Remonttikysymyksiä ja -vinkkejä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Huppe
  • Aloitettu Aloitettu
Apua apua.

Pitäis löytää keittiötaso joka on ohut. Puhun siis luokkaa ~16-18mm. Onhan noita sisustusohjelmissa ollut niin miksei niitä löydy liikkeistä. Matsku puusta laminaattiin. :|
 
Osaako joku sanoa paljonko märkä kyllästetty puu (28x95) mahtaa "kutistua" kun se kuivuu kokonaan? Tuli laitettua uusi terassi. Lautojen väli on noin 5-7mm tällä hetkellä ja laudat loppuun noin 1-5mm päätylaudasta. Vaikka eihän tälle oikestaan paljon enää voi kun kakka on jo huosussa. Eli pieniä muutoksia sais vielä aikaiseksi jos on tarvetta (esim. tiivistää laudat sen verran että saa yhden laudan vielä lattialle, tarkoittaa sitä, että laudat ovat noin 1-2mm toisistaan).
 
jos se puu on oikeasti märkää, niin ne raot kasvaa todella paljon. Kun itse tein terassia, mittasin sen laudan leveyden, joka oli noin 100 mm. Laitoin laudat liki kiinni toisiinsa (kiinnitin vain toisesta reunasta halkeamisen estämiseksi) ja kuivuttuaan lautoihin jäi rakoa noin 5 mm ja lauta oli kutistunut sinne 95 mm leveyteen, jona se myytiin
 
joskus tein lankkulattiaa johon tuli lattialämmitys ja kun aikaa oli niin ensin katkoin lankut oikeaan mittaan ja laitoin ekan lankun kiinni ja muut lankut napautin pontteihin mutta en lyönyt niitä kiinni. kuukauden kun oli lattialämmitys ollut toiminnassa niin purkasin kiinnittämättömät lankut ja löin ne kiinni kunnolla. Noin sentin kutistui metriltä.
 
Osaiskohan kukaan arvioida hintaa tälläiselle remontille.
Eli siis kyseessä 1976 rakennettu rivitaloasunto johon tulisi wc,pesuhuone,sauna remontti.
Kyseiset tilat ovat alkuperäiskunnossa (pesuhuoneessa lattiassa matto, seinillä kostean tilan tapetit. Saunassa matto ja wc:ssä matto).
Ajatuksena oli vaihtaa matot kaakeleihin niin seiniin kuin lattiaan, tietenkin vesieristykset ajanmukaiseen kuntoon ja lattialämmitys (lämmitys oli ajatuksena ottaa pesuhuoneessa sijaitsevan vanhan patterin kautta, joko poistaa patteri ja vanhoista putkista vedet tai sitten jotenkin muuten). Saunaan tulisi myös uudet lauteet. Huonekalut hanat yms. tietenkin uusiksi.

huoneiden koko on noin:
Pesuhuone korkeus 2,30 pituus 3 ja leveys 2
wc korkeus 2,30 pituus 2,5 ja leveys noin 1,5-2
saunan koko sitten taas huomattavasti pienempi. Mittoja en osaa varmaksi sanoa nyt tästä kun kyseistä asuntoa olen vasta ostamassa jos vaan saan sen ja pankki on myöntyväinen.

Itse en rempoista ymmärrä kovinkaan paljoa niin ajattelin kysyä.
 
Aika vaikee lähtee arvioimaan tuommosta remontin hintaa. Se riippuu täysin siitä minkä hintaisia materiaaleja käyttää ja miten paljon hommista pystyy tekemään itse. Sitten on helpompaa kun tietää ulkopuolisen työn osuuden ja valitut materiaalit sekä niiden hinnat.
 
10000-20000? väliin voisi olla hyvä budjetti (vaikka halvemmallakin pääsee jos tinkii ja näkee vaivaa), materiaaleista ja teetetyn työn määrästä riippuen.
 
Njoo varmaan tulee kohtuuhintaista matskua käytettyä, ei halvinta mut ei kalleintakaan.
Itse purkutyöt ja sitten mitä osaa (eli ei paljoa).
Keski-suomessa sijaitsee asunto.
Täytyis käydä jossain kyselemässä ihan urakoitsijoilta.
 
laitat siihen vanhan patterin tilalle pyyhepatterin ja sit sähkölattialämmityksen. jos talo on kaukolämmössä, niin se lattia on kylmä koko kesän
 
Apua apua.

Pitäis löytää keittiötaso joka on ohut. Puhun siis luokkaa ~16-18mm. Onhan noita sisustusohjelmissa ollut niin miksei niitä löydy liikkeistä. Matsku puusta laminaattiin. :|
Oisko jollakin tietoa tohon? Keittiöliikeet ei tarjoa kuin 28, 38 ja uutuutena tosta paksumpia (joita on hitto ollut jo 5 vuotta) kun pitäis saada 18mm tai alle.

Onnistuisko mäntyliimapuusta tekeen tason? Pehmeäähän se on, mutta lommot vaan kaunistaa.
 
minkä takia justiinsa nuin ohutta pitää olla? liimapuu levyssä tulee aina elämis yms.. ongelmat mikäli se saapi kosteutta,. toisekseen keittiötasona liimapuu on vähän kyseenalainen varsinkin pihkapuusta tehtynä.
 
Bauhausissa on ainakin ennen olut esim. mahonkia ja koivua ohuina liimapuulevyinä. Muistaakseni syvin oli juuri 600 mm.
 
