- Liittynyt
- 21.6.2016
- Viestejä
- 7
Kirjoitan nyt kertomuksen penkkipunnerruksen aiheuttamista puolentoista vuoden tuskista, jotka jatkuvat edelleen.
Vuoden 2014 syksyllä päätin, että aloitan venäläisen penkkipunnerruksen vähän sovellettuna ohjelmana. Tulokset pärisi paikoillaan, joten ajattelin, että nyt lähti tulokset nousuun. Joten tuumasta toimeen.
Kaverina tein leuanvetoja, kyykkyjä ym. Rannesiteitä en käyttänyt, ajattelin et siinäpä vahvistuvat ranteet mukana, kunhan ei liian raskailla aloita heti alusta.
Tulokset alkoivat nousta, kunnes tammikuussa 2015 alotettuani sarjat, vasemmassa ranteessa tunsin kauheaa kipua. Tästä alkoi rannesiteiden käytöt, treenien muuntelut. Ammattina linja-autonkuljettaja, joten rannevaiva oli läsnä myös töissä. Rannesiteet toivat apua, mutta kipu oli aina vähän läsnä. Kevään jälkeen tilanne junnasi paikoillaan, ja kivut pahenivat.
Painuin käsikirurgille, joka tuumasi jännetuppitulehuksen. Käsi oli lastassa kolme viikkoa, jonka jälkeen aloin tunnustella mitä kestää. Kivut eivät hävinneet. Lopulta uusiksi käsikirurgille.
Magneettikuvista paljastui kolmioruston alkava repeämä. Sen verran oli rauhoittunut jännetuppia lepuutettuani, että kirurgi antoi luvan alkaa hiljalleen treeneihin ilman raskaita painoja. Tämän jälkeen kyynärvarsi alkoi vaivata minkä kerkesi, kun kipu ranteessa hieman hellitti. Taas kirurgille.
Penikkatauti, jota hoidettiin hieronnalla, muutenkin jumiutunutta kroppaa auottiin vähän väliä. Välillä käsi hellitti hieman, välillä ei. Kirurgi päätti vielä teetättää lihasaitio mittauksen, josta tulokset näyttivät kalvon antavan periksi. Penikkatauti ei siis ollut enää vaivana. Joten ajateltiin, että lihasperäistä kyynärvarsi vaivaa, joka jossain vaiheessa häviäisi. Ammatin takia kirurgi mietti, että vaikuttaa varmasti jumiutumana asiaan, kun rattia veivaan jatkuvasti.
Kivut ovat olleet läsnä edelleen. Hieroja vastikään tuumasi, et eihän tässä ole mitään järkeä, että käsi vaivaa edelleen ja hieronnalla ei valmista saada aikaan. Kättä välillä polttaa, niin kamalia kipuja, että nukkuminenkin välillä ollut tuskaa. Vasen niska alkoi myös oireilla. Vaihteeksi käsikirurgin vastaanotolle, josta kävin nyt sitten viime viikolla hermoratatesteissä.
Itse kädessä ei hermovaurioita, mutta testissä ne kipeät lihakset kyynärvarressa eivät oikein reagoineet neuloihin, joita piikitti suoraan lihaksiin. Lausunnossa luki C7- myotomin lihaksissa erittäin lieviä kroonisia hermovaurion merkkejä, sopien mahdolliseen C7 lihaksen tason erittäin lievään krooniseen juurivaurioon. Kirurgi soitti tänään, ja sanoi, että magneettikuvauksiin niskan alueelta, en saa rasittaa niskaa ja nyt vaihteeksi salihommat ja hierontakin pannaan. Kivut ovat juontaneet suoraan niskasta, jossa todennäköisesti leikattava pullistuma tai jotain vastaavaa. Magneettikuvat kertovat totuuden. Niitä odotellessa niskan kanssa oltava varovainen, ettei tulisi lisävaurioita.
Nyt odottelen sitten jatkoa, mitä aletaan tekemään. Tämä kertomus varoituksena, mitä helvettiä voi tulla elämästä jatkuvien kipujen kanssa. On tullut välillä mietittyä, meneekö loppuelämä näiden kanssa. Ei naurata. Yksi asia on myös varmaa. En tule enää ikinä tekemään penkkipunnerrusta.
