Rest in peace, virallinen julkimoiden kuolinpaikka

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kovin metalli kepittäjä ikinä, junnusta asti fanittanu ja suurin syy miksi itsekkin tartuin kitaraan. Pakko myöntää, että oikeasti pysäytti kun työkaveri asian heitti ilmoille, en nimittäin ihan heti ollu uskoa koko uutista. Paska juttu, että meni näin nuorena. Rip Allu.
 
Todella harmin paikka, aivan loistava ja monipuolinen kitaristi. Vitutti lukea iltapaskan juttua aiheesta, kun saavutuksia kuvattiin sanoilla "voittanut useiden lehtien äänestyksiä", ihan kuin kyseessä olisi joku paikallisen kyläseuran mestari. Harvassa on ne kitaristit, joiden kuolemasta CNN uutisoi.
 
En voi sanoa olevani yllättynyt Alexin menehtymisestä. Olemuksensa on ollut todella kuihtunut jo pitkään.
 
En voi sanoa olevani yllättynyt Alexin menehtymisestä. Olemuksensa on ollut todella kuihtunut jo pitkään.

Ymmärsin, että kuihtumisen taustalla oli jotain suolisto-ongelmia. Kuolinsyy jäänee toistaiseksi pimentoon. Tuli kieltämättä kuihtumisesta, iästä ja hiljattaisesta Bosemanin tapauksesta mieleen, että olisko syöpä vieny.
 
Aleksi kärsi useista pankreatiiteista ja jokainen voi sitten itse tutkia mikä on yleisin sairauden aiheuttaja. Enkä sano siis tätä mitenkään negatiivisesti vaan ”yleistietona”. mekanismeja ei ole monia mitkä haiman ryssii siihen pisteeseen että elon korsi katkeaa mutta toki toivon että tässä olisi taustalla joku muu ongelma.
 
Ymmärsin, että kuihtumisen taustalla oli jotain suolisto-ongelmia. Kuolinsyy jäänee toistaiseksi pimentoon. Tuli kieltämättä kuihtumisesta, iästä ja hiljattaisesta Bosemanin tapauksesta mieleen, että olisko syöpä vieny.
Toki voisi olla chronin tautikin. Sit jos alkoa on mennyt ohessa vähänkin niin on huono todella yhdistelmä. Mutta suunnaton sääli että nyt lähti. 👍🏼
 
John Magufuli,Tansanian presidentti on kullut 61 vuoden kypsässä iässä.Presidentti Magufuli oli kansansa rakastama isällinen hahmo joka jakoi mielellään myös lääketieteellisiä ohjeita.

Linkissä Magun,kuten hänet ystävien kesken tunnettiiin,ajatuksia ja mietelmiä!

Liitteet

  • covid expert.jpg
    covid expert.jpg
    28,2 KB · Katsottu: 26
Just sanottiin radiossa että prinssi Philip heitti lusikan nurkkaan 99 vuoden iässä.

Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom