Rennoin kamppailu/ip-laji tai kokemus?

[proileri]

Kun tuntuu aina välillä menevän väittelyksi siitä että mikä on "tappavin" tai "katu-uskottavin" tai "snägärillä paras" laji, niin tuli mieleen että joskos otetaan vaihteeksi toisenlainen näkökulma: mikä mahtaisi olla rennoin kamppailulaji mitä voi Suomessa harrastella? Koska tämä riippuu hyvin paljon seurasta, niin samalla voisi kysyä että mikä on ollut arvon kamppailijoiden rennoin ja miellyttävin treeni/harrastuskokemus Suomessa? Ei siis välttämättä tarvi olla lepsuin laji.

Kamppailulajiksi määriteltäköön mikä tahansa kamppailu/ip/koryu/taistelu/perinnelaji, missä ainakin teoriassa oppii jotain jota voisi kamppailutilanteessa soveltaa toista vastaan - sovitaan että myös aseet lasketaan, mutta ei ampumavälineitä.

Itse voisin heittää tähän että varmaan yksi rennoimmista lajeista mitä ikinä olen kokeillut on ollut miekkailu, siis se olympiatyylinen. Kyseinen laji sopii aika hyvin kaikenikäisille, tunnelma oli rennon keskittynyt ja joka treeneissä pääsi kokeilemaan pistematsia kaveria vastaan. Rentoutta vähentää tosin aika huomattava vaatimus jalkojen käytölle, ainakin mulla oli kymmenien askelkyykkymäisten syöksyjen jäljiltä seuraavana päivänä persus ihan rikki, samoin kun rinta mustelmilla ku kaveri tökkinyt koko illan siihen :D En tiedä voiko tätä laskea kamppailulajiksi, mutta sovitaan että se on siinä rajalla.

 

[Deee]

Itse olen treenaillut joskus nuorena jantterina tkd:tä mikä oli ensimmäisen vuoden hauskaa, mutta sitten ku kehityin hieman ni huomasin että maksamalla vyökokeet meidän salilla oikeestaan kuka vaan sai seuraavan vyön niin meni jotenki fiilis. Loppupeleissä kehittyneiden treeneissä vilisti pikkupoikia (yleensä vielä ylempi värivyö päällä ku mulla oli) jotka veteli kaikki treenit läskiks jne. Meni hommasta uskottavuus.

Useempi vuosi myöhemmin kävin vetämässä bjj alkeiskurssin. Salilla oli hyvää porukkaa ja mukavat vetäjät eli oikeen loistava ilmapiiri. Treenit oli kovia ja tuntu että homma toimii. Jossainvaiheessa tuli kuitenkin kaipuu päästä takasin jaloilleen ja pystyhommat alko taas napostelemaan. Aloitin thainyrkkeilyn ja pakko sanoa, että laji vei heti kättelyssä sydämen. Treenit on pirun kovia ja ilmapiiri siellä myös kunnossa ni aina jaksaa lähtee uudestaan hymysuin siihen myllyyn.

Jos yks pitää valita ni sanoisin että mulle "rennoimmat" kokemukset on tullu nimenomaan thaikusta. Varmasti koska se on tämä akuutti juttu nyt, mutta bjj oli yhtälailla mukavaa nujuamista. Jos kalenterista löytyy vielä joskus aikaa ni uskon että vedän rätit päälle ja lähden tatamille kuristettavaks.

 

[Vuovru]

Ite oon Capoeiraa harrastanu nyt jo jonkun aikaa ja se on kyllä aika rentoa touhua jos verrataan "oikeisiin" kamppailulajeihin. Oon aikasemmin harrastanu Painia ja välillä käyny läiskimässä vähän kickboxingia, mut Capoeiran akrobatia-henkisyys ja kehonhallinnan tärkeys teki tosta mulle rakkaan lajin. Toisaalta Capoeira on siitä hauska laji, et siitä saa kyl halutessaan tehtyy aika anti-lepposaa, mut yleensä sitä ei lähetä hakemaan

Rankkaa se kyllä on, muistan kun ekoista treeneistä himaan päin kävellessä molempien jalkojen pohkeet kramppas samaan aikaan ja reidet huus hoosiannaa. Mut nopeesti kroppa sit loppujen lopuks tottu siihen. Venyvyys parantunu myös varmaan kaksinkertaseks sinä aikana, ku tuolla oon käyny :P

Áxe!

 

[AndyS]

Eiköhän karaten vapaavuorot olleet rennoin kokemus. Poikaporukalla väännettiin välillä kataa, kokeiltiin hermopisteitä, huidottiin kepeillä jne. Opetuksellinen arvo lähellä nollaa.

tätä ei minusta kyllä kannata käsitellä lajeittain, koska kaikissa lajeissa on aika iso vaihtelu eri opettajien meiningissä. Itse olen (varmaan Hokuto-taustan takia) aika tiukka opettaessani, ja pidän langat tiukasti näpeissäni. Kuntonyrkkeilyä vedän rennommin, mutta yritän pitää sielläkin huolta siitä, että opetustani myös kuunnellaan.

 

[T-mu]

Rennoin kokemus oli, kun pikkunassikkana karatereeneissä pelattiinkin jalkapalloa lajiharjoituksen sijasta. Nyrkkeilysäkit maaleiksi ja nuoren futaajan mielestä se oli parasta koko touhussa koskaan. Olen edelleen samaa mieltä.