Thunderstone euroviisukarsintoihin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Hansen
  • Aloitettu Aloitettu
Sen mitä ite kehtasin katsoa olisi voinut kyllä jättää näyttämättä. En tiedä onko Thunderstonella jotain aikaisempia meriittejä, mutta se mitä tänään näin ja kuulin oli uskomatonta shaissea. Paljon huonommin ei kokenut (?) orkesteri enää voi vetää. Eikä paljon huonompia biisejäkään. Hanna näytti lihavalta ja laulu kuullosti jotenkin ponnettomalta. Muita en sitten nähnytkään, mutta tuskin ne huonompia olivat. :down:
 
Juu siltä nyt näyttää että eiköhän me lovexi saada suomea edustamaan. Niillä on joissakin biiseissä ihan hyviä ideoitakin, mutta että minua kyrsii sen bändin imago ja laulajan ääni.
 
Hohhoijaa mitä tuubaa ainakin Face in the mirror. Oon aina pitänyt Thunderstonea ns. köyhänmiehen Stratovariuksena/Sonata Arcticana. Biiseistä puuttuu tarttuvat kertosäkeet ja melodiat. Rantanen on kyllä kova vokalisti, mutta ei se paljon auta kun biisit on niin saatanan tylsiä. Uusinta levyä en ole kuunnellut, enkä kuuntele jos tämmöistä paskaa on tiedossa. Ensimmäinen levy vielä rokkas.
 
Juu siltä nyt näyttää että eiköhän me lovexi saada suomea edustamaan. Niillä on joissakin biiseissä ihan hyviä ideoitakin, mutta että minua kyrsii sen bändin imago ja laulajan ääni.

Hävettää myöntää, mutta oon ihan samaa mieltä. :D
 
Hohhoijaa mitä tuubaa ainakin Face in the mirror. Oon aina pitänyt Thunderstonea ns. köyhänmiehen Stratovariuksena/Sonata Arcticana. Biiseistä puuttuu tarttuvat kertosäkeet ja melodiat. Rantanen on kyllä kova vokalisti, mutta ei se paljon auta kun biisit on niin saatanan tylsiä. Uusinta levyä en ole kuunnellut, enkä kuuntele jos tämmöistä paskaa on tiedossa. Ensimmäinen levy vielä rokkas.

Kyllä Thunderstonella muutama ihan hyvä biisikin on, esim. Land of Innocence on pirun hyvä. Muistakaa kuitenkin, että noissa euroviisuissa se biisi saa kestää maksimissaan sen 3 minuuttia. Jos istrumentaaleita ei lasketa, niin mieleeni ei tule yhtään hyvää alle kolmen minuutin metalli-/hevibiisiä. Siihen nähden toi Forevermore on mun mielestä ihan hyvä biisi, ainakin parempi kuin yksikään aikaisempi biisi minkä Suomi on euroviisuihin lähettänyt. Harmi vaan, että Face in the Mirror meni jatkoon. Eikä näistä biiseistä todellakaan kannata vetää johtopäätöksiä siihen miltä uusi levy tulee kuulostamaan.
 
Biiseistä puuttuu tarttuvat kertosäkeet ja melodiat.

Jaa, meikäläisen mielestä noita taas löytyy hyvinkin, ainakin Tools of destruction -levyltä, joka samalla on mielestäni ehdottomasti paras Thunderstonen kolmesta levystä. Tässäpä yks esimerkki (hienolla videolla varustettuna :D ), ainakin meikäläisen päähän tuo kertosäe on jääny monen monituista kertaa soimaan:
http://www.youtube.com/watch?v=EooqYFptr5I
Ja se ensimmmäinen levyhän onkin eniten powermetallia noista mitä noi on teheny...
 
...Muistakaa kuitenkin, että noissa euroviisuissa se biisi saa kestää maksimissaan sen 3 minuuttia. Jos istrumentaaleita ei lasketa, niin mieleeni ei tule yhtään hyvää alle kolmen minuutin metalli-/hevibiisiä.

Minä tiedän montakin. Pitääkö alkaa luettelemaan? 3-4min biiseistä on helppo tehdä myös 3min versioita tarvittaessa, esim siten kuin lordi teki. Ei pitäisi tuottaa suurta tuskaa. Ja hyviä alle 4min biisejä löytyykin sitten jo huomattavasti enemmän.

Siihen nähden toi Forevermore on mun mielestä ihan hyvä biisi, ainakin parempi kuin yksikään aikaisempi biisi minkä Suomi on euroviisuihin lähettänyt.

Ei se silti tarkoita, että biisi on hyvä hevibiisi. Tuohon kun ei paljoa tarvita.

En nyt tässä lähtisi haukkumaankaan noita biisejä, mutta siis ongelma on siitä, että se on aivan liian keskinkertaista verrattuna mihinkään vähänkään parempaan hevibändiin. Euroviisut toki on täynnä keskinkertaista surkeimpia esiintyjiä, joten menestys on taattu. Veikkaan silti lovexia jatkoon ja veikkaan, että lovexilla on tuolla myös parhaimmat mahdollisuudet pärjätä, jos vain teinitytöt saadaan istumaan telkkarin ääreen viisujen ajaksi.
 
Ymmärrän kyllä sen, jos Ukkoskiveksen tyylinen perinteinen heavy/powermetal ei nappaa, mutta uskomatonta tuubaa on sanoa, että ukot veti huonosti. Äijäthän veti kovalla asenteella ja taitoa hepuilla piisaa. Aina ollut perkeleen kova livepumppu.

Rantasen ääni ei enää kestä? :lol2: Mitä vittua?
 
