Seuraava matkakohteenne?

Maaliskuun lopulla Perú, vihdoinkin näkee Machu Picchun. Samalla reissulla Bolivia.
 
Kesäkuussa:

Olin hieman suunnitellut Wienin reissua joko yksin tai äitin kanssa syyskuuksi (tai sinne nurkille)...
...Saas nähdä mitä tästä vielä tulee...

Lauantaiaamuna lähtee lentokone Oulusta Wieniin. Äitin kans siellä 3 vuorokautta ja siitä Bratislavaan sooloilemaan kahdeksi vuorokaudeksi. Tää reissu tulee just sopivaan väliin. Viime reissusta on jo aikaa, koulukin taukoaa sopivasti kuukaudeksi ja ehtii vielä jouluksi kotiin.

Vaikka kyseessä yhteensä vain 5 vuorokauden reissu, niin ehtiipä siinä silti syödä vatsan täyteen herkkuruoista moneen kertaan ja pelata live-pokeria yms.

Vielä kun vain sataisi lunta Wieniin, niin olisihan siellä varmasti hienoa.
 
Ens viikolla Lontooseen muutaman päivän turistimatka, uunnavuonna Moskova ja samassa syssyssä alkuvuodesta Pietari sekä Viipuri.

Keväällä olisi suunnitelmissa seikkailla itänaapurissa hieman enemmän, esimerkiksi Etelä-Venäjällä sijaitsevat Volgograd (ex-Stalingrad) sekä Sochi kiinnostais. Keväällä tiedossa myös pienellä varauksella reissut Serbiaan ja Tanskaan, mahdollisesti myös jossakin vaiheessa Ukrainaan.
 
Olen yrittänyt löytää sellaista matkakohdetta, jossa olisi hyvät saumat päästä kokemaan mahdollisimman kovia myrskyjä (ehkä jopa taifuunin tasoa) mahdollisimman usein ja mielellään meren rannalla. Kyseessä pitäisi kuitenkin olla ns. sivistysvaltio, josta löytyy hyvät hotellit ym.

Sinänsä ilmastolla ei muuten mitään väliä eli voi olla kylmä tai kuuma.

Jostain kumman syystä tällainen haave on ollut ihan pikkunassikasta asti eikä se ole iänkään mukana kuollut pois.

Jos jollain on heittää vinkkejä niin antakaahan palaa...
 
Keräilen tällä hetkellä rahaa Australian reissua varten.

Haluaisin päästä sinne vaihtoon, mutta en tiedä pääsenkö. Hakijoita on paljon ja vain pari ihmistä valitaan vuodessa. Ehkä saan kikkailtua itseni sinne jotain muuta kautta kuin koulun avustuksella.:rolleyes: Jos ei muuten onnistu, niin säästän rahaa parin vuoden ajan opiskelujen ohessa ja teen sinne useamman viikon matkan. :)
 
Maaliskuussa ois tarkotus lähtee viikoks Hong Kongiin ja siitä sitten toinen viikko Filippiineillä, todennäköisesti Cebuun. Kova kuumotus nyt jo :)
 
toinen viikko Filippiineillä, todennäköisesti Cebuun. Kova kuumotus nyt jo :)

Cebu Cityssä suosittelen Diplomat hotellia, käy Downtownissa valosaan aikaan. Argao 100km etelään Cebu Citystä kiva rauhallinen paikka jossa paljon n. 1000p/yö resortteja. Cebun saaren pohjoisosas Malapascua niminen tietön pikku saari jonne pääsee bussilla kivasti ja loppumatka veneellä.
 
Kukaan käyny Sisiliassa, onko millanen lomapaikka? Vai osataanko niin alhaalla edes englantia?
 
Joo, viimeksi uhosin Floridaa ja vaikka mitä mutta raksallahan se aika meni. Nyt Viking Linellä ipanoiden kanssa Stokikseen tammikuun lopussa. Tomi Björckin menu 49 eskoo laivalla. Odotukset korkealla.
 
Cebu Cityssä suosittelen Diplomat hotellia, käy Downtownissa valosaan aikaan. Argao 100km etelään Cebu Citystä kiva rauhallinen paikka jossa paljon n. 1000p/yö resortteja. Cebun saaren pohjoisosas Malapascua niminen tietön pikku saari jonne pääsee bussilla kivasti ja loppumatka veneellä.
Kiitos! :)
 
Joo, viimeksi uhosin Floridaa ja vaikka mitä mutta raksallahan se aika meni. Nyt Viking Linellä ipanoiden kanssa Stokikseen tammikuun lopussa. Tomi Björckin menu 49 eskoo laivalla. Odotukset korkealla.
Neuvostoliitto buukkas saman reissun, eli tosta kehkeytykin sit A-luokan kimpparisteily.
 
Back
Ylös Bottom