Perussuomalaiset

Meta title: PERUSSUOMALAISET

Meta description: Keskustelua puolueen linjoista, päätöksistä, vaikuttajista ja ajankohtaisista politiikkaliikkeistä.

Kokoomuksestakin löytyy ihan fiksua porukkaa, puolue tarvitsisi samanlaisen suunnanmuutoksen kuin perussuomalaisilla Soinin lähdettyä.

LiikeNyt on parempi vaihtoehto kokoomukselle, mutta sikäli harmi että tuskin tulee pitkään aikaan pienpuolueesta nousemaan, kyseisestä puolueesta ei tule oikeastaan ketään muuta kuin Hjallis mieleen. Pienpuolueista heillä toki on varmaan paras mahdollisuus edes joskus olla hallituksessa.

VKK:ta en usko näkeväni hallituksessa ikinä, heillä toki ps:n kanssa samankaltaisia ajatuksia, mutta puolue taitaa olla monelle hammastikku kun on jäänyt jotain hampaankoloon persuista. Sitten kun tämä korona alkaa olemaan menneen talven lumia, niin mielenkiintoista nähdä mitä asioita vkk enimmäkseen tulee ajamaan.

Samaa mieltä kokoomuksesta. Joku Rydmanin/Kalevan-tyylinen akseli johdossa olisi sata kertaa parempi kuin nykyjohto. Natoon positiivisesti suhtautuva, maahanmuuttoon tiukempi linja. Samoin valtion velkaantumiseen ja kestävyysvajeeseen yms. Tosin kokoomuksessa ärsyttää se hinku tehdä maailman kunnianhimoisinta ilmastopolitiikkaa muiden mukana, persut pois lukien. Samoin sellainen EU:lle nöyristely pitäisi lopettaa ja laittaa kampoihin liittovaltiokehitykselle tukipaketteineen. Ja ihmettelen miten joku Sirpa Pietikäisen tyylinen hahmo voi olla kokoomuksessa.

Liike Nytin porukalla on hyviä ajatuksia, mutta en luota Harkimoon yhtään. Mahdolliset yhteydet Venäjälle ja osaako hän jakaa mahdollista valtaa muiden kanssa. On tottunut tekemään itse päätöksiä.

VKK sisältää liikaa hörhöjengiä, joten yhteistyö voi olla haasteellista muiden kanssa. Oma kannatuksena pitäisi olla paljon parempi saavuttaakseen todellista valtaa. Enkä kyllä luota Turtiaiseen senkään vertaa mitä Harkimoon.

Niin ja Niikon lähtö ulkoasiainvaliokunnasta oli oikea päätös. Noita Venäjän ymmärtäjiä on valitettavasti joka puolueessa ja johtopaikoille heitä ei tarvittaisi. Niikolla oli jo painolastina Kiina-yhteydet ja jutut valiokunnan johtamisesta eivät varsinaisesti miestä liehittele.
 
Kökkäreiden "maine" nousisi mun silmissä +50% sillä, että heivaisivat pois ilmiselvät kommarimyyrät kuten petturi urpo, mykkis ja vartiainen.
Miksi?? Vaikka nuo apinat heivataan vittuun takaa löytyy samanlaisia 2 naamasia rottia.

Jos äänestämisellä jotai kansa vois vaikuttaa se olisi jo kielletty. Esim addresseilla pyyhitään persettä.
 
Miksi?? Vaikka nuo apinat heivataan vittuun takaa löytyy samanlaisia 2 naamasia rottia.
Eikös sinun mielestä VKK:lle puolueen voitto olisi lottovoitto? Siellähän ne rehelliset, suoraselkäiset ja isänmaalliset ihmiset ovat ketkä eivät rottaile.
Kuten tänäänkin uutisista saimme lukea puheenjohtajan toimista
 
Anokin isänmaallisena ja suoraselkäisenä johtaja kertoo, kuinka Venäjän pitää antaa rauhassa hyökätä naapurimaahansa. Siihen päälle vielä sanomaa vahvistamaan Kremlin tiedonanto. Tää on kyllä uskomatontonta, kuinka Putinin rakkikoirat kääntyvät joidenkin suomalaisten mielissä isänmaallisuuden perikuviksi.
 
Liitteet

  • Screenshot_20220224_013839.webp
    Screenshot_20220224_013839.webp
    54,8 KB · Katsottu: 135
Anokin isänmaallisena ja suoraselkäisenä johtaja kertoo, kuinka Venäjän pitää antaa rauhassa hyökätä naapurimaahansa. Siihen päälle vielä sanomaa vahvistamaan Kremlin tiedonanto. Tää on kyllä uskomatontonta, kuinka Putinin rakkikoirat kääntyvät joidenkin suomalaisten mielissä isänmaallisuuden perikuviksi.

