Perussuomalaiset

Meta title: PERUSSUOMALAISET

Meta description: Keskustelua puolueen linjoista, päätöksistä, vaikuttajista ja ajankohtaisista politiikkaliikkeistä.


Timo odottaa palkinto virkaa Bryssellistä ja piipitykset ei kiinnosta. Mitä Mäntylään tulee, niin kuhan yrittää pelastaa nahkaansa. Turha lupaus tai uhkaus, keneltä nyt kysytään. Ei tule toteutumaan. Persut ovat mutasarjaa.
 
Galluppien mukaan persujen kannatus olisi romahtanut. Miten näihin galluppeihin nyt suhtautuisi, kun viimeaikoina maailmallakaan gallupit eivät ole olleet edes suuntaa-antavia. Kun toimittaja kysyy toiselta toimittajalta mielipidettä, ja tekee sitten jutun että SDP on suosituin puolue.

Tämä siis tuli mieleen, ja kun tuttujen kanssa jutellut, niin kukaan ei olisi vielä hylännyt persuja. Eikä ymmärretä sitä, mistä johtuu mediassa näkyvät uutiset persujen kannatuksen laskusta.

Eihän persut kiitettävää arvosanaa hallitusajastaan saa, mutta vähintään tyydyttävän arvosanan. Ja se riittää nykyisessä tilanteessa, persujen pysyminen hallituksessa ja vihervasemmiston oppositiossa tulevaisuudessakin on parasta tälle maalle.
 
Galluppien mukaan persujen kannatus olisi romahtanut.

Tämä siis tuli mieleen, ja kun tuttujen kanssa jutellut, niin kukaan ei olisi vielä hylännyt persuja. Eikä ymmärretä sitä, mistä johtuu mediassa näkyvät uutiset persujen kannatuksen laskusta.
En kyllä ymmärrä että miten kukaan täyspäinen ihminen äänestäisi persuja, mutta onneksi jokainen saa äänestää ketä haluaa.
Jos olisi äänestys takinkäännön ja lupauksien rikkomisen Suomenennätyksestä, niin persut voittaisivat kirkkaasti. Sen huutelun ja uhoamisen jälkeen mitä Soinikin teki oppositiossa, niin hallitustyöskentelystä tulisi korkeintaan välttävä tai jopa hylätty.
 
En kyllä ymmärrä että miten kukaan täyspäinen ihminen äänestäisi persuja, mutta onneksi jokainen saa äänestää ketä haluaa.
Jos olisi äänestys takinkäännön ja lupauksien rikkomisen Suomenennätyksestä, niin persut voittaisivat kirkkaasti. Sen huutelun ja uhoamisen jälkeen mitä Soinikin teki oppositiossa, niin hallitustyöskentelystä tulisi korkeintaan välttävä tai jopa hylätty.

Surullisinta on se, että muut ovat vielä huonompia. Kaikki puolueet ovat rikkoneet lupauksiaan jo vuosikymmeniä, persut vasta muutamia vuosia, joten on persuäänestäjillä ainakin se lohtuna. Joka tapauksessa ainakin vihreät ja vasemmisto on pidettävä päätöksenteon ulkopuolella. Politiikka on muutenkin aika väsynyttä uhoamista, turhia lupauksia ja teatteria. Hallitusvastuu laskee kannatuksen alas, kun äänestäjät pettyvät -> oppositioon ja uudet puolueet hallitukseen -> äänestäjät pettyvät hallitukseen ja oppositiossa suuta soittamalla on saatu taas kannatus nousuun -> hallitukseen ja sama paskan kehä jatkuu loputtomiin
 
Eiköhän Timppa tiennyt jo vanhana SMP:läisenä kuinka hallitukseen menemällä käy? Petaakohan itselleen ulkoministerinä itselleen kivaa pakastevirkaa EU:sta? Äijä on kuitenkin mahdollisen hallituskauden päätyttyä 57-vuotias. Sen jälkeen kun sätkii Brysselissä vielä croisanttien ympäröimänä jossain diibadaaba kerhoissa hyvällä liksalla 8-vuotta, niin voi siirtyä fudiskatsomoihin taskut täynnä massia.

Meinaatteko, että Soini pääsisi mihinkään EU virkaan tälläisten puheiden jälkeen Brysselissä:
View: https://www.youtube.com/watch?v=zC1Ss_QnbuQ

Voiko totaalisella takinkäännöllä saada kaiken anteeksi?

Fakta on se, että persut munasivat itsensä täysin tässä hallituksessa. Enää Arkadianmäellä ei istu ainuttakaan puoluetta, jota arvostaisin.
 
