Tänne kaikkia iloisia asioita!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja harde20
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Tänne kaikkia iloisia asioita! – foorumin hyvän mielen kulma jossa hymy tarttuu välittömästi

Meta description: Keskustelua päivän positiivisista hetkistä, onnistumisista ja arjen pienistä voitoista – mikä toi tänään iloa ja nosti fiiliksen ylös?**


Tänään tuli sellainen ahaa-elämys, että minähän saan tämän elämäni ehkä jopa kuntoon, kun vielä jaksan muutaman kuukauden painaa. 1.5 vuotta oon nyt painanut duunia kuin pieni eläin, ja nyt vasta tajuan että parin kuukauden päästä ei enää menekään koko palkka vuokraan ja entisten velkojen maksuun.

Tarinan opetus. Vaikka rahaa saakin helposti, ei se tarkoita sitä että kaikki mahdollinen on sillä ostettava.
 
Joskus vitutti, kun Ben & Jerry's Phish Food -jätski hävisi kaupoista. Sitten vitutti, kun Ben & Jerry's ilmoiti nettisivuillaan, että Phish Food on tullut takaisin, mutta sitä ei kuitenkaan mistään löytynyt. Nyt olen erittäin iloinen siitä, että eilen sitä vihdoin löytyi Cittarista. Aina siellä käydessäni olen hyllyt tarkistanut ja ei ole löytynyt. Nyt ne vihdoin sai aikaiseksi hankkia sitä.
 
Rallit ja ylenpalttinen tungos alkaa olla ohitse. Muuten mä jätin rallien parjaamisen muille, mutta asun sen takia Jyväskylässä, ettei tarvitse perkele tungeksia :)
 
Rallit ja ylenpalttinen tungos alkaa olla ohitse.
Tuo sama asia on ilahduttanut tänään muakin. Tosin sen eilisen ilotulituksen olis voinut käydä seuraamassa kaiken ryysiksen keskelläkin, jos olis vaan tiennyt koko shown olemassaolosta :jahas:
 
Tuo sama asia on ilahduttanut tänään muakin. Tosin sen eilisen ilotulituksen olis voinut käydä seuraamassa kaiken ryysiksen keskelläkin, jos olis vaan tiennyt koko shown olemassaolosta :jahas:
Heh, eikös se jokseenkin kattavasti ollut mediassa esillä, kun minäkin olin asiasta perillä, enkä ole kovin aktiivinen seuraamaan lehtiä tai telkkaria? Mutta ota kuoharilasi käteen ja tuosta noin, ole hyvä: http://www.ksml.fi/video-kuva/videot/suomen-suurin-ilotulitus-valaisi-taivaan/585906 :)
 
Heh, eikös se jokseenkin kattavasti ollut mediassa esillä, kun minäkin olin asiasta perillä, enkä ole kovin aktiivinen seuraamaan lehtiä tai telkkaria? Mutta ota kuoharilasi käteen ja tuosta noin, ole hyvä: http://www.ksml.fi/video-kuva/videot/suomen-suurin-ilotulitus-valaisi-taivaan/585906 :)
No mä olen ilmeisesti elänyt vieläkin tiiviimmässä tynnyrissä. Lehtiä en lue, etenkin alueellisten nettiuutisten pariin eksyn ainoastaan satunnaisesti, eikä telkkarikaan ole koskaan päällä. Kavereitakaan ei löydy tästä kaupungista haitaksi asti, joten puskaradiokin pääsi pettämään. Näin mä sentään ilotulituksen viimeiset 10 minuuttia, kun könysin sen paukkeen herättämänä ulos ihmettelemään metelin syytä :D Videosta päätellen jäin paitsi ihan näyttävästä esityksestä. Pojilla oli ehkä pikkuisen paremmat pommit, kuin ne perinteiset uutenavuotena hankeen töröttämään jäävät muutaman euron tuhnut.
 
Näin mä sentään ilotulituksen viimeiset 10 minuuttia, kun könysin sen paukkeen herättämänä ulos ihmettelemään metelin syytä :D Videosta päätellen jäin paitsi ihan näyttävästä esityksestä. Pojilla oli ehkä pikkuisen paremmat pommit, kuin ne perinteiset uutenavuotena hankeen töröttämään jäävät muutaman euron tuhnut.
Mä en nähnyt sitäkään vähää, kun olin kököttämässä duunissa koko illan. Huomas kyllä hyvin, miten kioski tyhjeni ennen tuon esityksen alkua. Jos haluaa hakea jotain positiivista tuosta missaamisesta, niin jengi oli kyllä niin kuutamolla keskustassa, ettei seassa selvin päin tehnyt hirveästi mieli pakollista enempää olla :)
 
Jos haluaa hakea jotain positiivista tuosta missaamisesta, niin jengi oli kyllä niin kuutamolla keskustassa, ettei seassa selvin päin tehnyt hirveästi mieli pakollista enempää olla :)
Joo-o, ei ole kyllä Jyväskylän yö ihmisen paikka rallien aikaan. Kerran oon ollut kyseisenä ajankohtana liikenteessä keskustassa, ja samalla sekä itketti, nauratti että pelotti. Vähän ehkä kuvottikin.
 
Oon saanu kuulla tänään niin lukuisia kohteliaisuuksia ja hyvää palautetta et kaikkinaiset superlatiivit koki hetkellisen inflaation - Thank you, thank you thank you.. You're far too kind :)
 
Katsoin pitkasta aikaa mun suomalaisia tileja ja kuinkas ollakaan, toiselle tilille oli ilmestynyt n.600e ylimaaraista! Kyseessa oli mun hukkaan mennyt kassatilitys kuukausia takaperin, mika oli ilmeisesti otettu mun palkasta (mita en tiennyt). Nyt se oli loytynyt ja rahat palautettu mulle. Kivaa, varsinkin kun en edes ollut tietoinen koko rahoista ja unohdin kassasotkunkin :D

Mulla kay jostain syysta aina uskomaton munkki kaiken suhteen. Raha-asiat, tyot, asunto, ihmissuhteet... Kaikki vaan jarjestyy. En valita :D
 
Kuntosalin vessan hanasta on vihdoinkin alkanut tulemaan taas viileää vettä, oi tätä yltäkylläisyyttä.
 
Jo jonkin aikaa kadoksissa ollut motivaatio alkanut palautumaan, varsinkin treenaamisen suhteen. Juuri kävin pitkästä aikaa lenkillä ja aijjai, että tuli hyvä fiilis kun sai kunnolla hien pintaan. Nyt kun vielä pääsisi salille... :D
 
Asuntotarjous saapuu tällä viikolla !!! JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE
 
Back
Ylös Bottom