Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.


kiitos, vielä että kuinka pitkään kestää koulutus oikeustieteellisessä?

Riippuu ihmisestä, mutta pääsääntöisesti viisi vuotta.

Pieni huomio tähän on heitettävä, oikiksen läpivetäminen on kohtuullisen haastava homma, koska itsenäistä opiskelua on käsittääkseni aika paljon. Lisäksi toi sisälle pääseminen voi olla haastavaa, valmennuskurssit kannattaa ainakin käydä vetäsemässä.
 
Tarkoitin lähinnä, että mennäänkö sielä johonki korokkeelle lausumaan joku litania vuorotellen?

EI mennä.

Näin:
70605_515h.jpg
 
Tarkoitin lähinnä, että mennäänkö sielä johonki korokkeelle lausumaan joku litania vuorotellen?
Ei, vaan seisotaan joukkueittain muodossa ja nostetaan sormet pystyyn. Kaikki sanovat samat sanat yhteen ääneen, mutta kukaan ei kehtaa yleensä sanoa mitään siinä kohti, kun pitäisi sanoa "Minä, oma nimi --". Kuvia löytyy vaikka googlella ko. toimituksesta.
 
Noniin jos tuut oamkin tekniikan yksikköön nii lämäät vaan terden tiskiin ja tuut vetää koulun skrodeimpaa jannuu hihasta nii löydät mut :D

Saa nähä, vielä on mietinnän alla noi opiskeluvaihtoehdot. :) Mutta jos sinne päädytään ni ilman muuta! :)
 
Mikäs laji oikein on kun hypätään lentokoneesta liitopuku päällä? + laskuvarjo :D Onko tällä jokin oma nimensäkin? (en hae laskuvarjohyppyä)
 
Ajokorttini nussittiin reissulla. Nyt oon takaisin hoodeilla niin katoin poliisin sivuilta että pitää tietty rikosilmoitus tehdä, mutta tarvitaanko uuden kortin hakemiseen tosiaan lääkärintodistus, vai riittääkö vaan että kävelen uusien kuvien kanssa kyttikselle täyttämään hakemus?
 
Miksi vatsalihakset näkyvät paremmin ja näyttävät isommilta seuraavana päivänä vatsatreenin jälkeen, varsinkin silloin kun ovat kipeät?
 
saako myspacesta tai youtubesta ladattua koneelle videon? ja jos saa, niin miten?
Myspacesta ei mitään käryä, mutta luulis että sinne tungetut videot on youtubessa lähes poikkeuksetta... youtubesta hakeminen helppoa.

Helpoin tapa, osoite tonne ja download: http://keepvid.com/
Toimii Youtube lisäksi myös Metacafe & Dailymotion, muitakin... annat tosiaan osoitteen ja klikkaat nappia, seuraavaksi pitää antaa Java ohjelmalle lupa käynnistyä (ok) ja valitset millä laadulla haluat videon.

Itse haen lähinnä vain tubesta, ja siksi käytän erillistä ohjelmaa, eli tätä: http://www.download.fi/audio_video/nettivideon_tallennus/youtube_downloader_hd.cfm
 
Vielä helpompi tapa on. Kun on katselemassa videota niin kirjoittaa ''lataa'' pisteen ja youtuben väliin osoitekenttään, tyyliin ww.lataayoutube.com/watch?v=15yoporn&
Saa ladattua sieltä myös mp3sena.
 
Vielä helpompi tapa on. Kun on katselemassa videota niin kirjoittaa ''lataa'' pisteen ja youtuben väliin osoitekenttään, tyyliin ww.lataayoutube.com/watch?v=15yoporn&
Saa ladattua sieltä myös mp3sena.

kiitos, toihan on aivan vitun kätevä!
 
Vielä helpompi tapa on. Kun on katselemassa videota niin kirjoittaa ''lataa'' pisteen ja youtuben väliin osoitekenttään, tyyliin ww.lataayoutube.com/watch?v=15yoporn&
Saa ladattua sieltä myös mp3sena.

Pikku offtopic, mutta mitähän videoita jäbä on katellu?
 
Mitäpä tekisitte?

