ehec
VIP
- Liittynyt
- 7.6.2003
- Viestejä
- 3 850
Niinpä. Kun ne IMF:n herrat tulee rahoituskriisin räjähdettyä käsiin jututtamaan, niin niillä voi olla vähän tonninseteli-ilme jos selitämme heille, että leikattiin ensi vuoden sotemenoista niin reilusti, että ne nousevat vain miljardilla.Olisi kiva, jos olisi edes jotain rehellisyyden tynkää väitteissä. Menot nousee, julkinen sektori kasvanut OECD:n suurimmaksi ja budjettialijäämä taitaa olla yli EU:n sääntöjen (vaikkei niistä nyt ole ennenkään välitetty) ja samaan ihan kirkkain silmin väitetään, että on leikattu niin paljon ja on tiukka finanssikuri. Tämä on saman tason paskanpuhumista, kuin Trumpilla villeimpinä päivinä sen puhuessa jostain historiasta ihan mitä sattuu.
Esim. jos inflaatiokorjattuna käytetään vuosi vuodelta enemmän rahaa asiaan X, niin voiko silloin väittää, että asiasta X on leikattu? Jos ei voi, niin miksi tällaisia väitteitä esitetään jatkuvalla syötöllä? Jos voi, niin mitä merkitystä koko sanalla on? Tai kai minäkin voin sanoa, että tämä hallitus tai viime hallitus otti 100000000 miljardia uutta velkaa, tai tämän hallituksen aikana rakennettiin maailman korkein pilvenpiirtäjä Kajaaniin. Ei toki ottanut eikä rakennettu, mutta mitä sillä nyt on väliä, koska miksei tällaista voisi väittää?