R.I.P. Legendaarinen Andreas Muntzer

Nitsku sanoi:
Jos se oli niin hyvä, fiksu ja geneettisesti lahjakas, niin miksei sitten menestynyt paremmin ?

Kehonrakennuksessa on muuten havaittavissa samanlainen piirre kuin rock-starojen palvonnassa: mitä innokkaampi kotikemisti ja mitä suurempi luuseri, niin sitä innokkaammin eräät ihmiset palvovat.

Esimerkkinä nyt vaikka joku Johnny Thunders tai Kurt Cobain, tai Muntzer...
Morrison, Hendrix jne....
 
levytanko sanoi:
Andi reunimmaisena, Sonny Schmidtin ja Flex Wheelerin kanssa:

http://www.fitnesspont.hu/mass-shop/picture_gallery/Mr_Olympia/1993/Mr.O_1993_016.jpg

Tämä se vasta on loistava kuva. Schmidt ja Muntzer ovat kuolleet ja Wheeler on henkitoreissaan munuaiset paskana, kilpailu-ura takana. :worship:

Juuri näinhän tuossa on käynyt (paitsi Wheeler jollain tavalla "terve" munuais-siirron jälkeen). Sairasta!! Onko se "kova jätkä" joka roinaa niin paljon, että kuolee siihen. Ei ole! Se on idiootti!

Eräs tuttuni vertasi hyvin roinaajia narkkareihin, vaikka se hiukan eri asia onkin, mutta paljon yhtymäkohtia silti. Roinaaminen on monille narkkauksen tasolla ja ihminen ajautuu sellaiseen tilanteeseen, että ilman roinaa ei voi enään elää, koska ei pysty enään olemaan sellainen kuin haluaa (iso, suurilihainen tms.). Tämä on todella ikävää. Suomessa on kymmeniä ja kymmeniä tälläisiä, jotka elävät tämän mukaan ja he eivät pysty palaamaan "normaaliin elämään", koska eivät olisi mitään (lähinnä omasta mielestään, itse kannustan kyllä kaikkia lopettamaan, mutta sehän on kuin seinille puhuisi).
Itse olen lopettanut ja palannut normaaliin elämään (en ole asiasta vielä kauheesti huudellut, mutta tarkoitus olisi kertoa teille jossakin vaiheessa, mitä olen roinaamisella saanut ja mitä menettänyt ja hiukan referoida
"uraani"--> treadi tulee kun ehtii). Kyllähän se hiukan mietityttää, koska ei pysty enään pitämään sellaisia lihoja yllä kuin ennen. Mutta positiivisia puolia on niin paljon, että ratkaisu oli helppo tehdä.
 
Special minds often use special methods.

Hulluuden ja nerouden raja on niin häilyvää. Usein tollanen starahomma sekottaa pään rokkitähdillä, varsinkin kun se on valmiiksikin sekasin ja huumeet pelissä.

Munzer ei kumminkaan iso stara ollut, varmaan vaan hirveä pakkomielle siitä kropastaan. Hulluutta mikä aiheutti myös tiedon ja taidon ahmimisen sekä kehittämisen. Kiehtovia tollaset tyypit on, ja arvostettavia omalla tavallaan. Esimerkkeinä ei todellakaan toimi, mutta joidenkin pitää nousta massasta (no pun intended).
 
no rock musiikkiinhan tätä ei voi edes verrata,musiikki on hyvää,kyse ei ole päihteiden palvonnasta vaan musiikista,tässä tredissähän puhutaan kuka oli kovin roinaaja,ei musiikissa puhuta tai ei se ole pääasia kuka narkkaa eniten.
 
Tavallaan ymmärrän tuollaisen Munzerinkin arvostuksen joissain piireissä, koska koko kehonrakennus tuolla tasolla on friikkishow ja mitä friikimpi, sen parempi. Eihän tuossa touhussa näin "normaali" tallaajan näkökulmasta mitään järkeä ole, mutta jos jollekin on tärkeää olla massiivinen tuohon mittaan asti ja on siitä valmis maksamaan vaikka hengellään, niin antaa mennä vaan.
 
Aika järkkyä touhua toi Munzerin touhuilu ollut. Muistan hetket kun niitä ukkoja kuoli kuten Benaziza ja Munzer.

