Pystyottelu - yleinen keskustelu

Alkhalaf vs. Mustakallio oli tosiaan hyvä matsi.

Streamin lopussa mainitsivat että Leveli Fight Night IV joskus kuukauden tai parin päästä. Muuttavat studionsa ilmeisesti Deon salille niin helpompi järjestää lisää tapahtumia.

Hyvin katsojia paikalla tämän tasoiseksi tapahtumaksi ja tunnelma oli myös korkealla ainakin noissa matseissa mitä itse katsoin. 8-miehen turnaus vaatii tietty aika paljon aikaa, mutta jatkossa olisi tosiaan parempi jos olisi vaikka pari "oikeaa" matsia. Riippuu varmaan bitcoinin arvosta minkä tasoisia lineuppeja nähdään.

16 000 katsojaa korkeimmillaan livenä youtubessa ja 75k nyt seuraavana päivänä.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Nyt vasta tajustin, että tuolla Levelissähän otteli myös tämä Komba mies Jusukin. Hänellähän oli haaveita jossain kohdassa myös oikeistakin otteluista. Tekeminen oli sen verran vaatimattoman näköistä, että ihan minkä tahansa tasoisissa nyrkkeilykisoissa tulisi kyllä tukkaan.
 
Mikä on komba mies?
 
Jusuhan ylsi finaaliin! Yllättävän vähän kombaa käytti ja hyökkäskin suoraviivaisesti. Varsinkin vikassa matsissa tämä kostautu. Jos ura jatkuu, niin varsinkin pidemmissä matseissa näkisin että Jusun kannattaa käyttää Komban väistöjä uuvuttaakseen vastustaja ja alkaa sitten napsimaan viimeisiä eriä itselleen👍
 
Jusukin, joka on perustanut oman lajin/tyylin, nimeltä Komba. Potkussa on pitkä ketju Kombasta.

Kunnia kuitenkin siitä, että laittaa itseään alttiiksi arvostelulle
Jep siis todellakin arvostus jokaiselle, joka kehään astuu. Mutta pelottavan näköisesti oli jusulla iskujenvaihdossa jatkuvasti klassinen leuka pystyssä+takakeno. Ruma aivotärähdys tiedossa, jos vastustaja yhtään tietää, mitä tekee. En valmentajana päästäisi ketään sellaista ottelemaan, jolla tuota refleksiä esiintyy.
 
Ei se taakse väistäminen ainaoo huonoa, jos pysyy koskemattomana. Lajeissa joita treenataan ilman hanskoja, tuo tyyli on yleinen. Paljaillakäsillä se perus boksinki paketti ei oo parasta. Hänellä oli kyllä muita puutteita, tuo oli pienin murhe.
 
Mikä mielestäsi sitten oli Jusun suurimpia puutteita, jos ei tuo?
 
Mun mielestä huono päätös urheilijoiden kannalta.
Mut tää on tätä, ehkä tulee liitolle apurahoja paremmin.
Jos kiina hyökkää taiwaniin ni sit kannattaa myös boikotoida kiinalaista tavaraa, ja jenkit kun miehittää taas jonkun maan ni ei niin justiinsa.
 
Off topic: Jenkeillä on sentään ollut sen verran pelisilmää että on 2000-luvulla hyökkäilyt lähinnä tyrannioiden kimppuun. En nyt tietenkään toivo että Kiina hyökkäisi Taiwaniin, mutta ois tavallaan mielenkiintoista nähdä miten boikotit yms. toimis tuolloin.
 
Potkunyrkkeilyn sm-kisat järjestetään viikonloppuna Iisalmessa. Iisalmi järjesti viimeksi mahtavat sm-kisat, ja oletan nytkin järjestelyjen olevan huippuluokkaa.

Kilpailijoita ihan mukavasti, enemmänkin tietenkin saisi olla. Isoin sarja on naisten k1-60kg. Tasokas sarja, jossa kokenut Miina Sirkeoja lienee vahvoilla, mutta voittaa voi hyvinkin joku muukin tässä sarjassa. Naisten -52kg -sarja on myös todella tasokas, vaikka harmillisen pieni. Voittajaksi tässä sarjassa veikkaan Elsa Närheä. Naisten raskaan sarjan voittaa seuraa vaihtanut Mirjam Hänninen.

Miesten k1-67kg sarjassa on mukava nähdä miten ahkerasti nyrkkeilyssä ja potkunyrkkeilyssä kisaava Kokkolan John Englund. Mielenkiintoinen nimi sarjaa ylempää k1-71kg -sarjasta on kokenut nyrkkeilijä Albert Thiangdee. Veikkaan häntä vähintäänkin mitaleille. Miesten k1-81kg -sarjassa on mielenkiintoista nähdä k1-sarjaan siirtynyt fularipuolella erinomaisesti menestynyt Jaakko Haanpää. Hänen ja Marko Ranton kohtaamista odotan suurella innolla.

Siinä muutamia omia nostoja kisoista. Fularimatseja näyttäisi toteutuvan vain kaksi, mikä on harmillisen vähän. Junnumatseja ei hirveän paljon myöskään ole, mutta kohtalaisesti kuitenkin. Tähän toki saattaa vaikuttaa samaan aikaan järjestettävät tatamikisat.
 
7 junnumatsia on itseasiassa nousua aiempiin vuosiin. Tilanne on toki sinällään aivan häpeällinen ja vaatisi korjaamista. Satun muuten nykyään kuulumaan liiton nuorisovaliokuntaan, joten tiedän kyllä kenen pitäisi tehdä asialle jotain.

Närhellä on todella hankala ottelutyyli, mutta näkisin kyllä Noora al-Saffun alle 52-kiloisten ennakkosuosikiksi noin lähtökohtaisesti ja muut ovat haastajia.

Fularimatseja on vähän ja minusta FC-ottelijoiden kannattaisi ottaa mallia Jaakko Haanpäästä, niin he saisivat edes matseja kotimaasta.

View: https://www.facebook.com/photo?fbid=577946187772142&set=a.440713891495373
 
Back
Ylös Bottom