Treenin painoitus viikonloppuun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja molkko
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
21.2.2011
Viestejä
101
Olen aika hämillään kun nyt pitäisi muuttaa ohjelmaa kun tuo perus 3-jakoinen tuo ongelmia.
Lisäksi läskiä on liikaa ja haluaisin dietata. Kehitettävää on erityisesti olkapäissä ja hauiksessa.
Jalat on suht ok kunnossa johtuen vanhasta harrastuksesta. Selän (alaselkä) kanssa ongelmia useasti
Suurin ongelma on aika. Viikolla en ehdi/jaksa kuin tehdä max 30-45min treenin johtuen lapsien paljoudesta, työn kuormittavuudesta ja kaikesta muusta.
MUTTA! Viikonloppuisin on aikaa ja voisin periaatteessa treenata vaikka kahdesti päivässä(järkeä?).
Olen lukenut erilaisia variaatioita harjoitusohjelmista ja yksinkertaisesti tulee sellainen olo että tieto lisää tuskaa ja enää ei tiedä onko järkeä edes käydä salilla.
Jos treenaisin viikonloput ihan homona ja lepäisin ma-ti ja keskiviikona taasen aloittelisin uudestaan minkälainen ohjelma olisi hyvä.
Ja onko järkeä sinne viikolle yrittää vaan vaikka yhtä lihasryhmää per päivä tehdä tehokkaasti.
Esim.
Ma lepo
Ti lepo
ke mave + vatsa
to olkapäät (4-5 liikettä)
pe jalat (4-5 liikettä) + vatsa
la aamu penkki(leveäote) + selkä(alatalja + ylätalja + kulmasoutu) - ilta ristikkäistaljaveto, hiihtoliike, (joku muu mikä?)
su aamu Dippi (kova) + ojentajat taljassa + hauis - su ilta leuanvetoa myötä/vastaotteella max max max

En tiedä PRKL
tuntuu että teit niin tai näin aina se jotenkin väärinpäin.
 
Viikolla en ehdi/jaksa kuin tehdä max 30-45min treenin johtuen lapsien paljoudesta, työn kuormittavuudesta ja kaikesta muusta.

Sitä vaan että 30-45 min punttitreeni - jos tehot ovat kohdallaan - on ihan riittävä kesto, tulosten kannalta jopa parempi kuin pidempi, ettei mene liikaa stressin puolelle, sillä stressihormonit kerryttävät läskiä kroppaan :)
 
Sitä vaan että 30-45 min punttitreeni - jos tehot ovat kohdallaan - on ihan riittävä kesto, tulosten kannalta jopa parempi kuin pidempi, ettei mene liikaa stressin puolelle, sillä stressihormonit kerryttävät läskiä kroppaan :)

No vittu ilmankos! Työt stressaa, arki stressaa, kaikki stressaa = lots of läskiä :(

- - - Updated - - -

Ota vaikka elaston 2 jakonen. Treenipäivät KE TO LA SU.

Täytyy tuota katsoa.
Mut yleisesti tuollainen yhden lihasryhmän tekeminen päivässä ei kannata vaikka sen tekisi ihan simona!?
 
Ei nyt kannata tehdä tästä liian vaikeeta. Sinne salille meno on aina parempi vaihtoehto kun sohvalla makaaminen. Itse näkisin silti, ettei yhtä lihasryhmää kannata mennä tekeen arkena. Tee vaikka jonkinlaista hybridiä: la ja su kaksijakoista ja keskiviikkona koko kroppa läpi, vaikka joku G6 tai Starting Strength. Itse tehnyt aika paljon juuri elaston 2-jakoista 3-4 krt / vk riippuen aikatauluista.

Ikää näyttäis olevan jo jonkin verran, joten kaksi kertaa päivässä peräkkäisinä päivinä viikonloppuna voi olla aika myrkkyä palautumista ajatellen, mutta tietty sä tiedät parhaiten mikä sulle sopii.

Täällä tullut jo paljon eri ohjelmia, kokeile nyt alkuun niitä ja etsi se itselles sopiva vaihtoehto. Älä liikoja stressaa treenin takia jos jo muuten koet elämäs stressaavaks.
 
Back
Ylös Bottom