Rich Piana

Kehitysvammaisuus, sokeus, kuurosokeus, mykkäsokeus, normaali kusipäisyys, feminismi, mikään näistä vajavaisuuksista ei oikeuta ketään käyttäytymään kuin kusipää. Jos käyttäytyy kuin runkkari, voi saada joskus takaisin, se miten takaisin annetaan, on sitten tekijästä kiinni. Sitä saa mitä tilaa.
 
Sekin on kyllä tavallaan hassua, että kun on "saavutettu" jonkinsortin vajakin mandaatti ni sen jälkeen kaikenlainen perseily onki sallittua, korkeintaan sormea sais heristää. Onhan toki suurinosa vammasista varmaankin suhtkoht stabiileja, eli en nyt halua yleistää.
 
Siis totta kai perseilevät vammaiset pitäisi laittaa johonkin hoitoon, ei siitä ole epäilystä, mutta täytyy ymmärtää, että samalla tavalla kuin lapset, niin ei monet kehitysvammaiset edes ymmärrä tekojensa seurauksia. Genova vaikuttaa semi normaalilta, joten vaikea sanoa mikä hän on oikeasti miehiään.
 
Työni puolesta vuosia sitten jouduin tekemisiin monesti saman vajaaälyisen nuoren miehen kanssa, joka löi useilla eri kerroilla vastaankulkevia naisia nyrkillä päähän tai sylki näiden päälle. Ja aina oli kyseessä sattumanvarainen nainen. Joka kerta kun tää kundi näkyi työpaikallani, niin jompikumpi noista vaihtoehdoista kävi toteen. Ei siinä paljoa kiinniotot ja poliiseilta tulleet nuhtelut vaikuttaneet.. Lopulta luin uutisen kun joku oli mennyt metrossa slap boxia pidemmälle: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000466681.html

Ei tämän jälkeen enää kyseistä tyyppiä töissä näkynyt.
vittu mitää ääliöitä tuonkin kyseisen tapauksen lähiomaiset ovat. Tiesivät ihan varmasti, että vajakkipoika käyttäytyy tuolla tavalla ja lyö randomeja naisia nyrkillä päähän, mutta antoivat silti sen apinan kulkea vapaana ihmisten joukossa terrorisoimassa. Jonnekin suljetullehan tuo olis kuulunut edesottamustensa perusteella. Mutta ei, vaapalle jalalle vaan huitomaan tyttöjä nyrkillä päähän?! Noh, siitä sai apina ansionsa mukaan pamppua niskaan.
 
Ainakin sen devinphysique(?) mutsia joku Jasonin pisstrooperi oli uhannu joo. Blaha on kanssa aika paljon häröillyt esim Nörttönille. Mut onhan toi jenkkien youtube-trollaaminen aika kummaa puuhaa...
 
Kehitysvammaisuus, sokeus, kuurosokeus, mykkäsokeus, normaali kusipäisyys, feminismi, mikään näistä vajavaisuuksista ei oikeuta ketään käyttäytymään kuin kusipää. Jos käyttäytyy kuin runkkari, voi saada joskus takaisin, se miten takaisin annetaan, on sitten tekijästä kiinni. Sitä saa mitä tilaa.

En tiedä trollaatko, mutta tavallisen ihmisen ja kehitysvammasta kärsivän eron pitäisi olla siinä, että ns. "tavallinen" ihminen näkee asiat pikkuisen isommassa perspektiivissä. Muita ei saa uhata, se on selvä taustasta riippumatta. Fiksu ihminen ottaa sitten vaikka yhteyttä viranomaisiin, jolloin asia etenee oikeille tahoilla. Pitää olla vielä enemmän päästään vialla, jos kuvittelee väkivallan olevan joku kestävä ratkaisu.
 
En tiedä trollaatko, mutta tavallisen ihmisen ja kehitysvammasta kärsivän eron pitäisi olla siinä, että ns. "tavallinen" ihminen näkee asiat pikkuisen isommassa perspektiivissä. Muita ei saa uhata, se on selvä taustasta riippumatta. Fiksu ihminen ottaa sitten vaikka yhteyttä viranomaisiin, jolloin asia etenee oikeille tahoilla. Pitää olla vielä enemmän päästään vialla, jos kuvittelee väkivallan olevan joku kestävä ratkaisu.
Kaikki tottelee kipua, jopa hullut. Joten jos mikään ei auta, on joko laitettava lukkojen taakse, tai koitettava väkivaltaa. En ymmärrä siis alkuunsakaan miten vitun sekaisin ihmisen pitää olla, että oikeuttaa kaikenlaisen kusipäisen perseilyn siksi jos joku on vähän vajaa. Sitä suuremmalla syyllä, ruotuun ne pitää saada jos sairaus estää niitä toimimasta normaalisti.
 
Opin lapsena koskettaessani sormilla kuumaa hellaa, että sattuu paljon, jos sitä menee näpelöimään en koskenu toiste. Vittuilin vanhemmille ja vahvemmille niin naamaan sattui. Liekö minkä takia oppinu sanojani valitsemaan ja harkitsemaan tekojani paremmin.
Genova voi olla oppimatta tai sitten oppii pikku läpsystä senhän aika näyttää.
 
Huoh. Ei kukaan oikeuta perseilyä, se on mainittu jo sata kertaa. Kysymys on siitä miten asioita hoidetaan. Mun mielestä on ihan helvetin huolestuttavaa, että aikuisille miehille pitää yrittää rautalangasta vääntää, miksi ihmisten lyöminen on kaikin puolin väärin. Hakkaamalla ruotuun oli kova sana 40- ja 50-luvuilla. Ehkä sit kannattaa miettiä omia käsityksiä, jos sillä väkivallalla kuvittelee jotakin saavuttavansa. Ja pysyttävä helvetin kaukana kaikista "ei-normaaleista" ihmisistä.
 
Siinähän sitä ois läpsyteltävää ku jokaista turvapaikanhakijan tappamista/pahoinpitelyä facessa julistanutta kävis joku läppäsemässä. :rolleyes: "Vajavaisuuksia" on tosiaan monelaisia ja empatiakyvyn puute/rajoittuneisuus kans yksi niistä.

Mites toi bigger by the day? Loppuko sarja nyt kuun vaihteessa? Tuliko Richiltä koskaan niitä muutoskuvia tuosta projektista?
 
Eihän esim. kuolemantuomiot / kidutus / pitkät tuomiot vähennä rikosten määrää tai vankien rikosten uusimisprosenttia, joten aika naiivia sanoa, että kaikki tottelee kipua.
 
Miten kuoleman tuomiot eivät vähennä rikosten uusimisprosenttia?

Esim psykopaateilla (suuri osa väkivaltarikoksista tuomituista) ei ole kykyä/kiinnostusta miettiä tulevaisuutta sen vertaa että mitä seurauksia rikoksista on.

Kuollut ei tietty rikosta uusi niinku tossa nyt todettiin :f
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Richin koulutus saattaa olla parasta mitä tuolle Jasonille on tapahtunut ja saatttaa kenties pelastaa sen oikealta turpasaunalta jatkossa. Ja näyttäisi oppi menee perille ainakin toistaiseksi.

Tuohan oli Richiltä nimenomaan kohteen tasolle sopivaa opetusta, ei väkivaltaa. Richihän kysyy otetetaanko pieni läpsymatsi johon Jason suostuu. Jasonilla on täysin tasavertaiset mahdollisuudet läpsiä Richiä. Joten kyseessä täysin eri asia kuin että menisi vaan vetäisemään avarin pääähän. Plus Rich "jälkihoitaa" tilannetta halailemalla tätä Jasonia, sanoo että ollaan kavereita jatkossa jne joten varsin hyvin mielestäni Rich asian hoiti.

Se että mielensäpahoittajat täällä rinnastaa tuon sovitun pikku matsin kidutukseen ja kuolemantuomioon, alkaa olla jo varsin huvittavaa.
 
Heikomman ihmisen julkinen nöyryyttäminen ja alistaminen on tässä tapauksessa se karuin juttu, eihän noista läpsyistä nyt mitään damagea syntynyt.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022821190278_uu.shtml Tuolla on ollut varmaan aika monta pakkilaista hommissa tai ainakin hengenheimolaista. Ei ihme että tässäkin maassa on niin paljon pahaa oloa ja heikompien (vanhuksien, sairaiden..) heitteille jättöä, kun johtotasolta duunariin riittää jengiä joka ei nää yhtään omaa nokkaansa pidemmälle.

Ja niin kuin täälläkin on moni jo sanonut niin ei paskaa käytöstä pidä suvaita keltään, se on vaan että miten se asia hoidetaan.
 
Jos Rich olisi tehnyt tuo läpsyttelyn kameroiden ja yleisön ulkopuolella niin ehkä mua ei niin haittais. Ensiksi olis voinu kuitenkin yrittää ihan vaan sitä pelkkää puhumista, ehkä se olis jopa riittänyt.
 
Back
Ylös Bottom