Olikohan tää nyt sitten se hetki kun tuli "Maailmanloppu". Täähän on parempaa kun kauniit ja rohkeat, eikun innolla odottamaan huomista ja maanantaita. :)

"
Teuvo Hakkarainen on valittu perussuomalaisten toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Teuvo Hakkarainen http://www.is.fi/haku/?search-term=teuvo+hakkarainenvoitti vastaehdokkaansa Arja Juvosen http://www.is.fi/haku/?search-term=arja+juvosenpuolueen toisen varapuheenjohtajan valinnassa, prosentein 63-37.

Hakkarainen kuuluu puolueen maahanmuuttokriittiseen siipeen. Siiven näkyvin edustaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho http://www.is.fi/haku/?search-term=jussi+halla-ahovalittiin aiemmin lauantaina puolueen puheenjohtajaksi.

Halla-ahon tukija, kansanedustaja Laura Huhtasaari http://www.is.fi/haku/?search-term=laura+huhtasaaripuolestaan valittiin puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi."
Lähde: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005249092.html
 
Hallitus kaatuu ja sylkykupiksi nousee Jussipoika Halla-Aho.
Sipilä ja Orpo sovittelevat sädekehää päihinsä ja opposition suvakkipaskapuolueet odottelevat pääsyä omille hillotolpilleen.
Jussipojan ongelmaksi koituu epäpoliittinen suoraselkäisyys ja realismi.
Nytkin Jussipoika vaati vain ja ainoastaan että aiemmin hallitusohjelmassa sovitut asiat maahantunkeutumisesta pantaisiin oikeasti käytäntöön.
Sipilänpaska totesi että niin tiukkoihin krittereihin ei mennä :eek:
Elikä Timppa oli siis käytännössä lipsunut periaatteistaan ja kääntänyt takkia tuon tuosta viimeisten kahden vuoden aikana.
Halla-Ahon kaltaisia älykköjä jotka lisäksi sanovat miten asiat ovat ei haluta vaikuttaville palleille. Sinne kelpaavat Juha Kepu-pettää aina Sipilä ja Petteri "kenen persettä tänään nuolisin" Orpo sekä suvakki-poliittiset-Huorat -puolueet (Kristilliset, RKP ja etenkin Viherät ja demarikusettajat).
Onnea hölmöläisille, keppostelut ja moniosaamiset lisääntyvät tästä eteenpäin oikein kunnolla. Sen olemme ansainneet.
 
Hallitus kaatuu ja sylkykupiksi nousee Jussipoika Halla-Aho...

(jotain tuubaa suvakkihuorista ja muuta perussuomalaista sielunmaisemaa)

Tämähän menee juuri niin kuin Halla-aho on varmasti suunnitellut. Hallitus kaatuu, koska Halla-aho niin haluaa. Ja nimenomaan vielä kaatuu sen takia, että hän on nyt niin jämäkkä ja pitää kiinni näistä sovituista asioista. Nyt tulee uusi hallitus ja perussuomalaiset pääsevät oppositioon taas huutelemaan ja keräämään uutta kannatuspohjaa. En kyllä usko, että tämä lauma kauaa pysyy kasassa ilman karismaattista johtajaa. Soraäänistä päätellen loikkareita toisiin puolueisiin alkanee kohta ilmaantua. Toisaalta jos rivit pysyvät jotakuinkin kasassa niin ehkä perussuomalaiset lähtevät uuteen nousuun. Halla-aho kyllä osaa sanoa niitä asioita, jotka puhuttelevat kansan "syviä rivejä". Halla-ahonkin näistä radikaaleista mielipiteistä leijonan osa taitaa olla vain tätä peliä kansan mielillä. Ei populisti hölmö ole, vaan se joka häntä äänestää.
 
No ei kaatunut hallitus, ainakaan vielä. Halla-aho sai nopeasti oman jytkynsä.
 
Timppa pysyy "hillotolpallaan" kuten muutkin Sipilän persreikää nuolevat persut.
Nyt on kaksi vuotta aikaa Halla-Aholla nostaa puolueensa pienen ihmisen puolueeksi (niin kuin Jussipoika klo 15:00 tiedonannossaan korosti). Timppa jää Sipilän "kuhnuriksi".
 
LOL, tämä alkaa hipoa jotain takinkäännön ME-yritystä :D:D!

http://timosoini.fi/2017/06/juudas-meni-ja-hirtti-itsensa/

Timo Soini 3.6.2017 sanoi:
Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä. Kolmellakymmenellä hopearahalla, jotka kavaltaja sai, ostettiin savenvalajan pelto muukalaisten hautausmaaksi.

Perussuomalaisten puoluekokous kuumentaa tunteita jo siinä määrin, että järjen valo jättää herkimmät.
 
