• Supermass Nutrition SUPER WHEY ISOLATE, 650 g, Gingerbread -33%

Suomalainen politiikka

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja DayOne
  • Aloitettu Aloitettu
Politiikan tutkijalla on hieman herkästi laukalle lähtevä mielikuvitus ja tyylikkäät aasinsillat

– Kuinka moni enää uskaltaa lähteä politiikkaan Suomessa? Palonen kysyy.

– Toistaiseksi se on ollut meillä ei vain eliitin juttu vaan kenen tahansa vaikutusmahdollisuus omassa ympäristössään.
Palosen mukaan hyvinvointivaltio, tuloerojen tasaaminen ja esimerkiksi tasapuoliset kouluttautumismahdollisuudet ovat suojanneet Suomea radikalisoitumiselta ja poliittiselta väkivallalta.

– Minua huolestuttavat kauheasti leikkaukset ja esimerkiksi se, että kaksi kolmasosaa ylipistoon hakevista ei pääse sinne. Sitten ihmetellään, että eliitinvastaisuus nousee.
 
Supermass Nutrition GOOD NIGHT 1 kg Chocolate Dream -36%
Hyvin lähti laukalle. Varmaan 90% kansanedustajista, kaikki ministerit ja presidentti tuomitsi poliittisen väkivallan jämäkästi. Sit tekijä onkin joku taparikollinen luuseri, joka ei varmaan tiedä edes kuka Kiuru on 😄 Helsinki ilman natseja -jengin riehuessa tuomittiin heidän raivonsa kohteeksi rohjenneet itsenäisyyden juhlijat. Miten minusta tuntuu, että ollaan menossa vain hullumpaan suuntaan. Toivottavasti Trumpin kaudella woke kuolee jenkeissä ja se läikkysi edes vähän tännekin.
 
"woke kuolisi jenkeissä"

Tätä kyllä toivoo ja siksi jenkit kiinnostaa koska tuntuu olevan ainoa mikä voisi positiivisesti vaikuttaa meihinkin, koska omat ei siihen pysty/halua.
Ainakin tuo firmojen ja viihteen DEI paska tarvis saada naurunalaiseksi asap.
 
Hetkonen? entinen kiusattu?

Joo todellakin olimme kiusattuja korona-aikaan ja laiton syrjintä ei ole koskaan mukavaa/hyväksyttävää. Tuo tapahtui.

Vai mitä ihmettä oikein tarkoitat "entinen kiusattu"??
Toivon todella ettei esim. se että olisi joskus kouluaikaan ollut vaikka koulukiusattu ole joku status millä koitat lytätä ihmisiä vai tarkoitatko työpaikkakiusattua?
Vai mitä ihmettä tarkoitat tai mitä tuo edes tarkoittaa ihan näin mielenkiinnosta, koska kuulostaa melkoisen sekopäiseltä asetelmalta mitä tarjoat.
Etkös sen jo kerran myöntänyt että kouluaikaan olit heikko ja jouduit kiusatuksi?
Ja työpaikkakiusaamisesta mainittaessa kerroit ettei sille sinun kiusaamiselle saa nauraa?

On vaan uskomattoman säälittävää miten ihminen voi viettää joka ikinen päivä, suurimman osan ajasta keskustelufoorumilla 😅 Siis mitä helvettiä? Katso nyt noita sun statseja

Ei perhettä, ei työtä, ei koulua?
 
"Etkös sen jo kerran myöntänyt että kouluaikaan olit heikko ja jouduit kiusatuksi?"

En mä tuollaista ole kirjoittanut, mutta vaikka olisin tai joku olisi niin???
Tämä rooster siis pisteyttää ihmisiä tuollaisilla statuksilla... Täytyy myöntää että löytyi taas uusia pohjia ihmisten surkeuteen.
Tämä rooster ilakoi siis koulu ja työpaikkakiusattujen kohtaloista ja ne jotenkin liittyy nyt siihen ettei kestä foorumilla olevia kirjoituksia...
huh huh

No ehkä saat sinäkin apua ongelmiisi, mutta ne tarvis itse ensin tajuta, mutta katteleppa ensin sinne peiliin ja mieti elämääsi.
 
Kiurun väitetystä pahoinpitelystä epäilty on saatu kiinni.