Liikaa ongelmia on aiheutettu sillä että asiat yritetään ratkaista kemikaalein...!!!
 
Karpaasi85 sanoi:
Flexin asiathan ovat tällä hetkellä hyvät, mies palasi kamppailulajien pariin menestyksekkäästi ja terveyspuoli on omien sanojensa mukaan hyvä. Flex myös kertoi paluu kehonrakennuslavoille on mahdollinen: Suunnitelmissa olisi kilpailla Masters Olympiassa.

Se on siinä Wheelerillä sitten jos skabaa vielä! Mä takaan sen, ettei elimistö kestä. Monet me toivoisimme, että mies olisi entisaikojen kondiksessa vielä joskus lavalla, mutta en usko moisen olevan kannattavaa.
 
Sairas mies, joka myrkytti itsensä lääkkeillä ja omasi huonot geenit kehonrakennukseen. Mikä tuossa nyt on niin hienoa?
 
Lukasepas toi tekstinpätkä. Vaikket olisi samaa mieltä niin näet mitä moni näkee tässä kaverissa. Jos kiinnostaa, lue koko pexxin postaama arnoldexposed.comin linkki.



Andreas Munzer became the first bodybuilder to have a play written about him. Well, it was part of a play at least, a very long play by the Austrian writer Elfriede Jelinek, best known for the novel The Piano Teacher and who last month won the 2004 Nobel Prize for literature. The play was called Ein Sportstück (A Sports Play). When it premiered in Vienna in 1998 it received a 55-minute standing ovation. Jelinek's themes were intellectual and postmodern. Ein Sportstück was about mediated realities, lives experienced through other mediums: television, movies, sport. She used Andi's hollowed body to stress the primacy of surface over depth. She said that Andi's freaky frame had been manufactured for rapid consumption and then thrown away. You had to be patient to get to Andi's bit: Ein Sportstück lasted for five hours.

And so Andi's body became metaphor, too. He represented something to bodybuilding, and something else to the wider world. In death, Andi had become someone on to whom things could be projected: ideas, theories, prejudices. He could be interpreted, reinterpreted, misinterpreted.

My vision of Andi was mediated, too. I had the raw facts of his life and death; they had all been well reported. I had the views of other bodybuilders, some of whom had been Andi's friends. I had some theories of my own about him. But I was unable, or perhaps unwilling, to get any closer.

Andi rode the curve. He made the deal. He played the zugzwang. In Munich, he doubled himself. He understood what it would take to make it with a body like his in the earliest years of the era of the freak.

The novelist Timothy O'Grady once wrote: 'The spectacle of greatness is thrilling, alluring, intoxicating. It can make the beholder want to do the same thing, breathe the same air.'

Andi saw greatness in Schwarzenegger, but that was through the simplicity of teenage ambition. Later, as he ascended to become the best bodybuilder in the German-speaking world, he looked at the small gap between his own excellence and that of the five or six men who existed above him. He thought about what it might take to close that gap. Andi was no freak. But he could turn his skin into paper and his veins into ringroads around his stripped physique. Andi could take the stage glowing with hardness and he could do it several times a year.

The effort it took was difficult to imagine. Andi had picked the toughest battleground, the most elusive state to appear in and maintain. His unique selling point demanded much of him.

Once he had chosen, he could not turn back. There was probably a moment, a tipping point, where he might have pulled out, perhaps when he first became aware of the pains in his stomach and sought a health cure for them. Only Andi would know for sure. But he was a bodybuilder and bodybuilding was about excess. After a while, you were surrounded by so much of it, it became impossible to see how much was too much: because almost everything was too much. In bodybuilding, the only response to failure was growth. That was the law of muscle. Stressed to failure, it grew. When Andi met failure, he grew to defeat it.

Andi gave it everything because that's what he demanded of himself. He had built an extraordinary body by any standards. He had decided to find out what was possible for him. He wanted to get as high on the curve as he could, as all of us do. He understood the risks. He took his courage in his hands. He pushed towards his limits. He discovered where they were. In that regard, Andi had lived ferociously, he had strived for the best that he was capable of. I saw it as an act of great bravery to live in that manner.

