Rinkku
epäihminen, antihomo
- Liittynyt
- 17.5.2003
- Viestejä
- 1 331
- Ikä
- 52
Huomenta kaikille. Ennen päivän penkkihauistreeniä, haluan ilahduttaa teitä itselleni tyypillisellä, elämää pidemmällä filosofisella lätinällä. Kyseessä on tällä kertaa yhteiskuntafilosofia, suomalainen oikeustaju ja rankaisukäytäntö. Varoituksen sana: posti on pidempi kuin nälkävuosi, ja siinä on voimakas jaaritteleva sävy.
Koska tässä on ollut useampi threadi, joissa on sivuttu ihmisten oikeustajun eri muotoja, voisimme keskustella hetken rankaisemisen yleisistä periaatteista.
Tänään Hesarissa sivulla A11 uutisoidaan seuraavaa: "Häiriintynyt petosmies pakoilee 165 syytteen juttua."
On tällainen 43-vuotias äijä, joka on tehnyt aivan saatanasti petoksia elämänsä aikana. Se on istunut 16 vuotta vankilassa ja sen rikosrekisteri on 36 sivua pitkä. Vuodesta 1981 vuoteen 2003 sen tuomiot on ollut alennettuja, koska sillä on ollut "täyttä ymmärrystä vailla" olevan paperit. Täyttä ymmärrystä vailla on ns. "varttihullu". Sillä on siis ymmärrys, mutta se ei ole ihan täysi eli sadassa prossassa ei liikuta. Vuonna 2003 äijä on saanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta paperit, joiden mukaan hän on ymmärrystä vailla, siis samanlainen tahdoton skitso kuin se metrosurmaaja ----> seuraa puolentoista vuoden vuoden periodi, joiden aikana mies tekee sadoittain petoksia. Lorottelee todistettavasti 65 kertaa bensaa autoihin ja kanistereihin (mikäköhän on todellinen luku?), availee luotollisia tilejä eikä hoida niitä, tekee väärillä nimillä muuttoilmoituksia, yrittää kusettaa äitinsä leskeneläkettä Kelalta väärillä papereilla. You name it, he's done it.
Noh, nyt Helsingin hovioikeus on tullut siihen tulokseen, että vitut se mitään hullu ole, se on varttihullu. Nyt se on sitten määrätty vangittavaksi, koska se ei ole saapunut vastaamaan näitä 165 rikosta koskeviin syytteisiin.
Kysymykseni on tämä: "Miten voi olla mahdollista, että petosten tekeminen ja syyntakeettomuus on joidenkin lekureiden mielestä samassa lauseessa?"
Oma (ei välttämättä lainopilliseti oikea) käsitykseni syyntakeettomuudesta on seuraava:
a) henkilö ei kykene kontrolloimaan itseään
b) henkilö ei kykene hahmottamaan tekonsa seurauksia
Mielestäni skitsot ovat skitsoja ja niitä ei pidä laittaa vankilaan. Skitsot täyttävät edellä mainitut kriteerit. Skitsojen tekemät rikokset voidaan mielestäni analogisoida seuraavasti:
Syötän sinulle salaa jotain vitun peeceepeetä. Aivojesi sähkökemiallinen tasapaino heittää hepsankeikkaa, todellisuus vääristyy ja tapat vahingossa exäsi, koska hallusinoit hänen vanhana vihtahousuna.
Kuka on sitä mieltä, että nyt pitää mennä vankilaan?
Sen sijaan mun on äärettömän vaikea hahmottaa, että miten ihminen, jonka joka ikinen rikos liittyy henkilökohtaisen "hyvinvoinnin" lisääntymiseen, ei hahmottaisi tekojensa seurauksia. En ole lääkäri, joten en tiedä keissin yksityispiirteitä. Voi olla, että joku luonnehäiriö tuotta pakonomaisen tarpeen kusettaa yhteiskuntaa kaikissa tilanteissa. Sitä minä en ymmärrä, että miten tästä ei rankaista mitenkään. On jotenkin totaalisen absurdia todeta:
"Tää äijä ei pysty kontrolloimaan sitä, että se tekee joka vitun päivä kavalluksia ja petoksia. Sivistynyt yhteiskunta ei rankaise sitä mitenkään, vaan jättää se vapaalle tekemään lisää kavalluksia ja petoksia".
Eivätkö petokset ja kavallukset jo käsitteinä tarkoita aika hyvää ymmärrystä siitä, miten yhteiskunta toimii? Aika hyvää ymmärrystä siitä, mitä asioista seuraa?
Laajemmin olen sitä mieltä, että yhteiskunnan/pakkiksen/isän ja äidin rankaisemisen logiikan pitäisi liikkua kahden perusajatuksen ympärillä:
a) rankaisu liittyy tekoon.
Tällä tarkoitan sitä, että rankaisemisen ideana on mielestäni ehdollistaminen. Saadaan ihminen tajuamaan, että tietystä teosta seuraa tietty seuraus. Mielestäni kostoa pitäisi välttää mahdollisimman pitkään, koska kosto viestittää kostettavalle, että kyse ei olekaan hänen teostaan. Kyse on henkilöiden emootioista ja aggressiivisuudesta.
Niin kauan, kuin ihmisellä on edes alkeellinen kyky hahmottaa teon ja seurauksen suhde, häntä pitää rangaista. Kyse on EHDOLLISTUMISESTA. Kun oppii, että tietystä teosta seuraa itselle ikävä seuraus, vähenee tekojen tekeminen, vaikka oma oikeustaju sanoisi, että en-minä-mitään-väärää-tee. Olen esim. vahvasti sitä mieltä, että tiettyä nimeltä mainitsematonta "kehonrakentajaa" pitää ojentaa, vaikka hän olisikin jotenkin vammainen. Oppiipahan ainakin sen, että tietyistä teoista seuraa tiettyjä seurauksia. Normaalit lapset kasvatetaan syyllistämällä ja vetoamalla sääntöihin, vammaiset lapset kasvatetaan ehdollistamalla ja vetoamalla seuraukseen :D Muuttuu se varttihullun koirankin käytös taitavan kouluttajan käsissä. Rottakin ehdollistuu. Hullut koirat on hulluja, ja ne pitää lopettaa. Hullut ihmiset on hulluja, ja ne pitää pitää sairaalassa vahvoissa kemikaaleissa. Niin, että joku katsoo, että se pilleri tulee varmasti otettua.
Kysymys: Jos olisit jostakin syystä vankilassa, niin toivoisitko, että metrosurmaaja liikkuisi siellä muiden joukossa?
Rankaisemisen on myöskin loputtava jossain vaiheessa. Jos joku kerjää riittävän kauan "turpaansa", häntä pitää vetää "turpaan". On kuitenkin oltava viiva, jossa rankaisu katsotaan täytetyksi. Jos emootiot saavat liikaa valtaa, rankaisija asettaa itsensä samalle viivalle rankaisun kohteen kanssa. Ellei rankaisija osoita olevansa "eettisesti korkeammalla tasolla", ei koko rankaisemisessa ole mitään logiikkaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että kahdesta väärästä teosta ei seuraa yksi oikea teko. Mikä on juuri se logiikka, mihin kostonhimo perustuu. Juuri tästä syystä kaikki threadi, joissa pyritään kalastelemaan :sauna: tuomioita ovat jotenkin vastenmielisiä. Tuomitsemisessa ei ole järkeä, jos ei osoita olevansa tuomittavaa parempi. Tästä seuraa kohta bee:
b) mahdollisuus sovitukseen ja anteeksiantoon.
Mielestäni suomalaisessa kulttuurissa on syvästi vialla se, että vankilatuomio ei sovita tekoa. Se sovittaa sen juridisesti, mutta ei kulttuurisesti. Linnakundi ei saa duunia. Minä ymmärrän täysin, mistä tämä johtuu. Kun luottamuksen menettää, sitä ei saa takaisin. Mielestäni on silti jotenkin kasvatuksellisesti väärin, että rankaisun jälkeen ei ole mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä. Vankilatuomio loppuu aina siihen, että yksilö palaa (ainakin hetkeksi) yhteiskunnan pariin. Mielestäni rankaisemiseen pitäisi huomattavan paljon enemmän liittää elementtejä, joilla yhteiskuntaan takaisin integroiminen onnistuisi. En kyllä tiedä, millä rahalla ja miten. Terapiaa, koulutusta jne.
Kummasta tulee turvallisempi olo: Tappaja viettää 20 vuotta jossain vitun eristyssellissä ja heitetään ihmisten ilmoille? Vai siitä, että että se yritettäisiin jotenkin kuntouttaa yhteiskuntaan? Rankaisemisessa pitäisi mielestäni aina muistaa, että jossain vaiheessa se tyyppi palaa tonne kaduille kuleksimaan.
Eikö rankaisemisessa pitäisi olla aina tietty kuntouttamisen elementti? Eikö tähän juuri perustu lasten kasvatus?
Varoitus ---> rankaisu ---> sovitus ---> anteeksianto¨
Todettakoon tähän loppuun, että mielestäni juuri Pakkiksen yleinen tapa hahmottaa rankaisemisen sisäinen logiikka on eettisesti erittäin korkealla tasolla (Ja tämä siis ei sarkasmia, jossa suossa Rinkku on kaulaansa myöden):
Ensin viestitetään sanallisesti, että käytöksen olisi syytä muuttua (varoitus). Jos käytös ei muutu, bannataan (rankaisu). Annetaan uusi mahdollisuus, joko katsomalla uutta nickiä sormien läpi tai sopimalla privana yhteiset pelisäännöt (sovitus). Jos käytös ei muutu, annetaan sakinhivutusta, joka sekin lyödään sopivassa kohtaa kiinni.
Sakinhivutus on mielestäni fantastinen suomalainen keksintö. Sehän on se vihoviimeinen keino, kun mikään muu ei tunnu tehoavan. Ja siinäkin se viesti on koko ajan, että se on kontrolloitua. Sakinhivutus - siten kuin minä sen ymmärrän - ei ole tunnekuohun vallassa tehty kosto. Se tehdään viileästi harkiten, ja sen viesti on: "Me teemme tämän, jotta sinä vihdoinkin oppisit, että tietyillä asioilla on tiettyjä seurauksia". Sakinhivutus päätetään porukalla, analyyttisen keskustelun jälkeen. Se on ehdollistamista oikein klassisessa mielessä. Vaikka se kohde olisi miten kusipää, pelaisi miten ilman kuvakortteja, niin kyllä se käytös muuttuu, jos joka kerta on koko kroppa mustelmilla.
Vapaata kommentointia suomalaisesta oikeustajusta ja rankaisukäytännöstä.
Koska tässä on ollut useampi threadi, joissa on sivuttu ihmisten oikeustajun eri muotoja, voisimme keskustella hetken rankaisemisen yleisistä periaatteista.
Tänään Hesarissa sivulla A11 uutisoidaan seuraavaa: "Häiriintynyt petosmies pakoilee 165 syytteen juttua."
On tällainen 43-vuotias äijä, joka on tehnyt aivan saatanasti petoksia elämänsä aikana. Se on istunut 16 vuotta vankilassa ja sen rikosrekisteri on 36 sivua pitkä. Vuodesta 1981 vuoteen 2003 sen tuomiot on ollut alennettuja, koska sillä on ollut "täyttä ymmärrystä vailla" olevan paperit. Täyttä ymmärrystä vailla on ns. "varttihullu". Sillä on siis ymmärrys, mutta se ei ole ihan täysi eli sadassa prossassa ei liikuta. Vuonna 2003 äijä on saanut Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta paperit, joiden mukaan hän on ymmärrystä vailla, siis samanlainen tahdoton skitso kuin se metrosurmaaja ----> seuraa puolentoista vuoden vuoden periodi, joiden aikana mies tekee sadoittain petoksia. Lorottelee todistettavasti 65 kertaa bensaa autoihin ja kanistereihin (mikäköhän on todellinen luku?), availee luotollisia tilejä eikä hoida niitä, tekee väärillä nimillä muuttoilmoituksia, yrittää kusettaa äitinsä leskeneläkettä Kelalta väärillä papereilla. You name it, he's done it.
Noh, nyt Helsingin hovioikeus on tullut siihen tulokseen, että vitut se mitään hullu ole, se on varttihullu. Nyt se on sitten määrätty vangittavaksi, koska se ei ole saapunut vastaamaan näitä 165 rikosta koskeviin syytteisiin.
Kysymykseni on tämä: "Miten voi olla mahdollista, että petosten tekeminen ja syyntakeettomuus on joidenkin lekureiden mielestä samassa lauseessa?"
Oma (ei välttämättä lainopilliseti oikea) käsitykseni syyntakeettomuudesta on seuraava:
a) henkilö ei kykene kontrolloimaan itseään
b) henkilö ei kykene hahmottamaan tekonsa seurauksia
Mielestäni skitsot ovat skitsoja ja niitä ei pidä laittaa vankilaan. Skitsot täyttävät edellä mainitut kriteerit. Skitsojen tekemät rikokset voidaan mielestäni analogisoida seuraavasti:
Syötän sinulle salaa jotain vitun peeceepeetä. Aivojesi sähkökemiallinen tasapaino heittää hepsankeikkaa, todellisuus vääristyy ja tapat vahingossa exäsi, koska hallusinoit hänen vanhana vihtahousuna.
Kuka on sitä mieltä, että nyt pitää mennä vankilaan?
Sen sijaan mun on äärettömän vaikea hahmottaa, että miten ihminen, jonka joka ikinen rikos liittyy henkilökohtaisen "hyvinvoinnin" lisääntymiseen, ei hahmottaisi tekojensa seurauksia. En ole lääkäri, joten en tiedä keissin yksityispiirteitä. Voi olla, että joku luonnehäiriö tuotta pakonomaisen tarpeen kusettaa yhteiskuntaa kaikissa tilanteissa. Sitä minä en ymmärrä, että miten tästä ei rankaista mitenkään. On jotenkin totaalisen absurdia todeta:
"Tää äijä ei pysty kontrolloimaan sitä, että se tekee joka vitun päivä kavalluksia ja petoksia. Sivistynyt yhteiskunta ei rankaise sitä mitenkään, vaan jättää se vapaalle tekemään lisää kavalluksia ja petoksia".
Eivätkö petokset ja kavallukset jo käsitteinä tarkoita aika hyvää ymmärrystä siitä, miten yhteiskunta toimii? Aika hyvää ymmärrystä siitä, mitä asioista seuraa?
Laajemmin olen sitä mieltä, että yhteiskunnan/pakkiksen/isän ja äidin rankaisemisen logiikan pitäisi liikkua kahden perusajatuksen ympärillä:
a) rankaisu liittyy tekoon.
Tällä tarkoitan sitä, että rankaisemisen ideana on mielestäni ehdollistaminen. Saadaan ihminen tajuamaan, että tietystä teosta seuraa tietty seuraus. Mielestäni kostoa pitäisi välttää mahdollisimman pitkään, koska kosto viestittää kostettavalle, että kyse ei olekaan hänen teostaan. Kyse on henkilöiden emootioista ja aggressiivisuudesta.
Niin kauan, kuin ihmisellä on edes alkeellinen kyky hahmottaa teon ja seurauksen suhde, häntä pitää rangaista. Kyse on EHDOLLISTUMISESTA. Kun oppii, että tietystä teosta seuraa itselle ikävä seuraus, vähenee tekojen tekeminen, vaikka oma oikeustaju sanoisi, että en-minä-mitään-väärää-tee. Olen esim. vahvasti sitä mieltä, että tiettyä nimeltä mainitsematonta "kehonrakentajaa" pitää ojentaa, vaikka hän olisikin jotenkin vammainen. Oppiipahan ainakin sen, että tietyistä teoista seuraa tiettyjä seurauksia. Normaalit lapset kasvatetaan syyllistämällä ja vetoamalla sääntöihin, vammaiset lapset kasvatetaan ehdollistamalla ja vetoamalla seuraukseen :D Muuttuu se varttihullun koirankin käytös taitavan kouluttajan käsissä. Rottakin ehdollistuu. Hullut koirat on hulluja, ja ne pitää lopettaa. Hullut ihmiset on hulluja, ja ne pitää pitää sairaalassa vahvoissa kemikaaleissa. Niin, että joku katsoo, että se pilleri tulee varmasti otettua.
Kysymys: Jos olisit jostakin syystä vankilassa, niin toivoisitko, että metrosurmaaja liikkuisi siellä muiden joukossa?
