sparri-/ottelupelko

[ryökäle]

Eräs vanha valmentajani oli "vanhaa koulukuntaa", ikää oli siis tuonne 65 vuoden yli. Jälkeenpäin, kokemuksen karttuessa oon huomannut, että hänen opettamansa treenimetodit onkin paljon parempia (lue: nykyaikaisempia) kuin mitä monessa muussa lajissa oon huomannut.Ilmeisesti 40 vuoden valmentajakokemus on kova juttu.

Mua ei ikinä ole vaivannut ottelupelko, kumma kyllä, itse alunperin menin nyrkkeilyssä kys. valmentajalta kyselemään että koska pääsen kehään, eikä pelkoa kehittynyt vaikka myöhemmin otin matsia suomen huippujen kanssa. Kai se on sitä jääräpäistä luonnetta.

Näin pitkään kun treenaa, tulee väkisin vastaan ihmisiä, jotka pelkäävät vastustajan iskuja. Parissa tapauksessa auttoi, kun itse kevensin kontaktia, ja pyysin vastustajaa hyökkäämään täysillä päälle useamman kerran. Siitä pikkuhiljaa koventaa kontaktia ajan myötä, kun pelko häviää. Ei siinä kovin pitkään mene, korkeintaan viikkoja.

Sama pätee lajissa kuin lajissa, antaa aloittelijalle vähän onnistumisen iloa, pysyy treenimotivaatio korkealla, eikä ottelupelko pääse kehittymään.

sepä se ku en oo enää alottelija.kerkesin ennen taukoa reenaamaan about 4 vuotta.sillo ei ollu peloista tietookaan, vaikka oli kunnia päästä sparrailemaan niin suomen kun maailman huippujen kanssa.
Kai ne pelot mun kohdalla johtuu epävarmuudesta ja turhautumisesta.tauon jälkeen ei o tekniikka, ottelusilmä sun muu ihan samaa luokkaa mitä se oli ennen taukoa.

 

[Funky]

Itselläni tuli sparratessa vastaan kundi, joka oli jo ilmeisesti vetänyt pitempään reeniä.
Hän neuvoi ihan kiitettävästi ja opasti aina välillä, mutta samalla pisti mm. suoria ihan kunnolla perille. Aina kun sain vedettyä jonkun hyvä torjunta/vasta hyökkäys setin, niin hän kehui. Tästä sain erittäin hyvän fiiliksen, vaikkakin kaveri pisti turpaan ihan kunnolla. Eli ei tullut sellaista "olen aivan syvältä" fiilistä.

 

[ipana]

Itselläni tuli sparratessa vastaan kundi, joka oli jo ilmeisesti vetänyt pitempään reeniä.
Hän neuvoi ihan kiitettävästi ja opasti aina välillä, mutta samalla pisti mm. suoria ihan kunnolla perille. Aina kun sain vedettyä jonkun hyvä torjunta/vasta hyökkäys setin, niin hän kehui. Tästä sain erittäin hyvän fiiliksen, vaikkakin kaveri pisti turpaan ihan kunnolla. Eli ei tullut sellaista "olen aivan syvältä" fiilistä.

Näin juuri, on hyvä muistaa myös antaa positiivista palautetta ja kannustaa sparrikavereita. Yhtä tärkeää on myös korjata virheitä esim "kädet ylös, leuka alas jne."
Kyllä sitä aina sen verta pystyy hammasuojienkin kanssa kirjaimellisesti lässyttämään.

 

[Wintikka]

Itsellä on kyllä hyvin asiat sparrin suhteen. Olen sparranut kahta mua selvästi parempaa vastaan ja ne ottelee aina aavistuksen mun tason ylpuolella. Eli kun paremmilla on EGO hallussa, niin ei pitäs tulla ongelmia.
En tiedä, kuinka yleistä on seuroissa, että joku haluaa päteä alistamalla huonompaa sparrissa........

 

[ilmari]

Sama pätee lajissa kuin lajissa, antaa aloittelijalle vähän onnistumisen iloa, pysyy treenimotivaatio korkealla, eikä ottelupelko pääse kehittymään.

