Takasin reenaan..

[Tikkari]

Kevätaurinkoinen tervehys kaikille!
Elikkäs kyselisin semmosta, että miten kannattas alkaa reenaileen yli puolen vuojen taon jälkeen? Sairastin vakavaa masennusta, siinä syy reenamattomuuteen:(
Viime kesänä olin vielä omassa ihanne kunnossa, salilla kävin 4-5 kertaa viikossa + pyöräilyt, lenkit ja koiran ulkoiluttamiset päälle. Ruokavalio oli ok.
Nyt tuntuu, että kynnys salille lähtöön on jotenki ylivoimasen korkia, johtunee varmaan pitkästä tauosta kuten myös siitäki, että lihasten tilalle on tullu läskiä ja massuun pieni vararengas. Motivaatiota kyllä on, ja ruokavaliotaki olen muuttanu taas takasi entiseen.
Eli nyt on hyvät neuvot/kannustukset tarpeen mimmit!:whip:

PS. Mitoista vielä sen verran, että pituus on 156cm ja paino tällä hetkellä 51-52kg (viimekesänä paino oli n.45-47)

 

[mizzim]

Tervetuloa takas elävien kirjoihin! :kippis1: Noiden lukujen perusteella päättelisin ettei sulla ole mitään syytä murehtia mitä muut ulkomuodostas ajattelee.. itehän sitä eniten tietää miten samoillakin lukemilla voi olla parempi tai löysempi kehosi. Kato tavallista porukkaa esim. kadulla, siinä löytyy perspektiiviä. Omanmielen mukaiseksihan sä pääset katsomalla realistisesti sitä kuvaa ja käyttämällä aikaa ja vaivaa. Sekin on jännä miten sama(oma)kuva näyttää masentuneena huonolta mutta taas kun on normaali ajatusmaailma valloillaan ni löydät ne positiiviset kohdat -oli ne sitten pirteä hiusväri tai hieman hahmollaan oleva haba.;)

Haet vaan motivaatiota vieläkin korkeemmalle ja kyllä täältä kannustusta saa. Punttisiskojen kanssa katsellaan vaikka jotain uutta suunnitelmaa jota sitten toteutella sopivankokoisissa askeleissa..

Itellä motivoi lähteen,usein sillonki ku mikään ei kiinnostais, se että on hyvää musiikkia ja kenties joku ok treenikaveri.:thumbs:

 

[Törppö]

Kappas vaan. Täällä toinen samanlainen tapaus. Taustalla työuupumus ja vaikea masennus. Töihin ei ole menemistä vielä pitkään aikaan, hyvä että arjessa pärjään.

Reilu tauko tuli minunkin treenaamiseen, koska olo oli kuin kalalla kuivalla maalla jos salille meni. Ja muutenkin vetäydyin aikalailla omiin oloihini. Vihdoin sain taas potkittua itseni takaisin salille ja nyt takana ehkä kymmenen treenikertaa. Alkuun kunto oli ihan paska. Kävelemällä syke 160, vaikka viime kesänä siihen sykkeeseen sai juosta jo ihan tosissaan. Pikkuhiljaa se siitä lähtee kuitenkin nousemaan. Yhtenä aamuna vaan päätin kokeilla kevyttä hölkkää ja niin sitä menikin puoli tuntia. Sama painojen kanssa. Ekalla kerralla sai nostella hiki päässä niitä pienimpiä painoja, vaikka viime kesänä ihmiset tuli oikein kehumaan. No nytpä niitäkin saa nostaa joka kerta. Kevyesti, mutta tosissaan. Eli pitkät palauttelut sarjojen välillä ja suht lyhyitä sarjoja. Silti niin tosissaan että viimeiset toistot on tiukkoja.

Ekat kerrat oli tosiaan ihan vaan kokeiluja. Miltäs ne liikkeet oikein tuntuikaan ja mitenkäs ne menikään? Olo oli edelleen niin kun olis ollut väärässä paikassa väärään aikaan, mutta ei ahdistanut enää samalla tavalla kuin syksyllä kun yritin väkisin käydä. Varmaan osa porukasta katseli mua silmät selällään kun painot ja tahti oli muuttunu niin rajusti, mutta mitäs sitten. Eipä ne tienneet mitä minä olin kokenut syksyn aikana. Tosin jos joku tuli kysymään niin toki kerroin. Koskaan en keneltäkään asiaa peitellyt vaan kerroin ihan suoraan niistä paskimmistakin hetkistä (siitäkin kun pohditaan montakohan unilääkepilleriä sitä oikein ottaisi). Ja sekin puhuminen auttoi. Sai taas uudenlaista perspektiiviä elämään. Ja tukea. Tuntuu hyvältä kun tietää, että sielläkin on ihmisiä joilta saa tukea jos elämä alkaa taas potkimaan päähän. Itselle löytyi sieltä ehkä tärkein "tukihenkilö" jos ei omaa miestä ja ammattiauttajia oteta mukaan, vaikka ei ollakaan kuin salituttuja.

Yksi kaveri (löytyy myöskin Pakkikselta) piti taukoa vuoden verran ja vastaavia kokemuksia hänelläkin. Ruokailut kunnossa niin parissa kuukaudessa pääsee taas oikeisiin painoihin kiinni.

Rankka tie se on, siitä ei pääse mihinkään. Mutta senpä jälkeen on parempi kuin ennen. Sama koskee tuohon masennukseen. Kova kokemus, mutta se avaa aivan uudenlaisen maailman. Sitä näkee ja huomaa sellaisia asioita, joista suurin osa ei osaa kuvitellakaan.

Tsemppiä! Vaikka se tuntuisikin vain "joopa joo" -sanonnalta, niin silläkin uhalla.

 

[Kaisukka]

Oikein paljon onnea sekä Tikkari että Törppö sairauden voittamisesta ja treenikuvioihin palaamisesta! Ihanaa kuulla tällaisia selviämistarinoita, moni ei ymmärrä, että tuo sairaus on oikeasti tappava... Mulla on masennus jonkinlainen sukuvika, itsellä sitä ei ole ollut, mutta kaksi ihmistä on lähiympäristössä sen sairastanut ja kumpikin on oman käden kautta lähtenyt. Siinä tilassa se treenaaminen ei todellakaan ole päällimmäisiä huolia! Ja varmasti se ensiaskel pitkän tauon jälkeen on vaikea, mutta kun sen ottaa, on jo paljon voittanut.

Sulle Tikkari sanoisin, että ota itsellesi joku ohjelma ennen salia, laita vaikka vain paperille ylös ne liikeet, jotka aiot käydä läpi ensimmäisellä kerralla. Salille mennessä "laita aivot narikkaan" ja ala tehdä vain, mitä paperi käskee. On varmasti helpompi mennä salille ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen, kun on vähän suuntaa, mitä tekee, eikä vain haahuile laitteelta toiselle. Itse kun ensimmäistä kertaa uskaltauduin salille (mikä kesti KAUAN...) olo oli vähän hölmö, kun ei oikein tiennyt, että mitä seuraavaksi. Kartan kanssa on helpompi suunnistaa! Pikku hiljaa kun alkaa palautella lihasmuistia ja sitä salin tuomaa jämäkkyyttä kroppaan, niin kummasti se vain henkiseenkin puoleen välittyy. Trust me!

Niinkuin Törppö sanoit, on varmasti vaikea lähteä ihmisten ilmoille urheilemaan sen jälkeen kun on käynyt henkisesti nollapisteessä ja omaa minuutta rakennetaan uudelleen. Mutta se lähteminen on yksi tärkeä osa sen minuuden rakentamista uudelleen, kun huomaakin, että minähän pärjään hyvin. Kuulostaa tosi itsestäänselvältä, mutta muihin ihmisiin ei oikeasti kannata kiinnittää huomiota, koska he eivät tiedä sun tilannettasi.

Ensi askel sinne salille voi olla tosi iso harppaus siinä paluussa "normaalielämän" rytmiin, kun pikku hiljaa rutiinit alkavat taas pyöriä ja endorfiinit vetävät suun hymyyn treenin päätteeksi! Tsemppiä molemmille!
Raportoihan Tikkari meille sitten kun olet saanut ensiaskelen otettua!

 

[Törppö]

Oikein paljon onnea sekä Tikkari että Törppö sairauden voittamisesta

Korjataan sen verran että ei tässä vielä mitään sairautta ole voitettu. On ehkä päästy niskan päälle, mutta siellä se vaanii nurkan takana.

Itse tosiaan ekalla kerralla haahuilin vaan laitteelta toiselle. En muistanut edes mitkä lihasryhmät olin kerralla tehnyt. Tosin aikamoisia uudistuksia oli tapahtunut salillakin ja paljon oli outoja laitteita. Ajankohdaksi kyllä valitsin sellaisen hiljaisen hetken. Tuttujen näkeminen jännitti ihan sikana vaikka tiesin, ettei mua hulluna pidetä. Olihan ne nähny sen kesän ja alkusyksyn.

Aika paljon kroppa jäykistyi noiden kuukausien aikana. Nyt kun on oikeasti aikaa niin olen yrittänyt joka päivä venytellä edes vähän. Toisaalta huomaa miten paljon kroppa on levännyt. Ei ole lihakset niin tukkoisen tuntuiset.

 

[kilppuli]

mitäs tikkarille kuuluu?

 

[Sanniella]

Tsemppiä kumpaisellekkin mimmille treeneihin, toivottavasti olette jaksaneet kuitenkin lähteä punttia veivaamaan

Täällä myös yksi salillepaluumuuttaja, eli muutaman vuoden tauon jälkeen alkaa taas se treenaaminen maistua..Motivaatio ollut täysin nollassa ja aina on muka ollut jotain "muuta"..
Kuntoa on rakennettu pitkin talvea ja tulinpa lunttaamaan taas ohjelmat täältä, tästä se lähtee taas.. Tsemppiä treeneihin! ;):whip:

 

[reinhardt]

Minä muuten olisin sitä mieltä, että täysin aloittelijalle treenin aloittaminen on helpompaa kuin katkolla olleelle. Aloittelija on positiivisella mielellä ja kuvittelee kaiken olevan kivaa. Kun taas on joskus treenannut, tietää tasan tarkkaan, mikä työ tulee olemaan kuntoon pääsemisessä parin vuoden laiskottelun jälkeen.

Tosiasiat tappaa helposti motivaation.

Terveisin eräs pullasorsa, joka on yrittänyt tehdä comebackia kohta vuoden erittäin huonolla menestyksellä.

 

[puuma]

Saattaa pitää paikkansa. Itse aloitin treenaamisen kolmisen vuotta sitten ja olin ihan innoissani uudesta ikuisesta harrastuksestani :D. Mutta nyt viimeiset 2-3 kk en ole juuri salille saanut itseäni raahattua. Ja se näkyy...:itku:

Mutta ehkäpä välillä voisi harrastaa jotain muuta liikuntaa? Jumppaa, spinningiä, uintia, pilatesta, nyrkkeilyä, mitä vaan, että löytyisi taas se liikunnan ilo??

Kun kuitenkaan ei kannata väkisin pakottaa itseään hampaar irvessä johonkin. Tai sitä voi yrittää, ja vähän aikaa kannattaakin, koska voi olla vaan ohimenevä ilmiö. Mut jos ei mene ohi niin vaihtelu virkistää ;)