- Liittynyt
- 8.1.2008
- Viestejä
- 426
No niin. Aikaisemmin vuosien varrella on tullut vaihtelevasti treenailtua ja nyt vaatimattoman 5 vuoden toimistomuotoisen täyslevon jälkeen tuli aiheelliseksi alkaa taas aktivoitumaan. Käytännössä lähtötaso on ollut siis niin matala, että treeni lähti enemmänkin kuntoutusluontoisesti ja hyvin varovaisesti liikkeelle, koska esimerkiksi polvet eivät kestäneet enää hölkkäämistä, eikä ranteet punnertamista. 
Nyt, reilun 3 kuukauden jälkeen, valo tunnelin päässä on kirkastunut (yllättävänkin) huomattavasti ja nyt kykenee jo hölkkäämään 5+ kilometriä yhtäjaksoisesti ja treeni on lähtenyt varsin hyvin tuloksin käyntiin. Olen vedellyt muun heilumisen ohella paljon leukoja sekä renkaissa (toimistolla), että tangossa (kotona) ja 70-kiloisena kaverina maksimi alkaa olla 14 leuan luokkaa. Treeni on koostunut yksistään kehonpainotreenistä ja leuanvetoa (+köysikiipeilyä ja seinäkiipeilyä) olen hieman painottanut muun ohi koska tavoitteena olisi saavuttaa kesän loppuun mennessä 25 leukaa.
Olen joskus aikaisemminkin kärsinyt samasta vaivasta treenin ohessa, eli kainaloiden takaosassa alkaa tuntumaan sellaista ärtyneen tuntuista, hieman polttavaa kipuilua joka tuntuu jatkuvasti. Mitä raskaampaa settiä tekee, niin sitä rajummaksi polttelu äityy ja sitten ollaankin taas pari viikkoa tekemättä selkää. Alkujaan ajattelin, että kyseessä olisi joku selkälihaksen tms. kiinnityspiste, mutta pikaisesti anatomiaa äsken tarkasteltuani kipuilu osuu todella hyvin teres minorin alueelle. Juuri nyt on ihan oireeton kun saunassa hieman venyttelin tuota seutua, joka tuntuisi olevan aika helppoa. Yksi tapa on esimerkiksi seistä T-asennossa, laittaa peukalot kiinni etuolkalihaksiin ja tavallaan kääntää hieman olkapäitä eteenpäin. Venytys on melkoinen ja osuu aika lailla juuri mihin pitääkin. Tehostuu entisestään kun kyynerpäitä alkaa työntämään eteepäin.
Kysymys nyt kuuluukin onko vaiva tuttu? Miten sen kanssa kannattaisi toimia? Venyttely nyt ainakin on settilistalla tästä illasta eteenpäin (ja lämmittely on tietysti selviö) mutta onko muita vinkkejä kipuilun välttämiseksi?