:D
Puhutteko naista?
Taisin olla 12-vuotias kun naapurin saparopäinen Jenni tiedusteli minulta, että alettaisiinko olla? Pikkupioneereille epätyypilliseen tapaan olin heti valmis sillä seurauksella, että Jennipä alkoi styylata Pekan kanssa. Olin todella ymmälläni. Mitä ihmettä tein väärin? Oliko kysymys osoitettu Pekalle ja minun tehtäväni oli vain vastata?
Vuosia myöhemmin – taisin olla jo mopoiässä ja ensimmäistä kertaa kännissä – tiedustelin Jenniltä syytä hänen omituiseen käytökseensä: ”Sä vastasit liian nopeesti” Jenni ilmoitti ykskantaan.
Olin melko huono tekemään aloitteita, mutta siitä huolimatta pystyin aina silloin tällöin yhyttämään jonkun vastakkaista sukupuolta edustavan hahmon. Eräälläkin armeijasta saamallani iltalomalla eräskin Saara iski silmänsä minuun ja alkoi kautta rantain ehdotella kovin jennimäisiä asioita. Minä vanhempana ja viisaampana ajattelin, että nyt en pilaa hyvin alkanutta suhdetta liialla innokkuudella. Soittelin ja kirjoittelin ja kolmen viikon paaston jälkeen ajattelin ajan olevan kypsä. Mutta Saaran luokse mennessäni kohtasin ennalta-arvaamattoman esteen: Oven avasi eräskin Jyrki. ”No kun sä aikailit vastaukses kans ja Jyrki oli heti valmis.” oli Saaran selitys tilanteeseen. Sen jälkeen olin taas kännissä.
Muutamien tuollaisten kokemusten jälkeen luulin jo osaavani jonkin verran naista. Etenin jopa pysyvämpiin seurustelusuhteisiin joiden kesto oli kolmesta tunnista kolmeen kuukauteen. Omat oksymoroninsa niissäkin toki oli.
Yksikin Riitta halusi seurustelustamme huolimatta viettää aikaa myös omien kavereidensa kanssa. Minulla sitä vastaan ei ollut mitään, vaan käytin ajan hyödyllisesti istumalla Vesan kanssa Shellin baarissa tai sitten kiertelimme Korpivaaran parkkipaikkaa potkien autojen renkaita, samaan aikaan kun Riitta kiersi kaveriensa kanssa Hämppiä avopäin pakkasessa. Suhde tosin kariutui sillä vietin liikaa aikaa Vesan seurassa. Puolustukseksi ei hyväksytty mitään tosiseikkoja hänen omasta liikehdinnästään. Ja kun todistajina olivat vielä Annika, Leena ja yhdeksän muuta Riitan kaveria, jotka eivät koskaan olleet nähneet minua, mutta tiesivät varmasti, että olen täysi kusipää koska en ikinä ole ollut Riitan kanssa Hämpillä, vaan he ovat joutuneet aina pitämään hänelle seuraa – niin hävisinhän minä ne käräjät.
Enää en viitsinyt juoda itseäni edes känniin.
Nuorena aikuisena taluttelin tovin aikaa kovinkin henkevää runotyttöä, joka halusi mennä joka paikkaan yhdessä. Lienee turha mainita, että jonkin ajan kuluttua hän jätti minut: ”Ei tästä tuu mitään kun me ollaan kokoajan yhdessä.”
Muutamien tuollaisten, ja vähän toisenlaistenkin suhteiden jälkeen luulin minäkin oppineeni puhumaan naista. Iloisena oppimastani kävin pari kertaa alttarilla sanomassa tahdon, vaikka en tahtonutkaan. Kerroin joillekuille rakastavani, vaikka en rakastanutkaan. Toki aksenttini paljasti minut lopulta ja hetikohta huomasin istuvani avioero-oikeudenkäynnissä tai (naispuolisen) lastenvalvojan pakeilla. Varmaan arvaattekin mitä kieltä hän puhui.
Näiden tapahtumien jälkeen olen elänyt naisten suhteen jonkinlaisella demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Jokusen Sirkan ja Tellervon kanssa olen jos jonkinlaisia soidinmenoja pitänyt, mutta yhtä kaikki: ne ovat kaatuneet kielitaidottomuuteeni. Pariin seireenin tekstiviestitse esittämään teatteri- ym. kutsuun olen vastannut asianmukaisesti kesken hiekkapuhallusurakan, että: ”Sopii”, vain lukeakseni kohta: ”Antaa olla sitten kun viestisi oli niin ikävän sävyinen!” Olen muuten siitä lähtien miettinyt minkä kohdan sanasta: ”sopii,” tuo kysyjä koki ikäväksi.
Tähän ikään mennessä pidänkin todennäköisempänä osallistumistani kuulennolle kuin sitä, että puhuisin jonakin päivänä naista. Sen sijaan olen alkanut etsiä naista joka puhuu miestä, mutta luulen että se kaiverretaan hautakiveeni kesken jääneiden töiden listaan.
Kirjoitan tätä muuten selvin päin. Naisten kielellä se tarkoittanee, että olen humalassa.
http://jussikolehmainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/vapaa-aika/126328-puhutteko-naista