Vuoden 2014 syksyllä päätin, että aloitan venäläisen penkkipunnerruksen vähän sovellettuna ohjelmana. Tulokset pärisi paikoillaan, joten ajattelin, että nyt lähti tulokset nousuun. Joten tuumasta toimeen.
Kaverina tein leuanvetoja, kyykkyjä ym. Rannesiteitä en käyttänyt, ajattelin et siinäpä vahvistuvat ranteet mukana, kunhan ei liian raskailla aloita heti alusta.
Tulokset alkoivat nousta, kunnes tammikuussa 2015 alotettuani sarjat, vasemmassa ranteessa tunsin kauheaa kipua. Tästä alkoi rannesiteiden käytöt, treenien muuntelut. Ammattina linja-autonkuljettaja, joten rannevaiva oli läsnä myös töissä. Rannesiteet toivat apua, mutta kipu oli aina vähän läsnä. Kevään jälkeen tilanne junnasi paikoillaan, ja kivut pahenivat.
Painuin käsikirurgille, joka tuumasi jännetuppitulehuksen. Käsi oli lastassa kolme viikkoa, jonka jälkeen aloin tunnustella mitä kestää. Kivut eivät hävinneet. Lopulta uusiksi käsikirurgille.
Magneettikuvista paljastui kolmioruston alkava repeämä. Sen verran oli rauhoittunut jännetuppia lepuutettuani, että kirurgi antoi luvan alkaa hiljalleen treeneihin ilman raskaita painoja. Tämän jälkeen kyynärvarsi alkoi vaivata minkä kerkesi, kun kipu ranteessa hieman hellitti. Taas kirurgille.
Penikkatauti, jota hoidettiin hieronnalla, muutenkin jumiutunutta kroppaa auottiin vähän väliä. Välillä käsi hellitti hieman, välillä ei. Kirurgi päätti vielä teetättää lihasaitio mittauksen, josta tulokset näyttivät kalvon antavan periksi. Penikkatauti ei siis ollut enää vaivana. Joten ajateltiin, että lihasperäistä kyynärvarsi vaivaa, joka jossain vaiheessa häviäisi. Ammatin takia kirurgi mietti, että vaikuttaa varmasti jumiutumana asiaan, kun rattia veivaan jatkuvasti.
Kivut ovat olleet läsnä edelleen. Hieroja vastikään tuumasi, et eihän tässä ole mitään järkeä, että käsi vaivaa edelleen ja hieronnalla ei valmista saada aikaan. Kättä välillä polttaa, niin kamalia kipuja, että nukkuminenkin välillä ollut tuskaa. Vasen niska alkoi myös oireilla. Vaihteeksi käsikirurgin vastaanotolle, josta kävin nyt sitten viime viikolla hermoratatesteissä.
Itse kädessä ei hermovaurioita, mutta testissä ne kipeät lihakset kyynärvarressa eivät oikein reagoineet neuloihin, joita piikitti suoraan lihaksiin. Lausunnossa luki C7- myotomin lihaksissa erittäin lieviä kroonisia hermovaurion merkkejä, sopien mahdolliseen C7 lihaksen tason erittäin lievään krooniseen juurivaurioon. Kirurgi soitti tänään, ja sanoi, että magneettikuvauksiin niskan alueelta, en saa rasittaa niskaa ja nyt vaihteeksi salihommat ja hierontakin pannaan. Kivut ovat juontaneet suoraan niskasta, jossa todennäköisesti leikattava pullistuma tai jotain vastaavaa. Magneettikuvat kertovat totuuden. Niitä odotellessa niskan kanssa oltava varovainen, ettei tulisi lisävaurioita.
Nyt odottelen sitten jatkoa, mitä aletaan tekemään. Tämä kertomus varoituksena, mitä helvettiä voi tulla elämästä jatkuvien kipujen kanssa. On tullut välillä mietittyä, meneekö loppuelämä näiden kanssa. Ei naurata. Yksi asia on myös varmaa. En tule enää ikinä tekemään penkkipunnerrusta.