus pääsee halvalla ja joskus ei. Riippunee varmasti monestakin seikasta. On myös pariskuntia ketkä ei sormuksista voisi vähempää välittää eivätkä välttämättä osta sellaisia lainkaan.

Makuasioitahan nuo.

Voihan mies hankkia sormuksen itse, vaikka kosittaisiinkin ilman sormusta.

Tuskin kukaan mies on niin hullu, että ihan puskista sitä hankkii. Kyllä vähintään pitää olla tiedossa minkä tyylinen pitäisi olla.
 
Voihan mies hankkia sormuksen itse, vaikka kosittaisiinkin ilman sormusta.

Voi. Sitäkin tapahtuu. Mutta aika usein naiset itse haluavat olla valitsemassa sormusta. Johtunee varmaan aika paljon siitä että joillekin sillä on hyvin suuri tunnearvo ja sitä olisi tarkoitus kantaa erittäin näkyvällä paikalla, sekä omien että muiden silmien alla hyvässä lykyssä seuraavat 60 vuotta. Sellaisen esineen valitseminen voi olla kohtalaisen tärkeä tapahtuma, naiset usein haluavat rakkauden symboliksi korun jonka tuntevat "koskettavan" heitä. Sen oikean sormuksen etsimiseen menee monilla aika kauankin aikaa, eli ei ihan mikään läpihuutojuttu.

Edit: Vaikka munkin maun voisi tietää aika hyvin niin en silti itse haluaisi jäädä ulkopuoliseksi noinkin ison asian päättämisessä. Itse haluan valita sormukseni jos sellaisen joskus saan, ja varmaankin myös suunnitella sen itse, uniikin yksilön.
 
Joo-o.. tyhmään kysymykseen tyhmä vastaus :D

(eikä niiissä resepteissä edes noin sanota, vaan puhutaan ihan teelusikoista)

Ööö hetkinen :D Nimenomaan niissä resepteissä lukee kardemummasta aina putkilon osuus, yleensä 1/2 tai kokonainen :D

edit: Ainakin jokaisessa reseptissä jonka itse olen nähnyt...
 
Edit: Vaikka munkin maun voisi tietää aika hyvin niin en silti itse haluaisi jäädä ulkopuoliseksi noinkin ison asian päättämisessä.

Luottamusta peliin:whip:. Eikö se ole parempi, että mies löytää sen täydellisen kuin, että sen löytäisi itse? Sehän on kuitenkin lahja. Muutenhan nainen voisi maksaakin sen itse.

Toki onhan pareja joilla on erilaiset kihlasormuksetkin, vain koska sattuvat pitämään erilaisista. Haluaisin säilyttää tuossa jonkun yhteisyyden mukana. Vai pitäisikö se olla niin, että pelkästään tulevan vaimon mielipiteellä on merkitystä, koska hän sitä sormessaan pitää.
 
Luottamusta peliin:whip:. Eikö se ole parempi, että mies löytää sen täydellisen kuin, että sen löytäisi itse? Sehän on kuitenkin lahja. Muutenhan nainen voisi maksaakin sen itse.

Ei ole kysymys luottamuksesta. Mä vaan en halua tuollaista asiaa yllätyksenä, todellakaan. Haluan vaikuttaa vahvasti niinkin merkitykselliseen koruun jota kantaisin jokainen päivä, toivottavasti vuosikausien ajan.

No, ei ole ajankohtainen asia että mulle sormuksia sokkona osteltaisi, mutta ei tuu IKINÄ tapahtumaan! Tiedoksi kaikille mahdollisille kosijoille siis ;)

Kihlojen/vihkien ei tarvi olla samanlaiset, ei välttämättä edes samantyyliset. Kivisormuksia harvemmin miehillä on jos timanteista tykkää. Eikä kaikki miehet ota kuin sen yhden sormuksen, naisella kaksi. Vaihteleepi tuo, edelleen: maun mukaan nämä asiat :)
 
Kiitoksia sormuksiin liittyvästä infosta. Olen ollut tosiaan siinä luulossa että enemmän kositaan valmiiksi ostetun sormuksen kanssa.

Olin jo aiemmin päätymässä tuohon sormuksettomaan kosintaan, mutta aattelin varmistaa että kuinka paha etikettivirhe on tulossa. Parempi tosiaan mielestäni antaa emännän valita mieleinen sormus.

