Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


Mummilla oli kolme kappaletta isoja turkiksia, siis turkistakkeja tms. joita on käytetty todella vähän eli ovat tod. hyväkuntoisia. Ostaako joku turkisliike niitä hyvään hintaan vai myynkö ite? Rikastunko? :D
 
Turhaan repeilette.

Väestöliitto sanoi:
Onneksi lapsettomuutta voidaan nykyään hoitaa entistä paremmin. Kun kaksi kolmesta tahattomasti lapsettomasta parista hakee apua, niin heistä kolme neljästä saa lopulta toivomansa lapsen.

Lapsettomuutta voi siis hoitaa niin että se lapsi saadaan sieltä lopulta tulemaan, vaikka sitten koeputkihedelmöityksellä. Näinollen voi olla mahdollista että jälkeläinenkin on lapsettomuuteen taipuvainen. 80-90 prosenttia lapsettomuudesta kärsivistä naisista tulee raskaaksi. Siis lapsettomuus itsessään ei periydy vaan sitä aiheuttavat sairaudet ja vaivat.
 
JBoy sanoi:
Onko lapsettomuus periytyvää?

Itse asiassa VOihan se olla. Esimerkiksi jos se on X kromosomissa peritytyvää siten, että naiset ovat aina kantajia ja miehet sairastuu. Näin se ketju aina periytyisi äidiltä pojalle joka ei sitten voisi levittää.
 
Art2 sanoi:
Etkö ymmärtänyt vitsiä vai oletko tosikkko?

Edit: vai muuten vaan halusit valaista meitä tyhmiä?

Siis missä tässä nyt oli vitsi? Jos pari kärsii lapsettomuudesta, mutta hoidon avulla saa lapsen, niin eikö silloin ole mahdollisuus että niiden jälkeläinen kärsii samasta sairaudesta?

Kyllä itse ainakin tiedän yhden parin joka on saanut kaksikin lasta, vaikka kärsivät lapsettomuudesta. Luulisin että näiden lapsille tulee sitten joskus aiheelliseksi kysyä samaa asiaa: onko lapsettomuus periytyvää.
 
Lapsettomuus ja lapsen hankkimisen vaikeus on kaksi eri asiaa. Lapsettumuus tarkoittaa täydellistä kyvyttömyyttä saada jälkeläisiä omien sukusolujen kautta.
 
Lapsettomuuden sairastaminen ei tarkoita sitä etteikö pari voisi ikinä ja koskaan saada lasta. Kuten aiemmin sanoin, se on hoidettavissa esimerkiksi hedelmöityshoidolla.

wikipedia sanoi:
The International Council on Infertility Information Dissemination (INCIID) considers a couple to be infertile if:

* they have not conceived after 6 months of unprotected intercourse, or after 12 months if the woman is over 35 years of age;
* there is incapability to carry a pregnancy to term.

http://en.wikipedia.org/wiki/Infertility
 
Miten saa pois jonnekin kurkkuun (tai ehkä nenäonteloon, en tiedä) juuttuneen spagetin? Tuleeko se sieltä itestään pois?
Vois opetella pureskelemaan ruokansa ennen nielaisemista:david:
 
Mulla menee joskus kaiken maailman ruisleivän palasia tai vastaavia jonnekin sinne kitalaen seudulle, vissiin niihin rööreihin mitkä johtavat nenään, jos syön liian nopeasti :D Tympeän tuntuisia, mutta yleensä ne on lähteneet parin minuutin sisällä irti, kun vähän ryystää ja nieleskelee.
 
Kypha sanoi:
Mulla menee joskus kaiken maailman ruisleivän palasia tai vastaavia jonnekin sinne kitalaen seudulle, vissiin niihin rööreihin mitkä johtavat nenään, jos syön liian nopeasti :D Tympeän tuntuisia, mutta yleensä ne on lähteneet parin minuutin sisällä irti, kun vähän ryystää ja nieleskelee.

Joo, sinne mullakin katoaa tavaraa! Tuntuu ihan hemmetin ärsyttävältä.
 
Katsooko kukaan esim. urheilukanavalta tulevaa golffia tai miesten tennistä? Miksi urheilukanavan (laji)tarjonta ei ole monipuolisempaa? Kyllähän kotimaastakin löytyisi mielenkiintoisia lajeja/tapahtumia, esim. kamppailulajit, jenkkifudis, moottoriurheilu....
 
minium sanoi:
Katsooko kukaan esim. urheilukanavalta tulevaa golffia tai miesten tennistä? Miksi urheilukanavan (laji)tarjonta ei ole monipuolisempaa? Kyllähän kotimaastakin löytyisi mielenkiintoisia lajeja/tapahtumia, esim. kamppailulajit, jenkkifudis, moottoriurheilu....

Maksaa useesti enemmän tehä omaa ohjelmaa kun ostaa jotain paskaa ulkomailta... siinä yksinkertanen syy
 
Pitääkö ajonestolaitteella varustetun auton avain teettä merkkikorjaamon kautta? Vai mistä uuden avaimen saa? Ja paljonkohan avaimet kustantaa, jos ne tosiaan merkkiliikkeessä pitää teetättää?
 
Back
Ylös Bottom