Andreas Munzer strived and strived, and he found out what he could do. He was able to manufacture one of the 10 best bodies from six billion on earth. In his curious arena, he had almost ascended to the top of the game. He answered every question he asked of himself. He did not die wondering.

I saw unrecognised honour in what he had achieved. He was more than just a dead guy who had taken too many drugs. He was not the end of bodybuilding as a sport. He was a symbol of what it sometimes took to succeed

· Extracted from Muscle: a Writer's Trip Through a Sport with no Boundaries, by Jon Hotten (Yellow Jersey Press, £10.99)
 
Ei pysty tajuamaan näitä "ei rispektiä"-juttuja. Tyypillä oli halu tehdä jotain ja uhrata koko elämänsä tehdäkseen sen. Teki mielettömästi duunia sen eteen jne.. Ei se tulos(vaikka onkin sairaan hyvä), vaan se omistautuminen, halu ja duunin määrä. Kyllä Muntzher tiesi minkä hinnan hän voi joutua maksamaan tekemisistään, mutta teki silti. Se oli sen valinta. Miten rispektiä voi vähentää se, että kaverilla ei ollut parhaita mahdollisia geenejä ja yritti kompensoida sitä isoilla roinamäärillä, varsinkin kun roinaaminen on sallittua kyseisessä lajissa?

Multa ainakin rispektit!
 
Antakaa nyt vähän rispektiä ja kirjoittakaa se nimi oikein.
 
Kyllähän tollaisista miehistä legendoja tulee tietyissä bodauspiireissä, asenteena itsetuhoinen "mieluummin päivä leijonana kuin 100 vuotta hiirenä". Munzer omisti elämänsä kehonrakennukselle, kuoli nuorena ja jätti jälkeensä lihaksikkaan ruumiin. Kuolinvuoteellaan Munzer kieltäytyi verensiirrosta, mikä jo kertoo jotain miehen ehdottomuudesta, tosin verensiirtokaan tuskin olisi miestä enää siinä vaiheessa pelastanut. Ongelmia oli ollut jo pitkään, mutta viimeinen pisara oli pitkä lento, jonka aikana elimistö kuivui ja kun veri oli paksua kuin marjapuuro, niin sen jälkeinen nestetankkaus oli liikaa elimistölle, seurasi lumipalloefekti, aluksi hajosi maksa, sitten munuaiset, vatsa täyttyi verellä, sydän pysähtyi. Ei kannata ottaa miehestä esimerkkiä, mutta ymmärrän niitäkin, jotka rispektiä moiselle totaalisuudelle antavat.
 
Joo ei millään pahalla, mutta ei pistetä tätä threadiä Bodybuilding.com'imaiseksi "I hate roid users, I hate I hate I hate" pliis.

Mitä järkeä sitten nyrkkeilyssä on? Kaksi äijää treenaa matsia varten, toinen saa onnekkaan osuman päähän ja ei enää syö puuroa omasta kädestä, onko se urheilua?

Camoon, niinkuin on sanottu, andreas oli siinä "Lazy people use the word obsession to describe the word dedicated"- jutun rajamailla, ja hän rakasti olla ammattikehonrakentaja ja oli kuin olikin valmis maksamaan siitä vaikka sitten hengellään, ja loppujen lopuksi on parempi kuolla kuin elää rikkonaisena koko elämänsä loppuun asti.
 
No eihän noi munzerin määrät nyt varmaan mitään kovin kummoisia ollut. Nykyäänkin ukot vetää varmaan enemmän ryönää mutta eri aineita ja vähemmän oraalisia.
Toi homma on kyllä tolla tasolla aika älytöntä, eikä tarvii edes mennä pro tasolle.Mäkin tunnen muutaman "siviilin" jotka ajattelevat, että loppuun asti täysillä, joten mikäs ihme se on proilla.
 
Kovarääpäle sanoi:
ja loppujen lopuksi on parempi kuolla kuin elää rikkonaisena koko elämänsä loppuun asti.

Entäs olisiko parempi elää TERVEENÄ elämänsä loppuun asti kuin kuolla 31v. Täällä näyttää jotkut antavan sitä enemmän respektiä mitä enemmän roinaa vetää ja mitä nuorempana kuolee :wall:
 
Back
Ylös Bottom