Team M&M Podcast

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mike
  • Aloitettu Aloitettu
Kovat sponssidiilit on, jos ei yleisesti saa edes puhua aiheesta. Moni huippu-urheilija doping-keskusteluun jollain tavalla on osallistunut, vaikka kuuluisi ihan testipoolin alaisuuteen. Toki näin voi olla, en epäile yhtään. Ja se nyt lienee selvää, että tossa tapauksessa paranee olla ottamatta kantaa millään tavalla aihepiiriin. Aika tiukka kulttuuri Suomessa taitaa olla lääkeaineiden suhteen, moni ammattilainen Priestistä lähtien julkisesti puhuu noista, vaikka varmasti isomman luokan sponssidiilejä omaa. Testejä ei ainakaan Suomessa taida olla, kun ei ole kehonrakennusjärjestömme adt:n alaisuudessa. Btw. onko vielä ifbb:n amatöörikisoissa, esim. MM-tasolla mahdollista joutua kehonrakentajan WADA:n testaamaksi?

Helposti vaan voi saada kuvan, että yleisesti vältellään millään tavalla hakeutumasta keskusteluun kemiasta, ilman suurempia syitä. Suomessa esimerkiksi eräs tunnettu body-legenda on ottanut kantaa useinkin aiheeseen, ja tälläkin hetkellä sponssidiili häneltä löytyy. Siitä plussat, että tämän foorumin kautta edelleen pystyy saamaan asiallisen vastauksen asianomaisilta. Sen jälkeen voi katsoa asioita vähän eri perspektiivistä. Sivustaseuraajana/harrastelijana saattaa nähdä monen asian eri valossa ja tehdä virhetulkintoja helposti, vaikka asialle löytyisikin hyvät perustelut.

Kehonrakennuskisat joissa ei testata:
-SM-karsinnat ja avoimet-kisat
-SM-kisat
-PM-kisat
-GP-kisat
-Arnold Amateurs
-Pro-tason kisat (poikkeuksena amfetamiini ja diureetit testataan)

Kehonrakennuskisat joissa testataan:
-EM-kisat
-MM-kisat
 
Pyytäkää podcastiin vieraaksi Renne Korppila. Miehellä tuntuu olevan asennetta puntin nostamiseen ja läppäkin luonnollisesti lentää.
 
Pyytäkää podcastiin vieraaksi Renne Korppila. Miehellä tuntuu olevan asennetta puntin nostamiseen ja läppäkin luonnollisesti lentää.

Utti on ollut jo ja sen maratoonianalyyseja ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Renne on hauska tyyppi, mutta mun mielestäni vieraaksi olisi parempi saada enemmän lajin (bodauksen/fitneksen) kannalta merkittäviä tyyppejä. Savolainen, Mentula, Virmajoki, Pajulahti, Lehtonen, Mustonen yms...
 
Ei ole laitonta Suomessa käyttö. Kyllähän sitä yleisesti pitäis mun mielestä pystyä puhumaan asiasta kuin asiasta, urheilijankin. Ja kun kyseessä on kuitenkin kehonrakennus, jonka yksi suuri osa-alue on lääkkeet, monesti jo harrastelijatasolla. Lähinnä ihmettelen miksi tota pitää kierrellä noin selkeesti, oon puhunut livenäkin asiasta monien entisten huippuvoimailijoiden kanssa, ja kyllä minulta suurimman kunnioituksen saa ne jotka asiasta pystyy suoraan puhumaan kiertelemättä. Noissa podcasteissa kun on puhuttu mm. pro-ukkojen vatsoista, niin huvittavan kuuloista jos syytä haetaan treenistä tai ruokavaliosta. Kuitenkin kaikki tietää että suuret määrät kasvua/insua on yksi osatekijä siinä sopassa, Mike on noista kemiajutuista maininnut noissa yhteyksissä kiitetävällä prosentilla, kun muut vaikenevat/vaihtavat puheenaihetta.

Mun puolesta nämä viestit voi vaikka deletoida, ettei suurempaa paskamyrskyä aiheuta. Vähän arvelinkin, mutta tosiaan tuntuu arka aihe olevan jopa kehonrakennusta seuraaville, jos ei kärsi yleisesti edes mainita asiasta täällä. Yleisestikin liiallinen kiertely vaan ärsyttää, oli sitten kyseessä mikä aihe tahansa.

..siis mitä vittua, miksi pitäisi pystyä puhumaan kaikista asioista?
Mielestäni kysyttävä voi vapaasti harkita esim. mitä kysyjä tiedolla tekee ja vastata tai olla vastaamatta.
Kohteliainta kysyjää kohtaan on sivuuttaa kysymys.
Aika suppea ajatusmaailma jos lajissa kiinnostaa vain mitä lääkeaineita on käytetty ja kertoo myös kysyjän tyytymättömyydestä omaan kehoon..kateudesta.
 
Utti on ollut jo ja sen maratoonianalyyseja ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Renne on hauska tyyppi, mutta mun mielestäni vieraaksi olisi parempi saada enemmän lajin (bodauksen/fitneksen) kannalta merkittäviä tyyppejä. Savolainen, Mentula, Virmajoki, Pajulahti, Lehtonen, Mustonen yms...

Minna, Anna ja Jari tulee varmaan mielellään.
 
..siis mitä vittua, miksi pitäisi pystyä puhumaan kaikista asioista?
Mielestäni kysyttävä voi vapaasti harkita esim. mitä kysyjä tiedolla tekee ja vastata tai olla vastaamatta.
Kohteliainta kysyjää kohtaan on sivuuttaa kysymys.
Aika suppea ajatusmaailma jos lajissa kiinnostaa vain mitä lääkeaineita on käytetty ja kertoo myös kysyjän tyytymättömyydestä omaan kehoon..kateudesta.