Sinkku kaupoissa. Rantanen veti muuten loistavasti siinä jatkoon menneessä biisissä. Kunnon HV-asenteella, mahtoi mummoja kauhistuttaa.

10000cover2.jpg
 
Ei se silti tarkoita, että biisi on hyvä hevibiisi. Tuohon kun ei paljoa tarvita.
Enkös mä niin juuri sanonut.
niin mieleeni ei tule yhtään hyvää alle kolmen minuutin metalli-/hevibiisiä.
3-4min biiseistä on helppo tehdä myös 3min versioita tarvittaessa, esim siten kuin lordi teki.
Hyvästä neljän minuutin biisistä ei kyllä mitenkään pysty ottamaan minuuttia pois pilaamatta koko biisiä. Oikeasti hyvissä biiseissä, varsinkin lyhyissä, ei paljoa täytekohtia ole. Parempi toi Forevermore on kuitenkin itse biisinä kuin Hard Rock Hallelujah.
Minä tiedän montakin. Pitääkö alkaa luettelemaan?
No oikeastaan voisit ihan mielenkiinnosta luetella pari. Unohda sitten ne grindcoret ja vastaavat ja laita sen tyylistä metallia mikä voisi järkevästi ajatellen menestyä itse viisuissakin. Itsellä tulee mieleen lähinnä Lullacry ja SOAD, joilta taitaa löytyä muutama hyvä alle 3min biisi. Enemmän mä tiedän kuitenkin hyviä yli 10min hevibiisejä. Joskus aikaisemmin sanoin jo, että Lullacry olisi ollut paras edustaja Suomelle. Se bändi elää juuri hiton hyvistä kertosäkeistä ja biisit on jo valmiiksi niin lyhyitä, että ne kertosäkeiden ulkopuoliset kohdat voisi hyvin leikata pois pilaamatta itse biisiä.
 
Parempi toi Forevermore on kuitenkin itse biisinä kuin Hard Rock Hallelujah.

Olen eri mieltä. En pidä Hard rock hallelujaa paljon parempana, mutta omalla asteikollani aavistuksen verran ylittää.

No oikeastaan voisit ihan mielenkiinnosta luetella pari. Unohda sitten ne grindcoret ja vastaavat ja laita sen tyylistä metallia mikä voisi järkevästi ajatellen menestyä itse viisuissakin. Itsellä tulee mieleen lähinnä Lullacry ja SOAD, joilta taitaa löytyä muutama hyvä alle 3min biisi.

No lullacry on hyvä esimerkki, mutta myös ihan hyviä <3min biisejä esim charon-in trust of no one ja vaikkapa machine men-falling.

Enemmän mä tiedän kuitenkin hyviä yli 10min hevibiisejä.

Niin tiedän minäkin. Mutta euroviisuversiossa voisi helposti ottaa sen kitarasoolon sieltä pois. Jo tällä saa monet hyvät biisit kutistettua kolmeen minuuttiin. Eihän tuo ratkaisuna metallimiehen sydäntä lämmitä, mutta euroviisutarpeeseen aivan riittävä. Tarttuva kertosäe on tärkein.
 
Ei taida olla virallista euroviisuketjua täälä joten pistän tänne. Huomasiko kukaan muu eilen kuinka katran tietäjä biisi muistutti erittäin paljon within temptationin jillian biisiä? Tässä vertailua http://www.youtube.com/watch?v=JeNk3nHBiE4
Tämähän on suora kopio wt:n biisistä ja luulisi että tästä nostettaisiin jonkinlainen kohu.
 
Tässä vertailua http://www.youtube.com/watch?v=JeNk3nHBiE4
Tämähän on suora kopio wt:n biisistä ja luulisi että tästä nostettaisiin jonkinlainen kohu.

LOL! Opettelis tekemään omia biisejä, TÖRKEÄ rip-off! Hyi fittu.

Vituttaa kun joka vitun naapurin Ellillä ja Terolla pitää olla oma bändi kun se on nii siiiistiiiiiii ja sit kopioidaan kylmästi muita miten sattuu kun ei omat taidot riitäkkään. Lopputulos on tuhat samanlaista paskabändiä ja teinit tykkää.

Tää ois sopinu paremmin tonne vitutus-trediin. Sori.
 
Ei taida olla virallista euroviisuketjua täälä joten pistän tänne. Huomasiko kukaan muu eilen kuinka katran tietäjä biisi muistutti erittäin paljon within temptationin jillian biisiä? Tässä vertailua http://www.youtube.com/watch?v=JeNk3nHBiE4
Tämähän on suora kopio wt:n biisistä ja luulisi että tästä nostettaisiin jonkinlainen kohu.

Voi lol. Onhan tossa sentään pari nuottia jaksettu muuttaa. Todella idioottimaista silti. Pääsikö tuo kappale jatkoon?

Sitäkään en tajua että miksi vieläkin jotkut yrittää pärjätä viisuissa suomenkielisellä kappaleella. Hohhoijaa.
 
Itse katselin myös euroviisukarsintaa ja kun tuo biisi tuli, niin ihmettelin, että tuleeko siinä Within Temptationin coveri. En ole koskaan ollut oikein vakuuttunut Risto Asikaisen sävellyskyvyistä, muovista hittiä yritetään tehdä laskukoneen kanssa vaikka väkisin ja lopputuloksena on jotain Popstars tyylistä kuraa (kuka muistaa vielä Indexin). Toinen vaihtoehto on sitten suora plagiointi, mutta tuo on kyllä jo törkeää, olisi nyt voinut edes yrittää vähän enemmän muuttaa.
 
Back
Ylös Bottom