Syömishäiriö

[Randomnoo]

Vielä tietona laihduin kesästä jouluun noin 11kg. Anoreksiaa lähipiirini alkoi epäillä, ja tajusin sen itsekkin (tosin en halunnut myöntää). Sitten joulun jälkeen tämä ahminta-oksennus kierre on lähtenyt käsistä…:(
Haluaisin että lihakset erottuu yms, mielestäni näytän ”tavikselta” vaikka olen käynyt salilla yli vuoden tavotteellisesti.

Vuosi on oikeinkin tehtynä lihaskasvun tai voiman näkökulmasta lyhyt aika suuremmin näkyviin tuloksiin. Toki painonpudostus eli laihtuminen näkyy mutta lihaksiston muutos ei älyttömän merkittävästi. Mutta vuosi sinun ikäisen keholle väärin tehtynä on pitkä aika ja voi saada esim hormoonitoiminnalle vahinkoa aikaan. Samoin aiemmin mainitut vatsan ja suoliston toiminta ja hampaat. Esimerkiksi sekaisin menneen suoliston flooran uusiutuminen vaatii aikaa ja täsmällistä ruokavaliota. Kaikki tämä vaikuttaa yleisesti vastustuskykyyn mikä taas vaikuttaa siihen että kaikenlaista flunssaa ja tulehdusta voi sairastaa verrattaen helposti. Kaikki se mitä näennäisesti tavoittelet eli hyvinvointi ei lisäänny vaan heikkenee.

Minäkään en lähtisi tätä ratkomaan valmentajan kanssa vaan toivon mukaan psykologi jonka pakeille pääset, ymmärtää syömishäiriöiden päälle. Muista myös että kyse ei ole siitä että olisit epäonnistunut, kyllä näiden asioiden juuret on syvemmällä ja joku sen sitten laukaisee. Anna asialle myös aikaa. Nyt on hyvä hetki viheltää peli tällaisenaan poikki ja miettiä miten matka jatkuu Olet jo pitkällä kun olet huomannut että kaikki ei ole hyvin.

 

[Treenailija333]

Ei ne naisilla erotu paljoa paskaakaan natuna. Keskiverto genetiikalla vaikka treenaat koko elämän niin näytät tavikselta. Laita joku kuva netistä millainen kroppa tavoitteena niin tehdään heti alkuun selväksi voiko sellaisen naturaalina saavuttaa.

No tälläinen olisi unelma, mutta tiedän vaatii hemmetisti töitä. Ja tiedostan että tämä on vain kisakunto eli eivät näytä todellakaan ympärivuoden tältä.
Mutta pointti oli että alhainen rasvaprosentti ja lihakset erottuisi

Toki pelkään että kun ekaks kun hankitaan ne lihakset ja sitten cuttia, niin en pysty laittamaan laihduttamiselle stoppia ja päätyy sitten takas siihen anoreksian maailmaan…

 

[veijari]

Vähän pahat tavoitteet natuna kun noi on silikoonattu ja doupattu.
Ei siinä, nuorena pitääkin tähdätä taivaisiin niin sitten epäonnistuttuaan on silti pidemmällä
kuin joku joka tyytyi jo lähtökohtaisesti vähempään, kun siitä surkuttelusta sitten selviää niin onkin yhtäkkiä
tyytyväinen saavutettuihin tuloksiin!
Katoin tuolta toisesta threadista esimerkki ruoat ja tosi vähältä näyttää, suosittelen vaikka kananmunia ja tonnikalaa
välillä rahkojen sijaan niin tulee sitä kallisarvoista rasvaakin valioon, sillä ne hormonit pyörii.
Tilanteen huomioon ottaen en ees laskis mitään yksittäisiä omppuja ja pullia vaan vetelisin niitä vaikka useammankin
hedelmän päivässä ja kahvilla pullaa jos maistuu! Katso ekana rasvat ja prodet pohjalle kuntoon(2g prodea per painokilo ja minimissään 1g rasvaa, myös eläinrasvaa sitä hormonit haluaa) ja vedä päälle hiilareita niin ettei oo nälkä.
Ahmimiskohtauksia voisi ehkä yrittää rajoittaa tarkoituksellisella karkkipäivällä?
Paras apu tsykologin lisäksi olisi toki harrastekaveri jonka kanssa puhua, miettiä ja purkaa tilannetta jatkuvasti.
Muuten sanoisin vertaistuki mutta ei sen toisen tarvi kärsiä häiriöstä että siitä voi olla apua, jos on kärsinyt niin
se voi olla suuri voimavara, jos molemmat on tilanne päällä ns. niin sitä saattaa saada toisen retkahduksista itelle motivaatiota retkahtaa...