Kerroinkin tuolla aiemmin, että olin lämäri kurssilla ja luulin pääseväni puolella vuodella kun kusen lämäri kurssin. No näin ei käyny vaan tuli se 9 kk "diplomijääkäri". Aloitin palveluksen viime heinäkuussa ja sitä on enää vajaa 3 kk jäljellä. Olen ollut kirjurina nyt viimeiset 2 kuukautta ja vielä olisi se 3 edessä. Minulla on armeijassa puhjennut allerginen rasitusastma, joka on aiheutunut tuvissa pyörivästä pölystä. Otin sen puheeksi lääkärille jo marraskuun alussa, koska oireeni pahenivat, mutta lääkärit vain väittivät, että se oli normaalia flunssaa ja syöttivät DUACT:tia + sanoivat, että pitäis mennä ohi. No vasta joulukuun puol välissä oli PEF seurannat ym. tehty ja niissä oli jo heitto mikä viittasi tähän astmaan. Minut laitettiin erikoislääkärille, ja sain erikoislääkärin lausunnon tästä allergisesti rasitusastmasta, joka on nimenomaan pahentunut ja puhjennut palvelusolosuhteissa. Lausunnon sain tosin vasta nyt tammikuun alussa. Minulla on nyt monia lääkkeitä päivittäisessä käytössä ja vieläkin öisin yskittää. Yritin anoa joulukuun puoli välissä palvelusajan lyhentämistä itse omalla anomuksellani 270 vrk:sta -> 180 vrk:hon tuohon astmaan vedoten, mutta kapteeni tyrmäsi sen ja laittoi omaan lausuntoonsa, että "ei kykene erottamaan oireita normaalista kausiflunssasta ja täten EN PUOLLA". No laput kävi komentajalla, joka hylkäsi myös anomukseni. No nyt kummiskin tuli sitten tammikuun alussa se erikoislääkärin lausunto tuon anomuksen jälkeen, jossa lääkäri totesi astmani. Yritin vielä käydä sen paperin kanssa palvelusajan lyhentämistä anomassa pataljoonan esikunnassa kouluttajilta, mutta armeijassa aiheutunut astma ei ole kuulemma asevelvollisuusalan mukaan riittävä syy palvelusajan lyhentämiselle. Minulla on parin viikon päästä VKS:ssä käynti, jossa lääkäri arvioi tilanteen ja katsoo, että pystynkö jatkamaan loppuun asti vai joudunko C-luokkaan. Lääkkeiden teho ei ole näkynyt vielä kovin hyvin sillä aloitin niiden käytön vasta ja yleensä menee se pari viikkoa ennen kuin niiden teho nähdään. Kysyisinkin tässä teiltä, että mitä itse tekisitte? Ottasitteko ne C:n paperit kun palveluspäiviä on enää jäljellä ens viikon jälkeen n. 70 vrk vai kävisittekö loppuun, jos suinkin terveys vain antaa niiden lääkkeiden kanssa myötä. Tuntuu itsestäni jotenkin aika hoopolta, että tuli käytyä armeijaa lähes 200 päivää ja kaiken päälle jäi vielä passi saamatta :S.
 
No jos kirjurina palvelet niin meneekait se 70vrk vaikka päällään seisten, eihän se ole kovinkaan rankkaa hommaa. Toi 9kk palvelus kuitenkin jossain paikoissa lasketaan työkokemukseksi (toisin kuin 6kk). Meilläkin pari kaveria sai luokituksen C:hen puhjenneen astman takia, palvelusaikaa ei pudotettu.
 
Vielä helpompi tapa on. Kun on katselemassa videota niin kirjoittaa ''lataa'' pisteen ja youtuben väliin osoitekenttään
Ihan kätevä, ja paljon eri valintoja voi tehdä. Tosin muuten huono.

480p alle 4 min video ja valitsin .avi, muuntaminen kesti helkkarin kauan. Onneksi itse lataus oli nopea tuolta palvelusta koneelle... Ajattelin sitten että jos valitsen alkuperäisen muodon (eli .flv), niin lähtee heti... mutta ei, se lataa sen ensin itselleen ja sitten vasta sä saat sen. Viisasta.

Olisi ladannut jo 5 kertaa esim. Youtube Downloader HD:lla, sekään kovin vaikeaa ole. Juu, tuo lataayoutube on helkkarin kätevä eikä tarvitse mitään asentaa mutta hitaus on mulle liikaa.
 
Suurinpiirtein minkälaisesta rangaistuksesta puhutaan jos esim. 5 jätkää käy sinun kimppuun ja puolustaudut teleskooppipampulla? Jos sitä käytetään vain sen verran että pääsee pois tilanteesta. Ja ei, en ole hankkimassa kyseistä kapistusta, kyselen vain mielenkiinnosta.
 
Back
Ylös Bottom