Olihan se kova levy. Pudotin Geneleceillä pari rundia iltapäivän ratoksi ja makustelin.
Huomaa, että sen useamman levyn syvissä vesissä uiskentelun jälkeen on vähän valoa tunnelin päässä eikä touhu ole läheskään niin synkkää. Kappalerakenteet on perinteisempiä ja biisit lyhempiä. Löytyy vähän liidikitaraakin ja Kotamäki käyttää enemmän puhdasta tulkintaa ja kärinää ja murinaa lähinnä tehokeinoina. Siihenhän se on vuosien varrella ollut koko ajan matkalla omasta halustaan, kun on kehittynyt laulajana. Akustisia tunnelmointeja, syntikkamaalailua ja rytmillä ja laahaavalla rumpukompilla kikkailua löytyy edelleen. Dan Lancasterin tuotanto on laadukasta ja massiivista. Biiseistä levyn avaava sinkkukolmikko kolahtaa kuin metrinen halko ja noiden lisäksi omia suosikkeja ovat November Dust, Charcoal Sky ja levyn päättävä nimiraita Shining.
Varmasti taas sellainen tilanne, että jos on rakastunut Swallow the Sunin ekaan levyyn niin ollaan hyvin kaukana siitä eikä välttämättä tykkää. Itse koen tuon matkana ja nyt ollaan sillä tässä pisteessä. Ja bändille tosiaan varmasti make it or break it viimeistään nyt, että jos tämä ilmaisu ei uppoa kansalle niin lyövät pian pillit pussiin.
www.instagram.com
