Kalle Aaltonen kirjottaa taas hyvin facessa:
Suomessa on paljastunut jälleen laaja maahanmuuttajataustaisten nuorten tekemä ryöstö- ja pahoinpitelyvyyhti. Uhriksi on valikoitu sattumanvaraisia nuoria kantasuomalaisia.
Jopa 15-20 hengen mamuporukoita on käynyt etnisesti suomalaisten henkilöiden kimppuun. Uhreja on lyöty, potkittu, kaadettu maahan ja ryöstetty. Osassa tapauksista väkivalta on ollut erityisen raakaa ja nöyryyttävää. Uhrit on pakotettu riisuutumaan, heidän päälle on syljetty ja heiltä on vaadittu anteeksipyyntöjä sekä nöyryytetty muilla tavoin (epäilen ettei kaikkea ole kerrottu julkisuuteen) - suurin syy tähän kaikkeen on se, että he ovat etnisesti suomalaisia. Kaikki tämä on usein myös videoitu.
Somessa liikkuvien videoiden perusteella teot täyttävät usein kaikki rasistisen rikoksen piirteet, mutta koska uhrit ovat valkoihoisia suomalaisia poikia. Leikitään ettei tällä motiivilla ole mitään väliä.
Poliisi puhuu katujengeistä ja silmittömästä väkivallasta. Osa uhreista ei ole uskaltanut edes kertoa kokemastaan, koska pelkäävät kostotoimenpiteitä.
Tämä on todellista ja järjestelmällistä raakaa fyysistä väkivaltaa - siis sitä missä ei pahoitu vaan mieli ja tunnu vähän epämukavalta, vaan se nuori poika on usein löytyessään verilammikossa makaava verinen lihapala. Ja tätä on jatkunut Suomessa jo kymmeniä vuosia, mutta se on silti edelleen suomalaisessa mediassa pelkkä pakollinen pikku-uutinen - edes Soffe tai Iso-F ei pahoita näistä mieltään.
Samaan aikaan Suomi on elänyt viikon mittaista itseaiheutettua moraalista raatteentietä silmienvenyttelykuvista. Media on täyttynyt kommenteista, erikoislähetyksistä, pääkirjoituksista ja paheksunnasta - somessa kasuaali arkinen ahdistus on vaihtunut akuuttiin hyperventilaatioon. Poliitikot, toimittajat ja sinipäiset woke-undulaatit kilpailevat siitä kuka tuomitsee maahanmuuttajataustaisen parikymppisen missin ja pari tätä puolustanutta persua eniten. Jopa pääministeri pyytää anteeksi useilla kielillä kaikilta ja varmuudeksi myös muiltakin.
Mittasuhteet ovat minusta ns. täysin perseellään.
Kiinalaistaustainen Savonlinnan uusi kaupunginjohtaja rinnastaa silmienvenyttelyn jopa keskisormen näyttöön.
Jokainen joka on koskaan joutunut keskarin näytön kohteeksi, tietää ettei kyse ole ihan mitättömästä asiasta ja se jättää herkästi ihmismieleen syvät traumat - eikä tule väheksyä myöskään ns. drive by -keskarin näyttöä, jossa näkee kun jollekin muulle näytetään keskaria ja altistuu näin keskarille itse sivullisena uhrina. Se on paha paikka se - moni on jäänyt sille tielle. RIP

Silti, samaan aikaan kantasuomalaisiin kohdistuva brutaali katuväkivalta, nöyryytys ja alaikäisten jengien harjoittama raakuus jäävät lähes huomiotta.
Tämä ei ole sattumaa, vaan tietoinen valinta.
On turvallista paheksua kuvia ja eleitä. Ne eivät vaadi puhumaan oikeista ongelmista, eivät pakota puhumaan tekijöistä, näiden taustoista, epäonnistuneesta kotoutumisesta, siitä miksi julkiset tilat eivät ole enää turvallisia tai siitä keiden vuoksi olemme tässä tilanteessa?
Ketkä valitsivat tämän, eivätkä esimerkiksi Puolan mallia - niin Puolan, sen EU-maan joka on suurimpia taloudellisia hyötyjiä EU:sta, nopeiten kehittyviä talouksia EU:ssa ja jossa ei ole mitään näistä ongelmista mistä meillä ei haluta puhua. Sen maan, jonka päättäjät puhunut ylpeänä siitä, että laittavat Puolan edun kaiken muun edelle ja jonne ei tulla kolmipyörällä itärajan yli.
Suomessa symbolinen loukkaus on vakavampi asia kuin fyysinen väkivalta, riippuen tekijöistä ja uhreista. Moraalinen paheksunta kohdistuu eleisiin, ei todellisiin fyysisiin tekoihin. Huoli maineesta muiden silmissä ohittaa huolen suomalaisten turvallisuudesta
Kun silmienvenyttelyn kaltaiset eleet saavat enemmän huomiota kuin suomalaisten nuorten hakatuksi tuleminen, ongelma ei ole enää vain kaduilla. Ongelma on rakenteissa ja koko julkisessa keskustelussa.
Tämä kaksinaamaisuus ei suojele ketään - saatikka ole Suomen ja suomalaisten etujen mukaista. Se varmistaa ainoastaan sen, että todelliset uhrit jäävät jatkossakin yksin - ja että ongelmat pahenevat.