Mahtoiko kyseessä olla oikea miehen nyrkinisku kasvoihin kuten media väittää vai onko tässä samanalainen tilanne kun Sipilä kertoi että "häntä lyötiin ihan kunnolla":

View: https://www.youtube.com/watch?v=eBnOHT-2pG0

Toivottavasti lehdistö löytää videon tapahtuneesta.

Mm. Stubb on toivonut ihmisten laajasti tuomitsevan poliittisen väkivallan, vaikkei hänellä ole syytä uskoa että väitetty väkivallanteko oli poliittisesti latautunut.
Jos pahoinpitely todella tapahtui, voisin kuvitella sen johtuvan vaikkapa Kiurun johtamista laittomista koronatoimista jotka aiheuttivat mittaamatonta inhimillistä kärsimystä.
 
Herroilla ja narreilla on hätä, kun ovat tottuneet ettei vastuuta ole mistään.
Toki täysin mahdollista ettei tähän liity edes mikään agenda vaan perus city random menoa, mutta vaikka liittyisi niin herrat ja narrit voisivat kanssa katsoa peiliin vaikka se lisko siellä onkin... Ehkä silti osa löytäisi sen ihmisenkin sieltä vielä.
 
Tässä töitä tehdessä jää monesti telkka muijalta päälle olkkariin ja mikä ihme että joka aamu tuntuu olevan tätä narinaa.

"mihin suomi tarvitsee jalkaväkimiinoja"
"mitä jos joku siviili kävelee rajalla miinaan"
"mitä jos ukrainassa tulee rauha tarvitaanko miinoja enää"
"miinat on aiheuttaa niin paljon vahinkoa maailmalla sotien jälkeenkin"
"miks miks miks"

Mikä vitun hätä miinoissakin on? Olisi vissiin liian tehokkaita PV:n käyttöön. Jos on puolustusvoimat niin silloin KAIKKI TEHOKKAAT keinot on oltava käytössä eikä mikään nigerian albiino henkilön miinan kävely siellä vallinneen 100v sisällisodan vuoksi liity meihin mitenkään eikä tule liittymään.
 
Oikeistohallitus tekee päinvastoin kuin ennen vaaleja puhuttiin.

Suomalaisten verotus nousee ennätyskireälle tasolle​

Suomalaisten entisestäänkin kireä verotus kiristyy jälleen vuodenvaihteessa. Keskituloinen palkansaaja maksaa ensi vuonna tuloistaan ja kulutuksestaan enemmän veroa kuin kertaakaan viimeisten kymmenen vuoden aikana, selviää EVAn Verokoneen laskelmista.

Oikeistohallitus tekee päinvastoin kuin ennen vaaleja puhuttiin.
Saattaapi persujen kannatus valua melko alas. Ei siksi, että olisi leikattu liikaa, vaan siksi, ettei leikattu riittävästi ja korotetaan veroja. Sinänsä kokoomuksenhan se pitäisi ottaa osumaa näistä veronkorotuksista mutta luulen, että Orpo onnistuu hiljaisena (ja fiksuna) miehenä lymyilemään poissa parrasvaloista ja Purra iskostuu ihmisten mieleen vastuullisena kaikessa talouspolitiikan pahasta.

Hyvä kuitenkin että olivat edes yhden kauden hallituksessa kun mielestäni ovat saaneet läpi varsin hyviä tiukennuksia maahanmuuttoon ja kansalaisuuden saamiseen, sekä nyt ovat kiristämässä rikoslakiakin. Nuo ei olisi toteutuneet millään muulla hallituskokoonpanolla.
 
Nimenomaan tämän hallituksen talouspolitiikkaa Suomen kilpailukyvyn kannalta on ollut se suurin pettymys tai melkeinpä samalla myös ainoa pettymys mutta koska sen tärkeys on prio 1 tällä hetkellä niin en voi hattua nostaa. Sosilismi on Suomessa nähtävästi vaan liian syvällä rakenteissa. Tuskin Suomi enää tästä voittajaksi nousee. Tarvittaisiin joku Nallen tapainen henkilö ja sille riittävät valtuudet tehdä kovia päätöksiä.
 