Luottamusta peliin:whip:. Eikö se ole parempi, että mies löytää sen täydellisen kuin, että sen löytäisi itse?
Tämä olisikin varmaan ideaalitilanne, mutta kun tuntuu ettei vaimoke itsekään aina tiedä mitä haluaa, niin miten hemmetissä mä sen voisin tietää! ;D
 
Ja mitä noihin sormuksiin tulee, niin muistaa että vaikka ne on koruja niin ne on myös KÄYTTÖesineitä!
Mitä iloa on sormuksesta josta on jatkuvasti kivi irti, kun se tarttuu joka paikkaan.
 
Mitä kaikkia kurituksen muotoja kuului suomessa käytössä olleeseen kuritushuonerangaistukseen? On tainnut vaatia pikkasen sadistista luonnetta siltä/niiltä vartijalta/vartijoilta, jotka on toimeenpannut näitä kurituksia :D
 
^

Kuritushuonerangaistus oli tavallista vapausrangaistusta ankarampi paikka, johon tuomittiin törkeämmistä rikoksista pitkäaikaisena joko elinkaudeksi tai määräajaksi (6kk – 12 v.). Kuritushuoneen idea oli pitää vangit ankaran työnteon parissa. Kuristushuoneella vangit olivat kolmessa luokassa ja vangit pääsivät ”ylenemään” pakkoluokasta oppiluokan kautta koeluokkaan. Lisää tietoa mm. noista luokista seuraavista linkeistä, joista kokosin tämänkin vastauksen:

http://runeberg.org/pieni/2/0463.html

http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Vankeus

http://www.vankeinhoito.fi/11843.htm

http://www.hameenlinna.fi/kirjasto/lydia/yhteiset_asiat/vankilat/?lue=true

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuritushuone
 
Mistä voi hakea uutta lyhytaikaista ajokorttia, kun en ehdi suorittamaan 2.vaihetta ennenkuin ajolupani päättyy? Poliisin sivuilla lukee vaan että sitä voi hakea, mutta ei lue mistä..
 
Ainakin jos teet valtakirjan niin voi, semmoisen rustaat johonkin ruutupaperille niin se riittää.
 
Ainakin jos teet valtakirjan niin voi, semmoisen rustaat johonkin ruutupaperille niin se riittää.

Niin, tai kääntää sen postiennakkolapun ympäri, mun lapuissa on ainakin siellä takana ollut valmis valtakirja.

Ja oma kysymys: mites homma toimii, kun valtiohan maksaa oman kämpän vuokran armeijan aikana(vai maksaako) ? No muttas mites sitten, kun jo omistaa asunnon ja velkaa on se kymmeniä tuhansia euroja asunnosta? Miten valtio tukee niitä henkilöitä?
 
ÄÄÄ! Mistä saan käsiini tänään Yle Teemalta uusintana tulleen tiededokumentin Matka Marsiin jakson 5/6??! Areenasta ei löyty.
 
Kaverilla hävis narikkalappu niin se päätti kuolettaa pankkikortin(:david:) ja ku koitti sillä ostaa nii ne ottivat sen tiskille huostaan. Eli mistäkö sen kortin saapi mahollisesti takasi?
 
Kaverilla hävis narikkalappu niin se päätti kuolettaa pankkikortin(:david:) ja ku koitti sillä ostaa nii ne ottivat sen tiskille huostaan. Eli mistäkö sen kortin saapi mahollisesti takasi?

Pankistahan sen.


Sattusko kukaan tietämään miten Robert´s Coffee (Lahden) on tänään auki? Guukkelista ei oikein löytyny..
 
Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi 120 kilometrin tuntinopeutta ajettaessa kuski vaihtaisikin peruutusvaihteen yllättäen päälle? Kuinka paskaksi auto tällöin menisi?
 
Mitä tapahtuisi, jos esimerkiksi 120 kilometrin tuntinopeutta ajettaessa kuski vaihtaisikin peruutusvaihteen yllättäen päälle? Kuinka paskaksi auto tällöin menisi?

pito lähtis takaa ja auto karkais käsistä. jos ei lähtis niin vaihdelaatikko saa olla aika kestävä ettei poksahda.
 
Back
Ylös Bottom