Turisas - The Varangian Way

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja vhs
  • Aloitettu Aloitettu

vhs

Liittynyt
5.11.2006
Viestejä
147
Joo Turisakse sivuille viimei tullu päivitys, että uus levy on valmis.
Levy tulee ulos jossain vaiheessa kesäkuuta.

1. To Holmgard And Beyond
2. A Portage To The Unknown
3. Cursed Be Iron
4. Fields Of Gold
5. In The Court Of Jarisleif
6. Five Hundred And One
7. The Dnieper Rapids
8. Miklagard Overture

Siinä o biisit.
 
Mahtilevy! Ei voi muuta kuin hoilata mukana ja kilistellä tuoppeja. Mahtipontista ja paikoitellen kimuranttiakin, mutta kyllä kolisee.

KONSTANTINOPOLII!!
 
Jännä levy. Muutama todella hyvä biisi, samoin muutama todella surkea keijukaishumppa-homostelu biisi.

Kokonaisuus kärsiii, vaikka hyviä juttujakin on. "To Holmgard And Beyond" ja "Cursed be Iron" rokkaa hyvin.
 
Toimii kyllä. Teemalevy kerrankin oikean pituinen. Jaksaa hyvin kuunnella putkeen ja turhat introt ym. jätetty pois. Pari mahtavaa kipaletta tosiaan, mutta keskivaiheilla saisi olla hieman enemmän särmää.
 
Onhan se niinkin, että varsinkin levyn kaksi ensimmäistä ja kaksi viimeistä ovat todellisia mahtibiisejä, mutta kyllä nuo muutkin hyvin paikkansa täyttävät. Ihan hyvä vaan että mukana on hieman vaihtelua.
 
Nostan vanhaa ketjua, mutta itselläni tämä levy on potkaissu ihan tajuttoman kovaa. Harvoja levyjä mitkä haluaa kuunnella joka kerta alusta loppuun. Eli en jätä piisejä väliin. :5:
 
Back
Ylös Bottom