Tyhmien kysymysten kerho

Meta title: 💥 TYHMIEN KYSYMYSTEN KERHO – KYSY MITÄ VAIN ILMAN PELKOA TYHMYYDESTÄ 💥

Meta description: Ketju, jossa saa kysyä ihan mitä tahansa noloista, hassuista tai yksinkertaisista asioista – yhteisö vastaa hyvässä hengessä.

Kuten jo tulikin osittain esille, niin esim. myyntijohtaja vastaa yleensä suoraan toimitusjohtajalle tai vastaavalle. Myyntipäälliköt puolestaan hoitavat oman hommansa ja raportoivat myyntijohtajalle.

Ihan perus organisaatioon liittyvä seikka siis.
Paitsi, että nykyään myyjät ovat jo "myyntipäälliköitä". Huvittavaa kun monesti työpaikkailmoituksissa haetaan myyntipäällikköä ja katsoo työnkuvaa jos sellainen on laitettu tai kyselee toimenkuvasta on kyseessä suoraan sanottuna myyjä tai myyntiedustaja. Myyntipäällikkö se vain kuulostaa paremmalta asiakkaan näkökulmasta. En tiedä mikä noissa on ideana, kaipa niillä saadaan ihmisiä myyjän työhön paremmin kun käyntikortissa lukee "myyntipäällikkö", vaikka ei olekaan yhtään alaista ja palkka on myyjien tasoa.
 
Niistä kuuleman mukaan löytyy jotain taloyhtiön yleisavaimia sisältä esim huoltoyhtiöille.
Itse asiassa siellä säilytetään ns. reittiavainta. Yleisavaimen säilyttäminen siellä on kielletty.

John_Doe sanoi:
Paitsi, että nykyään myyjät ovat jo "myyntipäälliköitä". Huvittavaa kun monesti työpaikkailmoituksissa haetaan myyntipäällikköä ja katsoo työnkuvaa jos sellainen on laitettu tai kyselee toimenkuvasta on kyseessä suoraan sanottuna myyjä tai myyntiedustaja. Myyntipäällikkö se vain kuulostaa paremmalta asiakkaan näkökulmasta. En tiedä mikä noissa on ideana, kaipa niillä saadaan ihmisiä myyjän työhön paremmin kun käyntikortissa lukee "myyntipäällikkö", vaikka ei olekaan yhtään alaista ja palkka on myyjien tasoa.
Kyllä, noin se nykyään useimmiten tosiaan menee. Tästä päästäänkin siihen keskusteluun jota käytiin jossain muussa ketjussa, kuinka tittelit ovat esim. kaupan- ja IT-alalla menettäneet hyvin pitkälti merkityksensä. Mutta noin sen pitäisi mennä. :D
 
Paitsi, että nykyään myyjät ovat jo "myyntipäälliköitä". Huvittavaa kun monesti työpaikkailmoituksissa haetaan myyntipäällikköä ja katsoo työnkuvaa jos sellainen on laitettu tai kyselee toimenkuvasta on kyseessä suoraan sanottuna myyjä tai myyntiedustaja. Myyntipäällikkö se vain kuulostaa paremmalta asiakkaan näkökulmasta. En tiedä mikä noissa on ideana, kaipa niillä saadaan ihmisiä myyjän työhön paremmin kun käyntikortissa lukee "myyntipäällikkö", vaikka ei olekaan yhtään alaista ja palkka on myyjien tasoa.

Hyvä jos mitään myyjiä on edes, myyntiassistentteja kaikki. Pah.
 
Kun ihminen aivastaa, niin suurin osa ilmastahan purkautuu suun kautta, eikä nenän, vaikka siellähän se kutina on? Miksi näin tehoton tapa? Koirilla ja kissoillakin se aivastus pärskäytetään sierainten kautta niin että tosissaan pärskyy.
 
Myyntiassistentti nyt ei ainakaan myy, joten ei ole hirveästi yhteistä noilla.

Öh? Ehkä olisi pitänyt tarkentaa, meillä nimittäin kyllä myyvät. Tai siis eivät soittele mihinkään tai muutenkaan kaupustele, mutta myyvät kuitenkin, myös kassalla. Mutta eipä sitten ollut yhteistä noilla.
 