M-Nutrition Pure Creatine 300 g -30%
Saattaapi persujen kannatus valua melko alas. Ei siksi, että olisi leikattu liikaa, vaan siksi, ettei leikattu riittävästi ja korotetaan veroja. Sinänsä kokoomuksenhan se pitäisi ottaa osumaa näistä veronkorotuksista mutta luulen, että Orpo onnistuu hiljaisena (ja fiksuna) miehenä lymyilemään poissa parrasvaloista ja Purra iskostuu ihmisten mieleen vastuullisena kaikessa talouspolitiikan pahasta.

Näin minäkin haluaisin uskoa, mutta ei valitettavasti taida pitää paikkaansa. Toki on aina mahdollista, että persujen leikkausten vähyyteen tyytymättömät eivät (galluppien mukaan) äänestä nyt ketään ja sitten muiden puolueiden aktiivisuus olisi noussut sopivassa suhteessa, mutta vähän kaukaa haettua. Jos katsoo "suuria puolueita" https://yle.fi/a/74-20129234:

1734424645538.webp

Niin vaalien jälkeen Kokoomuksen kannatus on laskenut 2,0 %:ia ja Kepu noussut 2,0 %:ia. Persujen kannatus on laskenut 5,0 %:ia ja ja SDP noussut 4,1 %. Silmämääräisesti trendit menevät vielä jokseenkin samalla kulmakertoimella, eli kyllä se nyt vaan näyttää siltä, että persujen äänestäjät ovat palanneet tältä osin demareiksi ja kokkareet kepuiksi. Väitän, että nämä siirtymiset eivät selity sillä, että hallitus on leikannut liian vähän, vaan kyllä tämä näyttää siltä, että: "Leikkasitte minulta ja nuo lupasivat, että eivät leikkaa, niin äänestän niitä!" Katsotaan sitten, että miltä vaaleissa näyttää, mutta ei tosiaan pidempi trendi, eli ei mikään yksittäisen mittauksen anomalia.
 
Paha sanoa joo. Persut nyt ovat toki aina eduskuntavaalien välissä olleet horroksessa, mutta kyl toi tän hetkinen lasku johtuu muustakin. Olin itse käsityksessä, että leikkausten kohteena olijat olisivat jo ajettu poijjes kannattajakunnasta, tai sitten ne ovat niin maahanmuuttokriittisiä rassisteja, että eivät vaihda puoluettaan vaikka leikkaukset vähän kirvelisivätkin (ehkä olin väärässä). Demarit ja vassukat kisaavat kyllä samoista äänestäjistä, niitä kun vertaa niin demareiden huiput osuu vassukoiden kuoppiin. Li:n lähtö europarlamenttiin voi johtaa demareiden kovaan tulokseen osaltaan. Seuraava hallitus SDP, KOK, Kepu kokojärjestyksessä... ja aikaan saadaan vielä vähemmän kuin nyt :)
1734426816421.webp
 
Saattaapi persujen kannatus valua melko alas. Ei siksi, että olisi leikattu liikaa, vaan siksi, ettei leikattu riittävästi ja korotetaan veroja. Sinänsä kokoomuksenhan se pitäisi ottaa osumaa näistä veronkorotuksista mutta luulen, että Orpo onnistuu hiljaisena (ja fiksuna) miehenä lymyilemään poissa parrasvaloista ja Purra iskostuu ihmisten mieleen vastuullisena kaikessa talouspolitiikan pahasta.

Hyvä kuitenkin että olivat edes yhden kauden hallituksessa kun mielestäni ovat saaneet läpi varsin hyviä tiukennuksia maahanmuuttoon ja kansalaisuuden saamiseen, sekä nyt ovat kiristämässä rikoslakiakin. Nuo ei olisi toteutuneet millään muulla hallituskokoonpanolla.

Pahinta on, että ei ole vaihtoehtoja ja persuja ja kokkareita on pakko äänestää edelleen. Kuten aikaisemmin on nähty vihreiden, demareiden yms. varjobudjeteista, niin he nostaisivat veroja ja lisäisivät sääntelyä entisestään.
 
Ei ole pakko äänestää paitsi valtion palkkalistalla olevan hybridibotti SIC-:n.

Järkevä tajuaisi viimeistään nyt ettei vaalit ole oikeita ja että elämme kommunismismissa.
 
Back
Ylös Bottom