Kannattas sun opetella ymmärtämään lukemaasi tekstiä, ennenkä pädet. Kuka on puhunut että kiinnostaisi mitä on käytetty ja kuka on käyttänyt? En mä ainakaan. Tuo kateuskortti kirsikkana kakun päälle, mitenhän tuo liittyy yhtään aiheeseen?
 
Moro! Puhuitte tuossa epifyysilevyistä ja että niiden vuoksi ei saisi kasvuiässä ihan täysillä treenata, niin miksi ei? Meinasitteko sitä teoriaa, että kasvu pysähtyisi (levyt painuisivat kiinni) ? Ymmärtääkseni siitä ei ole todisteita ja lääkärillä käydessäni kysyin ortopediltä, että voiko olla vaikutusta, niin sanoi ettei voi. Vai tarkoititteko jotain muuta? Ja sitten vielä, että voiko dietata kasvuiässä, edes lyhyen aikaa, esim. kuukauden? Kasvua on luultavasti jäljellä 5-10cm.

Väärällä tekniikalla tai liian isoilla painoilla on mahdollista hajottaa selkänsä joko kertapamauksella tai liiallisen treenin aiheuttamalla rappeutumalla. Kasvuiässä hajotetut (murtumat, kulumat, paikaltaaanmenot) epifyysilevyt voivat sulkeutua ja tyssätä tai heikentää pituuskasvua; vammasta riippuen epifyyysilevyt voivat myös parantua. Arvioisin kuitenkin, että tällaisen vaurion aikaansaamiseksi pitää tehdä jotain todella päin persettä.

Maastaveto tai kyykky oikein tehtyinä järkevällä voluumilla eivät rajoita kasvua mitenkään. Eli jos katsot tekniikan kuntoon, niin voit tehdä huoletta kovaa (kaikki teinit eivät kuitenkaan tajua missä kulkee kovan ja turvallisen raja, pysyisin poissa ykkösmaksimeista). Tässä kohdin on syytä huomata, että epifyysilevyt saa vauriotettua myös muutakin urheilua harrastamalla. Voimaharjoittelu ei ole tilastojen valossa suurin syyllinen epifyysilevyvaurioihin. Huomionarvoista on myös se, että voimaharjoittelulla ja liikunnalla on myös myönteinen vaikutus luiden kasvuun ja kestävyyteen.

Levyjen kasaan painautuminen taas on hieman eri asia, mutta sekin on oikea ilmiö vuosikymmeniä harjotelleilla painonnostajilla. Tästä ei välttämättä aiheudu mitään oireita.

Liiallinen kalorivaje ja puutteellinen ruokavalio voivat vaikuttaa pituuskasvuun, joten jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä ja riskiarvionsa.

http://www.exrx.net/WeightTraining/Weightlifting/YouthMisconceptions.html
 
Kannattas sun opetella ymmärtämään lukemaasi tekstiä, ennenkä pädet. Kuka on puhunut että kiinnostaisi mitä on käytetty ja kuka on käyttänyt? En mä ainakaan. Tuo kateuskortti kirsikkana kakun päälle, mitenhän tuo liittyy yhtään aiheeseen?

No jostakin tuo kiinnostus toisten roinan käyttöön kumpuaa, tuli näin ensimmäisenä mieleen.
Ite en ole ikinä edes kokeillut ja sen huomaa. Jotkut kaverit käyttää ja pakko myöntää että välillä käy kateeks.
Miksi näistä asioista täytyisi keskustella avoimesti, kun lääkkeitä ei ole pakko käyttää?
Ellei itse halua tietoa miten oikein doupataan?
 
Utti on ollut jo ja sen maratoonianalyyseja ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Renne on hauska tyyppi, mutta mun mielestäni vieraaksi olisi parempi saada enemmän lajin (bodauksen/fitneksen) kannalta merkittäviä tyyppejä. Savolainen, Mentula, Virmajoki, Pajulahti, Lehtonen, Mustonen yms...

Kaikella kunnioituksella herra Bisley, mutta sun turhanpäiväinen lätinä Wileniuksen puheen päällä oli se jota ainakaan minä en jaksanut kuunnella. Peetteriä olis mielellään kuunnellut enemmänkin.
 
Utti on ollut jo ja sen maratoonianalyyseja ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella. Renne on hauska tyyppi, mutta mun mielestäni vieraaksi olisi parempi saada enemmän lajin (bodauksen/fitneksen) kannalta merkittäviä tyyppejä. Savolainen, Mentula, Virmajoki, Pajulahti, Lehtonen, Mustonen yms...

Utin selityksiä jaksa kuunnella!? Jos pistätte jonkun äänestyksen pystyyn, että kenet sinne kansa haluaa vieraaksi, niin eiköhän siellä Utti olisi kärjessä. Vieraaksi olisi juuri mahtava saada ihmisiä keillä on oikeasti tietoa tästä lajista. Mähösen vierailut olleet myös loistavia, kun tietoa löytyy.
 
Viimeksi jätkät puhui itse asiassa kaikesta muusta paitsi bodauksesta :D
 
Enpä nyt osaa sanoo onko tätä ehdotettu varsinaisest, kun en jaksa koko ketjua lukea, mutta Supermassa Savolainen olis kyllä hellwetin mielenkiintoinen vieras :) Ja siinä ainakin olisi suomalaisen bodauksen kannalta suht tärkeä 'lipunkantaja', ainakin aikoinaan oli.
 
Back
Ylös Bottom