Seuraava matkakohteenne?

Reissatkaa ihmiset riittävästi, kyllä haudassa ehtii levätä.

Nimenomaan. Itsella olis kova kutina lahtea kaymaan Japanissa. Velaks menis reissu, mutta on noita ennenkin velaks tehty ja maksettu sen suuremmitta vitutuksitta pois - ei oo yksikaan reissu viela kaduttanut. Toivottavasti marraskuun tienoilla paasen kyseiseen maahan tutustumaan...
 
Lokakuussa Haniaan Kreikkaan. Siellä odottaa 4.5 tähden hotelli puolihoidolla.:hyvä:
 
Nyt alkaa matkasuunnitelma pikkuhiljaa hahmottua. Eli ensiksi lento Bangkokiin 23.9.08, jossa johonkin kivaan hotelliin pariksi päiväksi karistelemaan matkaväsymystä. Siitä sitten Kuala Lumpuriin vajaaksi viikoksi, jonka jälkeen kaupunkikiintiö alkaa alkumatkan osalta olla aika täynnä. Suuntana siis Malesian jälkeen Bali, jonne pitäisi könytä lokakuun alussa. Frendit lentää sinne suoraan Suomesta, joten tuttuja menen tapaamaan. Surffausta olis tarkotus myös kokeilla. Ihan vaan tsillausta lähden kuitenkin hakemaan noin kuukauden verran, mitä siellä ajattelin olla. Takaisin olisi tarkotus tulla Suomeen vasta marraskuun lopussa, joten loppuloman ohjelma on vielä vähän avoin. Mutta eiköhän se siitä vielä muotoudu.

Toisaalta ei tekis mieli liikaa suunnitella, mutta viisumijuttujen yms. takia, on pakko vähän pläänata. Kun en missään yli kuukautta kuitenkaan ole, helpoin tapa päästä maahan taitaa olla se, että ostaa etukäteen lentoliput kyseisestä maasta pois siihen kuukauden sisään. Ja toi taas tarkoittaa, että suunniteltava on.
 
Suomi. 17.9.2008 reilu viikko dokaamista :jahas: Mä juon koko Jumbon Alkon Hartwall (GIN) lonkerovaraston tyhjäks!
Sitten Octoberfesteille :kippis1:
 
Suomi. 17.9.2008 reilu viikko dokaamista :jahas: Mä juon koko Jumbon Alkon lonkerovaraston tyhjäks!
Sitten Octoberfesteille :kippis1:
Tilataksilla suoraan kentältä Alkoon?
 
Koh Chang maaliskuussa. Puoli vuotta vielä:jahas:
 
Tarvitsen pientä neuvoa ja vinkkejä matkakohteesta!
Eli syyskuun lopussa on vähän yli viikon vapaa töistä, tarkemmin siis 23.9.-3.10. ja tarkoitus olisi lähteä jollekin suht edulliselle viikon matkalle mutta minne?

Vaatimukset olisivat lähinnä vain aurinkoa, lämpöä ja hauskaa meninkiä, mutta missä näitä löytäisi tähän ajankohtaan? Bulgaria ilmeisesti jo viileä ja paikat kiinni?

Asiasta tietävät tarvitsen apuanne!
 
Marraskuussa ollaan lähössä 8 viikoksi kiertelemään Malesiaan ja Thaimaaseen! :haart: Kambodžaankin himottais lähteä, mutta saas nyt nähä miten aika ja rahat riittää.. Mieluummin näkee pari paikkaa kunnolla kuin että juoksis kauheella kiireellä maasta toiseen :D
 
Hollanti (Amsterdam) 9.10-13.10. Juusto- ja puukenkävarastojen täydennys :david:.
 
Back
Ylös Bottom