Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
yleisesti ottaen tilanne ei voi mennä myöskään niin, että toinen siivoaa vain omat sotkunsa ja toinen omat sekä yhteiset.
Onneksi meillä ei kummallakaan ole ajokorttia, niin ei tarvitse keksiä tähän mitään vammaista onlineriä vastaukseksi. a) Sanoisin kuitenkin, että töiden jakaminen niin, että toinen tekee jonkun isomman homman kahdesti vuodessa ja toinen jonkun pienemmän kerran viikossa ei voi mitenkään olla reilu. Usein se keskivertomiehen ulina vastuullisista tehtävistä on jotain taulunporaamista tai muuta satunnaista, kun naiselle voi sitten sillä varjolla jättää 90% päivittäisistä askareista.
Edelleen lisään yleisellä tasolla, että on vammaista alistua kenenkään äidiksi sinänsä, mutta toisaalta b) aikuinen mies normaalisti osaa elää ns. omillaan eikä tarvitse ketään patistamaan tekemään yhtään mitään. Naisilla tuntuu yhteen muutettaessa heräävän ihan erilainen käsitys siisteydestä kuin yksin asuessa muuten, mitä olen pannut merkille. Omat sotkut on toki helpompi jättää huomiotta. c) En silti tajua, miten joillakin miehillä se minkä tahansa sotkun huomaminen voi kestää lukuisia päiviä kauemmin kuin naisella.
Voi muuten olla, että tuossa on aika iso yhtäläisyys sen kanssa, onko henkilö sukupuoleen katsomatta asunut koskaan yksin vai onko muuttanut suoraan kumppanin kanssa yhteen. Yleensä näitä ongelmia ei kaiketi ole, jos kummallakin on kokemusta omillaan asumisesta. En tiedä mitä soluasumisesta oppii, en ole kokeillut.
Ja totta kai tehtäviä jaetaan, mutta mieluiten niin että ne jotenkin vastaavat toisiaan, eli ei niin että toinen pesee ja ripustaa aina pyykit ja toinen vaihtaa kaikki palaneet lamput, tai että toinen kokkaa ja toinen syö.
En silti tajua, miten joillakin miehillä se minkä tahansa sotkun huomaminen voi kestää lukuisia päiviä kauemmin kuin naisella.

Nyt se on siinä. Eka tatuointi. Messevä viikko muutenkin, uus pesukone, vino pino laskui pois, tää tatska, vapaa perjantai Band of brothersin parissa ja parit kaupatkin tein. Hyvä viikko, näitä lisää.


Jihuuuu, tervetuloa Purtsi meidän leimattujen joukkooon. Kerran kun otat, niin koukkuun jäät. Oh, so lovely... ;)Nyt se on siinä. Eka tatuointi.

Jihuuuu, tervetuloa Purtsi meidän leimattujen joukkooon. Kerran kun otat, niin koukkuun jäät. Oh, so lovely... ;)