Rankaisemisen on myöskin loputtava jossain vaiheessa. Jos joku kerjää riittävän kauan "turpaansa", häntä pitää vetää "turpaan". On kuitenkin oltava viiva, jossa rankaisu katsotaan täytetyksi. Jos emootiot saavat liikaa valtaa, rankaisija asettaa itsensä samalle viivalle rankaisun kohteen kanssa. Ellei rankaisija osoita olevansa "eettisesti korkeammalla tasolla", ei koko rankaisemisessa ole mitään logiikkaa. Olen vakaasti sitä mieltä, että kahdesta väärästä teosta ei seuraa yksi oikea teko. Mikä on juuri se logiikka, mihin kostonhimo perustuu. Juuri tästä syystä kaikki threadi, joissa pyritään kalastelemaan :sauna: tuomioita ovat jotenkin vastenmielisiä. Tuomitsemisessa ei ole järkeä, jos ei osoita olevansa tuomittavaa parempi. Tästä seuraa kohta bee:
b) mahdollisuus sovitukseen ja anteeksiantoon.
Mielestäni suomalaisessa kulttuurissa on syvästi vialla se, että vankilatuomio ei sovita tekoa. Se sovittaa sen juridisesti, mutta ei kulttuurisesti. Linnakundi ei saa duunia. Minä ymmärrän täysin, mistä tämä johtuu. Kun luottamuksen menettää, sitä ei saa takaisin. Mielestäni on silti jotenkin kasvatuksellisesti väärin, että rankaisun jälkeen ei ole mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä. Vankilatuomio loppuu aina siihen, että yksilö palaa (ainakin hetkeksi) yhteiskunnan pariin. Mielestäni rankaisemiseen pitäisi huomattavan paljon enemmän liittää elementtejä, joilla yhteiskuntaan takaisin integroiminen onnistuisi. En kyllä tiedä, millä rahalla ja miten. Terapiaa, koulutusta jne.
Kummasta tulee turvallisempi olo: Tappaja viettää 20 vuotta jossain vitun eristyssellissä ja heitetään ihmisten ilmoille? Vai siitä, että että se yritettäisiin jotenkin kuntouttaa yhteiskuntaan? Rankaisemisessa pitäisi mielestäni aina muistaa, että jossain vaiheessa se tyyppi palaa tonne kaduille kuleksimaan.
Eikö rankaisemisessa pitäisi olla aina tietty kuntouttamisen elementti? Eikö tähän juuri perustu lasten kasvatus?
Varoitus ---> rankaisu ---> sovitus ---> anteeksianto¨
Todettakoon tähän loppuun, että mielestäni juuri Pakkiksen yleinen tapa hahmottaa rankaisemisen sisäinen logiikka on eettisesti erittäin korkealla tasolla (Ja tämä siis ei sarkasmia, jossa suossa Rinkku on kaulaansa myöden):
Ensin viestitetään sanallisesti, että käytöksen olisi syytä muuttua (varoitus). Jos käytös ei muutu, bannataan (rankaisu). Annetaan uusi mahdollisuus, joko katsomalla uutta nickiä sormien läpi tai sopimalla privana yhteiset pelisäännöt (sovitus). Jos käytös ei muutu, annetaan sakinhivutusta, joka sekin lyödään sopivassa kohtaa kiinni.
Sakinhivutus on mielestäni fantastinen suomalainen keksintö. Sehän on se vihoviimeinen keino, kun mikään muu ei tunnu tehoavan. Ja siinäkin se viesti on koko ajan, että se on kontrolloitua. Sakinhivutus - siten kuin minä sen ymmärrän - ei ole tunnekuohun vallassa tehty kosto. Se tehdään viileästi harkiten, ja sen viesti on: "Me teemme tämän, jotta sinä vihdoinkin oppisit, että tietyillä asioilla on tiettyjä seurauksia". Sakinhivutus päätetään porukalla, analyyttisen keskustelun jälkeen. Se on ehdollistamista oikein klassisessa mielessä. Vaikka se kohde olisi miten kusipää, pelaisi miten ilman kuvakortteja, niin kyllä se käytös muuttuu, jos joka kerta on koko kroppa mustelmilla.
Vapaata kommentointia suomalaisesta oikeustajusta ja rankaisukäytännöstä.