Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mikä helvetin idiootti jättää lapsen ulos pakkaseen, jonkun paikkavarauksen puutteen vuoksi? Ja tuollaiset saa toimia ohjaajina nuissa iltäpäiväkerhoissa? Saa kai sitä päätä käyttää muuhunkin kuin pipon kantamiseen pakkasilla.
Siis voi saatanan saatana mitä idiootteja! Miten helvetissä tuollaisten ihmisten annetaan olla missään tekemisissä lasten kanssa?! Ei sitten tullut mieleen esimerkiksi soittaa lapsen vanhemmille ja selvittää asiaa? Tai päästää sitä lasta nyt vittu yhdeksi kerraksi sisään, ettei tarvitse pakkasessa odotella yksin tuntikausia?! Voi perkeleen perkeleen helvetin perse! :curs::curs::curs:
Isokokoinen rottweiler hyökkäsi lauantai-iltana Porissa keski-ikäisen naisen ja hänen tiibetinspanielinsa kimppuun, kertoo Iltalehti. Välikohtaus sattui naisen ollessa kävelylenkillä Porin Söörmarkussa.
Porilainen Vappu Granholm huomasi irrallaan olleen mustan rottweilerin pyörätiellä noin 150 metrin päässä. Hän nappasi oman koiran syliinsä ja lähti kävelemään karkuun. Granholm ei ehtinyt kuitenkaan pakoon, vaan rottweiler hyökkäsi häneen takaapäin ja kaatoi Granholmin maahan.
Rottweiler yritti purra Granholmia ja hänen koiraansa kurkkuun, mutta ei onnistunut siinä.
- Se yritti selvästi tappaa, Granholm sanoo Iltalehden mukaan.
Granholm selvisi ensimmäisestä hyökkäyksestä ja onnistui nousemaan takaisin pystyyn. Rottweiler kaatoi hänet kuitenkin uudestaan maahan. Hän menetti otteensa sylissään olleesta tiibetinspanielista, minkä seurauksena pieni koira joutui rottweilerin hampaisiin.
Tilanne laukesi lopulta, kun naapurin mies tulitti repimään rottweilerin pois naisen ja tiibetinspanielin kimpusta. Granholm sai välikohtauksessa haavoja ja kolhuja ympäri vartaloaan. Tiibetinspanielin vatsasta löytyi puolestaan useita syviä puremajälkiä.
Rottweiler on melko isokokoinen ja hyvin vahvarakenteinen koira, joka tunnetaan varsin aggressiivisesta luonteestaan. Tämän takia se vaatii määrätietoisen ja tiukan koulutuksen. Rottweiler on väritykseltään lähes kokonaan musta.
Aggressiivinen luonne? Jonkin verran ollut rottiksia lähipiirissä ja naapureilla, että jos väitteellä on lainkaan totuuspohjaa, se perustuu juuri tuohon määrätietoiseen ja tiukkaan koulutukseen - tai siis sen puutteeseen ja omistajan saamattomuuteen. Mikään koira ei ole luonnostaan aggressiivinen ellei a) se ole sairas b) omistaja ole sairas. Koiran perusteellisen kouluttamisen yleisen tarpeen mukaisesti pitäisi olla sitä paitsi itsestäänselvyys jokaiselle omistajalle.http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1864274
Rottweiler on melko isokokoinen ja hyvin vahvarakenteinen koira, joka tunnetaan varsin aggressiivisesta luonteestaan. Tämän takia se vaatii määrätietoisen ja tiukan koulutuksen. Rottweiler on väritykseltään lähes kokonaan musta.
Lähes 200 suomalaista viruu sellissä ulkomailla
"Suomalainen joudutaan kuitenkin vain hyvin harvoin karkottamaan ulkomailta. Esimerkiksi toissa vuonna suomalainen kuitenkin karkotettiin Ruotsista terroriepäilyn vuoksi." Mikähän perunanenäistä Perus-Penttiä vaivaa?
Kyllähän tietyillä roduilla on enemmän metsästysviettiä tallella kuin jollain toisilla, mutta kirjoitusasu on kutakuinkin aina koirahyökkäysten kohdalla väistämättä sensaatiohakuisuuden huipentumaa. Mua vaan vituttaa entisenä koiranomistajana kaikki ne stereotypiat, mitä vastuuttomat kesäjournalistit suoltavat palstoille. Moni ei arvaakaan, kuinka paljon paskaa dobermannin ulkoiluttaja saa osakseen vastaantulijoilta, vaikka koira olisi paksun nahkaremmin päässä ja koiraa ei edes kiinnostaisi ohikulkevat puudelin hössöttäjät. Tyhmät ihmiset erikseen tietenkin, mutta mielikuvien ruokkiminen syyntakeettoman olion kohdalla on eettisesti kestämättömällä pohjalla. Koiran omistajaa tässäkin on syyttäminen, päinvastoin kuin koiran demonisointi.Marcus, Itse eroittelisin ihmisagressiivisuuden ja koira-agressiivisuuden toisistaan, koska esim. pitit,bulldog tyyppiset koirat saattaa olla koira-agressiivisia entisaikojen käyttötarkoituksen ja jalostuksen vuoksi,mutta ovat silti äärimmäisen ihmisrakkaita. Mitä tuohon uutiseen tulee niin kyllähän tuo muori käynnisti tuon rotikan jahtivietin lähtemällä karkuun koirasylissään. Mutta kun selvästi koira ei ollut omistajallaan hallinnassa niin oli vastuutonta pitää sitä vapaana. Itse en tule kävelytiellä pitämään koskaan omaa koiraani irti vaikka luottaisin koiraan hirveästi,koska mielestäni se on vastuutonta ja aina voi sattua jotain odottamatonta.
Kyllähän tietyillä roduilla on enemmän metsästysviettiä tallella kuin jollain toisilla, mutta kirjoitusasu on kutakuinkin aina koirahyökkäysten kohdalla väistämättä sensaatiohakuisuuden huipentumaa. Mua vaan vituttaa entisenä koiranomistajana kaikki ne stereotypiat, mitä vastuuttomat kesäjournalistit suoltavat palstoille. Moni ei arvaakaan, kuinka paljon paskaa dobermannin ulkoiluttaja saa osakseen vastaantulijoilta, vaikka koira olisi paksun nahkaremmin päässä ja koiraa ei edes kiinnostaisi ohikulkevat puudelin hössöttäjät. Tyhmät ihmiset erikseen tietenkin, mutta mielikuvien ruokkiminen syyntakeettoman olion kohdalla on eettisesti kestämättömällä pohjalla. Koiran omistajaa tässäkin on syyttäminen, päinvastoin kuin koiran demonisointi.
Minusta paras kohta oli tuo "Tilanne laukesi lopulta, kun naapurin mies tulitti repimään rottweilerin pois naisen ja tiibetinspanielin kimpusta."Paras kohta kirjoituksessa on tuo jälkimmäisin lause, joka kuvaa rodun ulkonäköä.