Finnair:
KÄSIMATKATAVARA
Lentokoneen säilytystilat ovat rajalliset, ja matkustajien turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi matkustamoon tuotavan matkatavaran määrää on välttämätöntä rajoittaa. Kaikki käsimatkatavara on voitava sijoittaa hattuhyllyihin, vaatekaappeihin tai edessä olevan istuimen alle, varauloskäytävien kohdalla ja bisnesluokan vuodeistuimen kohdalla kuitenkin ainoastaan hattuhyllyihin.
Tilanpuutteen vuoksi voimme joutua rajoittamaan käsimatkatavaran määrää alla mainitusta. Isot ja painavat laukut olisi hyvä sijoittaa edessä olevan istuimen alle, jotta ne eivät likaisi takkeja ja veisi niiltä tilaa hattuhyllyissä.
Alla mainittujen määrien lisäksi matkustaja saa jokaisessa matkustusluokassa tuoda koneeseen pienen käsilaukun, pienen kameran tai kiikarin, lastenruokaa, matkalukemista, päällystakin sekä tarvittaessa kävelykepin, kyynärsauvat tai vastaavat kävelyä helpottavat apuvälineet.
Käsimatkatavaraan ei turvallisuussyistä saa pakata teräviä esineitä, kuten veitsiä, saksia, korkkiruuveja, puikkoja, pinsettejä, golfmailoja tai luistimia.
EU-maasta, Islannista, Norjasta ja Sveitsistä lähdettäessä nesteitä voi viedä matkustamoon käsimatkatavarana, edellyttäen että ne on pakattu enintään 100 ml kokoisiin pakkauksiin jotka mahtuvat enintään yhden litran kokoiseen uudelleen suljettavaan ja läpinäkyvään muovipussiin. Jokaisella matkustajalla saa olla vain yksi muovipussillinen nesteitä. Muovipussi esitetään erikseen turvatarkastuksessa. Lisätietoja EU-määräyksistä: Ilmailuhallinto. Muissa maissa saattaa olla vastaavia rajoituksia, kuten esim. Kiinassa, Intiassa, Japanissa, Thaimaassa ja USA:ssa.
Sallittu määrä käsimatkatavaraa:
Bisnesluokassa, sekä Finnair Plus Platinum-, Gold- ja Silver- jäsenillä ja Finnair Club -jäsenillä matkustusluokasta riippumatta 1 laukku, jonka ulkomitta on enintään 56 x 45 x 25 cm, sekä 1 salkku tai kannettava tietokone. Yhteensä 2 laukkua joiden yhteispaino saa olla enintään 10 kg.
Turistiluokassa, oneclass-lennoilla, kotimaanlennoilla ja Lomalennoilla 1 laukku, jonka ulkomitta on enintään 56 x 45 x 25 cm. Yhteensä 1 laukku, jonka paino saa olla 8 kg.
HUOM!
Paikallisista määräyksistä johtuen alkoholijuomia ei saa olla käsimatkatavaroissa ennen turvatarkastusta Kantonin, Pekingin ja Shanghain lentoasemilta lähdettäessä. Vain paikallisen lentoaseman tax-free-myymälöistä ostettuja alkoholijuomia saa viedä koneeseen käsimatkatavarana. Tämä koskee myös Kiinan sisäisillä lennoilla jatkettaessa.
Kiinan kotimaanlennoilla turistiluokan matkustajalla saa olla käsimatkatavarana vain yksi korkeintaan 5 kg painava laukku, jonka ulkomitat saavat olla enintään 55 x 40 x 20 cm.