Ministerin palli on liian rahakas paikka hukattavaksi. Eiköhän tuo ole tässä vaiheessa hyvinkin selvää, että suurin osa puolueesta välittämättä ei aja tuolla kuin omia etujaan. Sitten kun "kansan"edustajan työt loppuvat, niin itse kukin löytää hyvä-velikerhon kautta uuden mukavan hyväpalkkaisen työpaikan. On menny usko koko touhuun, kun ensin luet litanian vaalilupauksia, jotka sitten poikkeuksetta "unohdetaan" saman tien kun palkka juoksee.
 
burns-excellent.gif


Petturit ja omaan pesään paskojat pihalle, Persut oppositioon lihomaan ja parin vuoden päästä sitten jytkytellään niin, että vihervasureilta ja globalisteilta tippuu tukka päästä.

"Uusi vaihtoehto" my ass. Olisivat vain reilusti nimenneet SMP 2:seksi.
 
Mikähän on se agenda jolla nämä Soinilaiset yrittävät ensivaaleissa eduskuntaan?
- Kriittinen maahanmuutto? Ehei ... eipä timppa pitänyt sanojaan nytkään
- Pienten ihmisten asialla? No Ei sekään ! Timppa on Kuhnurina Kokkareille ja Kepulle
OIsko toi Slogani: "Takinkääntöä Tarvittaessa!" hjuva :p
 
Ei tule enää mitään jytkyttelyä. Tämä suli riitelyyn, hajonneet ryhmät ja puoleet tulevat jäämään marginaalikannatukseen RKP:n, KD:n ja Vasemmistoliiton tasolle. Kommunistit lisääntyivät aikoinaan jakautumalla, nyt persut tekee samoin. Vasemmistolaisia ja kommunistisia puolueita on ollut eri aikoina useita. Yhtenäinen suuri persupuolue, jossa olisi ollut tilaa Halla-Ahoille, olisi vielä voinut yltää isoihin pääministeripuoluetason kannatuslukemiin.

Positiivista ehkäpä, nuivia ja tolkun ihmisiä siirtyy muihin puolueisiin, tavallaan persuja ei enää tarvita, koska kansallismielisiä on muissakin puolueissa ja maahanmuuttokriittisyydestä tulee valtapolitiikkaa. Pitkälti Jussi Halla-Ahon ansioksi voidaan laskea. Reilu kymmenen vuotta sitten umpirasistisiksi leimatut faktat ja totuudet ovat ja salonkikelpoista kepun tai kokkaripoliitikon suusta. Sillä oli hintansa, Halla-Ahon raivaustyö jätti leimansa ja itse Halla-Aho ei ole enää salonkikelpoinen hallituspoliitikoksi.
 
Positiivista ehkäpä, nuivia ja tolkun ihmisiä siirtyy muihin puolueisiin, tavallaan persuja ei enää tarvita, koska kansallismielisiä on muissakin puolueissa ja maahanmuuttokriittisyydestä tulee valtapolitiikkaa.

Paitsi, että mikään nähtävissä oleva seikka ei tue tämänkaltaisen kehityskulun toteutumista. Nimenomaan voisi väittää, että nyt v-loppuna nähty näytelmä, kollektiivisine paniikkinappulan painamisineen, kertoo entistäkin suuremmasta halusta marginalisoida kaikenlainen maahanmuuttokriittisyys. Säröääniä ei tässä monikulttuurisuuskiimassa haluta kuulla. Ainoastaan puolueiden motiivit tavoitteen toteuttamiseksi vaihtelevat. Kokoomusta ja ilmeisesti myös keskustaa ajaa eteenpäin ennen kaikkea EU:n integraation tiivistämiseen liittyvien agendojen seuraaminen, kun taas vihervasemmistossa määräävänä seikkana taitaa olla yleinen maailmanhalausmentaliteetti.

Kyseisessä tilanteessa juurikin tarvitaan puoluetta, joka profiloituu järkevän maahanmuuttopolitiikan kannattajana. Tässä suhteessa Suomi on jäänyt säädöstasolla jälkeen jopa muihin pohjoismaihin verrattuna, joten kiristämisvaraa on paljon ilman, että lähdettäisiin monien "pelkäämän" rajat kiinni - politiikan suuntaan. Uskon, että mainitunlaisella puolueella on maassamme menestymismahdollisuuksia, kunhan se ei täysin leimaudu yhden tai kahden asian puolueeksi. Tällä hetkellä perussuomalaiset, mikäli selviävät meneillään olevasta murroksesta toimintakykyisinä, voisivat kyetä vastaamaan tähän huutoon.
 
Soinilaiset sitten käänsivät takkinsa jopa omalle puolueelleen :D Enpä muista näin ilmiselvää "oma lompakko ensin" politiikkaa koskaan nähneeni.
 
Back
Ylös Bottom