Tuo on kyllä ihan järjetön porukka. Demokratian ongelma pähkinänkuoressa. Toivottavasti kaikki persujen hörhöt siirtyvät tuonne ylistämään Putinia, jotta saadaan eduskunnan enemmistö Natoon liittymisen puolelle.

Halla-aho on vetänyt tosi hyvin tuota valiokunnan johtajan hommaa. Osaa myös kieliä ja on muutenkin valovuoden Niikkoa edellä.
 
Anokin isänmaallisena ja suoraselkäisenä johtaja kertoo, kuinka Venäjän pitää antaa rauhassa hyökätä naapurimaahansa. Siihen päälle vielä sanomaa vahvistamaan Kremlin tiedonanto. Tää on kyllä uskomatontonta, kuinka Putinin rakkikoirat kääntyvät joidenkin suomalaisten mielissä isänmaallisuuden perikuviksi.
Juu niinhä se venäjä hyökkäs ukrainaan ihan syyttä suotta 🤣

Tutustu nyt hivenen asiaa enne ku huutelet. Ukraina pommitti siviilejä ja venäjän pakko toimia.
 
Suksi sä vittuu mikkihiiri ,. Missä sun faktat?? Sulla ole edes noita
Se on aivan sama mitä faktoja minä sinulle laitan niin kuittaat ne paskapuheena koska "********, bäckman ja ano sano että ei kyllä oo totta tommonen". Venäjän lavastamat "ukrainan hyökkäykset" on todistettu paskapuheeksi jo moneen kertaan.
Kerro sinä miksi ihmeessä nyt, kahdeksan vuoden jälkeen Ukraina aloittaisi pommittamisen miehittäjän puolelle kun Venäjä on keskittänyt joukkojaan sinne?
 
No laita nyt niitä faktoja äläkä huutele ainoastaan
 
Tässä muutama:
View: https://mobile.twitter.com/eliothiggins/status/1495355366141534208?s=24

View: https://mobile.twitter.com/CITeam_en/status/1496154749976166405?cxt=HHwWioC-la60tMMpAAAA

Yllättäen et vastannut kysymykseen miksi juuri nyt? Odotan vastausta siihen sekä myös niitä sinun faktojasi Ukrainan hyökkäyksestä.

Vaivaudu kattomaan Putkosen video nii saat vastauksen. Samalla tavalla mä joudun kattoo noi 😉

Twitter video näyttää olevan just sama minkä ******** on näyttäny. Olikohan verkkomedian lähetyksessä
 
Vaivaudu kattomaan Putkosen video nii saat vastauksen. Samalla tavalla mä joudun kattoo noi 😉

Twitter video näyttää olevan just sama minkä ******** on näyttäny. Olikohan verkkomedian lähetyksessä
Joko vastaat: Miksi juuri nyt?
Vai onko sekin jollain putkosen videolla?

Ja ymmärsinkö oikein että sinun faktasi on putkosen video?

Alkaa heräämään epäilys että olet
A: trolli
B: venäläinen
C: idiootti

En vaan tiedä vielä mikä näistä
 
Korona puolelta löytyy , en ala uudellee linkata niitä.

Tais jerer linkkaama video myös olla tällä puolella
Ai se, sinä olet niitä linkkaillut niin paljon että vaikea pysyä kärryillä mitä tarkoitat, valitettavasti yritin sitä katsoa hetken, mutta venäläisellä suomen lippu pinssi takissa oli niin vastenmielinen että yli tunnin videota en katso.
Mutta kerran sinä olet katsonut sen niin voit varmaan tehdä tähän lyhyen tiivistelmän.

Vai huuteletko ainoastaan?
 
Sarmx on ryssätrolli, turha sen kanssa on väitellä. Se kääntää sen aina johonkin paskaan propagandavideoon tai kymmeniin sellaisiin mitä sun pitäis katsoa ja debunkata sieltä kaikki, ja sillä aikaa toi linkkaa 10 uutta videota. Kaikki ihmiset joilla on järki päässä tajuaa asian oikean laidan. En edes ihmettelisi jos Sarmx saisi tuosta rahaa, sen verran ahkeraan tulee tuota venäjäpropagandaa. Ei kukaan voi olla oikeasti noin tyhmä.
 
Back
Ylös Bottom