Ainakin Kvikillä on ohuita (~12mm) täyslaminaattitasoja. Myös komposiittitasoja saa ohuina. Laminaateissa ei tosin käsittääkseni saatavilla puukuvioita, vaan esim. musta ja valkoinen.
 
Kaapin yläreuna on jo 89cm korkeudella. Musta se ohut olis niin siisti, ällöän noita paksuja ja varsinkin pyöristettyjä reunoja tasossa, yök. Kestääkö se kosteutta käsiteltynä?
Bauhausissa on ainakin ennen olut esim. mahonkia ja koivua ohuina liimapuulevyinä. Muistaakseni syvin oli juuri 600 mm.
Jahas, pitää tutkia tota mahista.
Ainakin Kvikillä on ohuita (~12mm) täyslaminaattitasoja. Myös komposiittitasoja saa ohuina. Laminaateissa ei tosin käsittääkseni saatavilla puukuvioita, vaan esim. musta ja valkoinen.
Jahas, pitääpä tutkia. Musta kyllä kiinnostaisi, valkoista alkaa olla jo liikaa.
 
Mä etsin haulla, mutten löytänyt kaipaamaani vastausta...

Osaako kukaan antaa edes sinnepäin menevää hinta-arviota jos haluaisin äänieristää makuuhuoneen? Ikkunat on varmaan suurin ongelma.

Vuorotyöläisenä meinaa hermot mennä kun earit päässä en osaa nukkua ja joka puolella melutaan. Tulen varmaan lähitulevaisuudessa hankkimaan oman (pankin) asunnon ja sinne viimeistään haluan pimeän ja hiljaisen makuuhuoneen.

Neuvoja, anyone?
 
Mä etsin haulla, mutten löytänyt kaipaamaani vastausta...

Osaako kukaan antaa edes sinnepäin menevää hinta-arviota jos haluaisin äänieristää makuuhuoneen? Ikkunat on varmaan suurin ongelma?

Vaikeaa antaa hinta-arvioita kun ei tiedä muuta kuin huone pitäs äänieristää...
Järkeviä vaihtoehtoja sulla on hakea jotain ääntäeristävää sisustuslevyä (esim Halltex hinta varmaan 10-15e m2)
Ja liimata kattoon ja seiniin, tai jos osaat,tai pystyt teettämään voi huoneen seiniin rakentaa uuden koolauksen joka tulee 10-20 mm irti vanhasta seinästä ja on näin ollen hiljaisin vaihtoehto.
Työkustannuksista ei osaa paljon sanoa,tietämättä enempiä.

Ikkunaan voi tehdä myös samaisesta levystä kehikon/peitepalan joka nostetaan paikalleen tarvittaessa,tämä myös pimentää.
Myös paksu verho ikkunaan.
 
Mä etsin haulla, mutten löytänyt kaipaamaani vastausta...

Osaako kukaan antaa edes sinnepäin menevää hinta-arviota jos haluaisin äänieristää makuuhuoneen? Ikkunat on varmaan suurin ongelma.

Vuorotyöläisenä meinaa hermot mennä kun earit päässä en osaa nukkua ja joka puolella melutaan. Tulen varmaan lähitulevaisuudessa hankkimaan oman (pankin) asunnon ja sinne viimeistään haluan pimeän ja hiljaisen makuuhuoneen.

Neuvoja, anyone?

Jos tarvitset ääneneristyslaseja, niin ilmottele. Esim. Akusta 9mm nestelaminoidulla ääneneristylasilla päästään jo Rw 37 (db) ääneneristysarvoon.
 
kylppäriremontti

Tiedän että on varmasti vaikea arvioida kun riippuu niin monista asioista, mutta kysyn kuitenkin...olisiko kellään heittää jotain suuntaa antavaa arvioita tällaiseen caseen:

-kyseessä 80-luvun peltikehikkokylppäri, jossa kostean tilan seinä laatoitettu ja lattia muovimattoa
-olisi tarkoitus laatoittaa ympäriinsä, eli siis kaikki seinät ja lattia
-taloyhtiö kustantaa normaalisti vesieristysmateriaalin mikäli osakas haluaa remontoida
-en tiedä tässä vaiheessa edes neliöitä, mutta siis sellainen normaali kaksion kylppäri kyseessä

Eli siis mitä suuruusluokkaa voisi tällainen olla pk-seudun kupeessa töineen ja tarvikkeineen, eli paljonko kannattaa laskea tälle hintaa mahdollisessa asuntokaupassa?
 
Makselen tässä juuri hiukan vastaavan tapauksen laskua:
- kylppäri noin 2x2 m2
- seiniä piti oikoa/levyttää, lattiaa tasoittaa, lattiaan asennettiin devi
- kalusteet uusittiin ja kattoa laskettiin, joten työtä on ollut enemmän kuin ilmeisesti sulla tulee, samoin tarvikkeita on mennyt enemmän

->

* työn osuus 1900e, tarvikkeet noin 500e, kaakelit ja saumausaineet seiniin ja lattiaan noin toiset 500e.
Tarvikkeista parisataa on vesieristettä ja tasoitteita, toiset parisataa levyä, lautaa ja maalia.

Tämä Treella, pääkaupunkiseudulla työ voi olla toisen hintaista. Oli suht' edullinen työmies tämä mielestäni. Hinta piti hyvin, kun ennen aloitusta arvio oli "ei ylitä 2000e".

-k
 
Back
Ylös Bottom