 

[Kojo Mika]

katso liitettä 239300katso liitettä 239301
No tälläinen olisi unelma, mutta tiedän vaatii hemmetisti töitä. Ja tiedostan että tämä on vain kisakunto eli eivät näytä todellakaan ympärivuoden tältä.
Mutta pointti oli että alhainen rasvaprosentti ja lihakset erottuisi

Toki pelkään että kun ekaks kun hankitaan ne lihakset ja sitten cuttia, niin en pysty laittamaan laihduttamiselle stoppia ja päätyy sitten takas siihen anoreksian maailmaan…

Mä taas sitä mieltä että noihin ei paljoo vaadita ainakaan treenin osalta. Silarit vaan ja safkat kuntoo

 

[Deleted member 96894]

Ymmärräthän, että olet harrastanut jotain asiaa vuoden, ja sua harmittaa kun et vielä näytä sen lajin ammattilaiselta? Vertaile mieluummin niihin vuoden salilla käyneisiin, tai mikä parempaa, omaan itseesi vuosi sitten. Jos katselet ympärillesi siellä salilla, todella monet näyttävät taviksilta, pitkäänkin salilla käyneet, koska tavalliselta näyttäminen on aika tavallista.

Ei lihaserottuvuuden tavoittelu tietenkään mitenkään väärin ole, mutta jos sun syöminen ja treenaaminen lähtee puhtaasti itsensä vertailusta tuollaisiin kuviin kuin laitoit, aiheutat itsellesi stressiä ja pettymyksiä ihan suotta. Ei sillä ettetkö joskus voisi näyttää tuolta jos haluat, mahdollisesti käytyäsi veitsen alla, mutta se ei tapahdu käden käänteessä.

 

[-Wolf-]

Syömishäiriö on mielestäni verrattavissa myös muihin addikitiosairauksiin. Kuten muissakin addiktiosairauksissa, se on aluksi jopa tarpeellinen henkilön selvitymiskeino. Lopulta siitä tulee muodostuu kuitenkin addiktio. Addiktiohan tarkoittaa sitä, että se hallitsee elämää.

Esimerkki syömishäiriön kehittymisestä voisi olla vaikkapa semmoinen, että henkilö ei tunne saavansa emotionaalista tukea muilta ihmisiltä. Terveellinen yhteys muihin ihmisiinhän on luonnollisin keino ihmisille saada hyvänolontunteita. Monesti tämä emotionaalinen vaillejääminen juontuu jo lapsuuden kodista, josta tarkemmin tarkasteltuna ovat puuttuneet rakkaus tai turva. Tai molemmat.

Hyviinkin ihmissuhteisiin liittyy pettymyksen tunteita, eikä niistä saatavaa hyvänolontunnetta voi tietenkään kukaan täysin hallita. Sen sijaan addiktiossa tämä hyvänolontunne on aina taattu. Hiilihydraattipitoisten ruokien syöminen nostaa takuulla verensokeria, jolla saavutetaan varmasti korkeista verensokereista tuleva tunnetila. Tästä syömishäiriöinen oppii, että hän voi tällä tavalla hallita omaa tunnetilaansa. Ja oksentamalla voi hallita imeytyvien kaloreiden määrää. Lopulta se on kuitenkin ihmisen sisälle kehittinyt addikti, joka todellisuudessa on hallinnassa.

Tilanne saattaa kehittyä pisteeseen, jossa syömisestä tulee muita ihmisiä tärkeämpi, koska muihin ihmisiin ei voi luottaa samalla tavalla kuin ruokaan.

Tämä addiktin ajatusmalli on jollain tapaa lapsenomainen, sillä henkilön resilienssi vastoinkäymisille saattaa olla tavanomaista alikehittyneempi. Henkilö jotenkin ajattelee, että elämän kuuluu olla pettymyksistä vapaata nautintoa.

Nämä pätevät mielestäni vähän muunneltuna esimerkiksi vaikka alkoholiin, peliriippuvuuteen tai seksiriippuvuuteen.

Yleensä myös addiktin maailmankuva on jollain tapaa vääristynyt, eikä luottamusta muihin ihmisiin ole kovinkaan paljon. Siksi myös avun hakeminen saattaa olla haastellista.

Mitä pidemmällä addiktio on, sitä suurempi on yleensä häpeä ja epätoivon tunne.

Se, että tunnistaa ongelman ja myöntää, ettei pysty hallitsemaan sitä, on hyvä ensiaskel toipumiseen.

Nämä kirjoitukset perustuvat omaan elämääni addiktina.