- Liittynyt
- 4.4.2005
- Viestejä
- 1 041
- Ikä
- 44
Juttelin parin työkaverin kanssa aiheesta, että onko heillä haaveita jostain tietynlaisesta työpaikasta. Kummallakin oli haaveita, mutta kumpikaan ei ollut suunnitellut, miten he käytännössä voisivat toteuttaa haaveensa työpaikan suhteen, eivätkä olleet tehneet mitään asian eteen. Minusta tuo tuntui hieman oudolta, koska itselläni on tavoite johon pyrin enemmän tai vähemmän tarkoituksella. En ole määritellyt itselleni mitään tarkkaa aikaa ja etenemispolkua, mutta yritän aina valita töissä sellaisia tehtäviä jotka auttavat tuon haaveen toteutumisessa. Monsteria tulee selailtua silloin tällöin ihan huvikseen, josta katselen mitä vaatimuksia milloinkin haavetyöhöni vaaditaan. Karkean arvion olen suunnitellut milloin voisin seuraavan kerran alkaa etsimään uutta työpaikkaa, mikäli nykyisestä ei löydy sopivaa hommaa jne.. Oma haavetyöni on johtotason tehtävä, mutta ei ole kuitenkaan mikään Microsoftin toimitusjohtaja tasoinen. Teoriassa muutaman vuoden kuluttua minulla pitäisi olla riittävästi kokemusta, jotta voisin hakea haavetyöhöni ja jopa saada se.
Minkälaisia suunnitelmia muilla on, vai työskentelettekö päivä kerrallaan? Monille työ on vain työ, jota tehdään niin kauan kun jaksetaan ja sitten kun ei enää jaksa, niin katsotaan muuta. Ihan ok tuokin, mutta itselleni ei sovi. Lisäksi, ainakin itseäni tällainen suunnittelu motivoi työskentelemään ja kehittymään.