Kun ihminen aivastaa, niin suurin osa ilmastahan purkautuu suun kautta, eikä nenän, vaikka siellähän se kutina on? Miksi näin tehoton tapa? Koirilla ja kissoillakin se aivastus pärskäytetään sierainten kautta niin että tosissaan pärskyy.

Eihän hurtat ja kisutkaan hengitä suun kautta ollenkaan, toisin kuin ihminen. Liittynee siis jotenkin hengityselimistön yleisempään mekaniikkaan.
 
höpöhöpö! Tämä nyt pätee varmaan suurimpaan osaan yrityksistä mutta kyllä isommissa firmoissa jotka koostuvat useista osakeyhtiöistä ja liiketoimintaryhmistä on monesti useita toimitusjohtajia.
Eiköhän yhdessä osakeyhtiössä ole vain yksi toimitusjohtaja. Konsernissa, joka käsittää useita osakeyhtiöitä, on tavallaan useita toimareita, mutta heistä kukin on kuitenkin omassa osakeyhtiössään, ei konsernin palveluksessa.
 
Eihän hurtat ja kisutkaan hengitä suun kautta ollenkaan, toisin kuin ihminen. Liittynee siis jotenkin hengityselimistön yleisempään mekaniikkaan.

Kyllä koirat hengittävät sekä suun että nenän kautta. Koirat tasapainottavat lämpötilaansa kielen ja hengityksen kautta, koska ne eivät hikoile samalla tavalla kuin ihmiset. Etkö koskaan ole nähnyt läähättävää koiraa?
 
Näin on, ja kissat myös. Kissat ovat vaan kuumilta seuduilta kotoisin, joten liittyneekö siihen että harvemmin näkee läähättämässä. Joskus varsinkin nuori kissa saattaa leikkiäkin niin rajusti että alkaa läähättää, tai muuten tosi kuumassa paikassa, kuten autossa tai junassa helteellä. Ne muuten myös yskivät ihan kuten me, suun kautta.

Joskus olen nähnyt ihmisen tai pari, jotka aivastavat suu kiinni. En tiedä yrittivätkö pidättää aivastusta vai oliko tapa, mutta hyvin tukahdutetun ja vaisun oloista oli se touhu. Ei edes räkä lentänyt.
 
Tiedä sitten miksi jotkut noin tekevät, mutta jostain joskus muistelen lukeneeni ettei noin saisi tehdä (liikaa painetta pääkoppaan). Itsellä ainakin lävähtää aina sen verran voimakkaasti etten edes pystyisi aivastamaan "sisäänpäin".

Tuskin silmät auki aivastaminen on edes mahdollista. :)
 
Oletteko koskaan yrittäneet aivastaa silmät auki? ;)
En minä ainakaan ole, ja vaikeaa se näytti olevan myytinmurtajissakin.:D Ne kait testasi että lentääkö silmät päästä tai jotain.. Taisi jätkä pitää silmiä sormilla venyttäen väkisin auki, jotta onnistui. Ei se varmaan muuten ole mahdollistakaan.
 
Tuommoinen jakso on menny multa kokonaan ohi!

Mulla on ainaki semmonen käsitys että se aivastusrefleksi on nii voimakas ja siihen osallistuu helvetisti lihaksia, ettei oo mitenkään mahollista aivastaa silmät auki :)

Myös tuo "sisäänpäin" aivastaminen on mulle ihan mahdoton temppu.
 
Olisiko jollain vinkkiä miten saisi empiirisesti selville kassakaapin numerokoodin? Nelinumeroinen 0-9, ei kulumajälkiä tai haittalevyjen erilaista napsuntaa millään sarjalla.

Onkohan missään listaa yleisimmistä koodeista?
 
Onko todella olemassa vielä mekaanisia kassakaappeja? Jos sinulla on kaikki oikeus avata se niin brute force auttaa aina;). Järjestyksessä vaan numeroita jos empiirisesti sen haluaa avata.
 
Kokeilin jo 4saman sarjat sekä 0000-0499 ja sitten paloi sekä hihat että käämit.
 
Back
Ylös Bottom