Aloittelijoiden sparripelko on asia erikseen. Mun tapauksessa sparripelko ei johtanut kaikkien otteluiden häviämiseen vaan vain melkoiseen suoritustason putoamiseen. Taustaa oli jo sellainen 8 vuotta kamppailulajeista ja ottelukokemusta monta vuotta, mukana myös näyttäviä häviöitä ;). Sparripelon kehittyminen on monimutkaisempi juttu eikä aloittelijan tapauksessa voi puhua sparri-/ottelupeloista, mikäli ei ole edes ottelukokemusta.

 

[aidan]

En nyt mene sanomaan että he pakolla niin tekevät, vaan tuskin sitä sparria saa kevennettyä. Varsinkaan vastustajan puolelta. En usko siihen. Mutta en sano myöskään ketään valmentajaa...

Ai se vika oli kuitenkin vastustajissa, ookei... Olisi ehkä parempi olla hiljaa jos perusteet valmentajien haukkumiseen on tuota luokkaa. Lahdesta kun löytyy todella hyviä nyrkkeilyvalmentajia. Tuollaiselle yleistävälle mustamaalaukselle ei siis ole pohjaa.

Alkuperäiseen kysymykseen:
Itsellä on joskus pientä sparri-/ottelupelkoa, erityisesti jos on tiedossa, että vastus on itseä taitavampi tai kovaiskuisempi. Mutta kyllä se menee ohi ajan myötä kun vain jaksaa treenata kovempaa. Ja itseluottamus paranee.
Mutta jos kisoissa alkaa usko omiin taitoihin horjua, niin asiat ovat vielä huonommin. Yhdessä turnauksessa hävisin välierämatsini keskeytyksellä ja seuraavana päivänä oli vielä kuitenkin oteltava pronssista. Tuohon matsiin oli hivenen vaikeaa lähteä kun itseluottamus oli edellisessä saanut pahoja kolhuja.

_

 

[NP]

Ai se vika oli kuitenkin vastustajissa, ookei... Olisi ehkä parempi olla hiljaa jos perusteet valmentajien haukkumiseen on tuota luokkaa. Lahdesta kun löytyy todella hyviä nyrkkeilyvalmentajia. Tuollaiselle yleistävälle mustamaalaukselle ei siis ole pohjaa.

ns. oma kokemus sanoo, mutta siinä myös vastustaja on vaikuttanut asiaan. Ei herneitä nenään, Lahdessa opetetaan huippunyrkkeilyä, sen sanoo tilastot amatööritilastoissa.

 

[uzbatah]

Ekat kaks vuotta meni ilman mitään sen kummempia mut sit pari matsia muutti tilanteen aika täysin, tässä on mun versio :
Mulla toi ottelupelko tuli liiasta varovaisuudest ja vastustajien yliarvioimisesta. Tuli sit vielä lohduks turpajuhlat yheltä isommalta kaverilta niin siinähän sitä oltiin, olin sillon vielä aika nuori (parhaassa murrosiässä) niin se teki ihmeitä itseluottamukselle. Ei siinä mitään muuta kun sparraukset meni uiduralleen aika pitkään kunnes yks vanhempi kaveri innostu matsaan mun kans, alkuun se otti vähän rennommin ja sit rupes ottaan aina vähän kovempaa, siitä se lähti. Matsit taas suju ja ei niin enää hätkähtäny vaikka huonosti kävikin.
Mun mielipide on se että välillä pitääkin olla niin kova vastus et tosiaan tulee omiin ja osaa ottaa turpaan eikä säikähdä kun päässä kolisee tavallista enemmän. Kasvattaa kummasti luonnetta, jaksaa yrittää enemmän oman tasosia vastaan, saa ainakin vähän lisää tavotteita (kosto on suloinen;) ja samalla voi oppia vastustajalta jotain uutta. :kippis1:

 

[Chd]

Mä aloin ainakin karttaa noita jalkoja ja käsiä aika hyvin kun tuli mono päin näköä aika kovaa vuos sitten ekoissa otteluissa (meni leuka jotenkin rikki yms.), pikkuhiljaa saa itseluottamusta takasin tässä ja joka kerta ku pääsen sparraamaan ni menee aina paremmin. :thumbs: