The Haunted - The Dead Eye

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Pro-Pain
  • Aloitettu Aloitettu
En tahdo minäkään päästä sisälle tähän levyyn. Monipuolinen se kyllä on.

Toi Imperiumin 10 pistettä :zzzz: Mun mielestä täysien pisteiden antaminen vaatis jo jonkinmoista klassikkoainesta, mitä tässä ei kyllä ainakaan mun mielestä ole.
 
The Dead Eye myi ensimmäisellä viikollaan USAssa 3,200 kappaletta.
 
Pienoinen pettymyshän tämä levy parin kuuntelukerran jälkeen on. Erilainen kyllä, mutta paikoin vähän liiankin kanssa. Ne raskaat tapporiffit, jotka tekevät Hauntedista Hauntedin ovat jääneet vähän taka-alalle ja sekaan on laitettu vähän sitä sun tätä. Osa onnistuneesti, osa vähän vähemmän onnistuneesti.

Jotenkin tuntuu, että Aron vaihtuminen takaisin Dolvingiin on vienyt bändiltä parhaan terän, vaikka jälkimmäinen onkin laulajana taitavampi.
Eihän tämä huono levy ole missään nimessä, mutta kun bändi on joskus asettanut itselleen riman tekemällä levyn, jonka jokainen riffi tuntuu potkulta munille, niin väkisinkin näitä tekemisiä tulee siihen levyyn peilattua. Jos ko. Made me do it:iltä nappaa randomina minkä tahansa biisin tuohon rinnalle soitettavaksi, niin itkuhan siinä meinaa päästä.
 
Ekat pyöräytykset olivat melkoinen järkytys. Kick to the groin, shot to the head. Tässä kun levy on kuunneltu läpi moneen kertaa, niin kerta kerran jälkeen käy selvemmäksi, että tämä on parasta The Hauntedia koskaan. "Kiljurässi"-puritaanit tietysti itkevät silmät päästään ja paskovat housuihinsa. Bändi, joka uskaltaa haastaa itsensä yhä uudelleen on vasta matkalla kohti parasta teräänsä.
 
The Dead Eye - Tour Diary:

<object width="425" height="350"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/2cna6BCYqWs"></param><param name="wmode" value="transparent"></param><embed src="http://www.youtube.com/v/2cna6BCYqWs" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" width="425" height="350"></embed></object>
 
Ekat pyöräytykset olivat melkoinen järkytys. Kick to the groin, shot to the head. Tässä kun levy on kuunneltu läpi moneen kertaa, niin kerta kerran jälkeen käy selvemmäksi, että tämä on parasta The Hauntedia koskaan. "Kiljurässi"-puritaanit tietysti itkevät silmät päästään ja paskovat housuihinsa. Bändi, joka uskaltaa haastaa itsensä yhä uudelleen on vasta matkalla kohti parasta teräänsä.


Mun on pakko nielasta muutama oma sananen. Alan pikkuhiljaa kanssa päästä sisälle levyyn. Kuunnelkaa houkat niin tajuatte!

Olikos muuten bändin Suomen keikat jo tiedossa:

The Haunted and Burst (New)

Jan 10, 2007 - Klubi, Turku, FI
Jan 11, 2007 - Klubi, Tampere, FI
Jan 12, 2007 - Lutakko, Jyväskylä, FI
Jan 13, 2007 - Nosturi, Helsinki, FI

Kaikki Tampereelle!
 
The Dead Eye albumi on ehdolla Ruotsin Grammis voittajaksi Best Hard Rock kategoriassa.
 
Back
Ylös Bottom